lauantaina, tammikuuta 24, 2009

"Sähkön kulutus romahti"

Tekniikka & Talous:

"Viime vuosi jää historiaan sähkömarkkinoilla. Sähkön kulutus yksinkertaisesti romahti. Suomi kulutti sähköä vuonna 2008 ennätyksellisen 3,8 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna 2007."
Pudotus on teollisuuden puolella ollut rankkaa eli teollisuus tarvitsi sähköä viime vuonna 7,1 % vähemmän kuin edellisenä. Varsinkin metsäteollisuudessa sähkön kulutus putosi (-10,9%)

Asumisen ja maatalouden sähkön kulutus kasvoi 0,3 %.

Kulutuksen pudotus tarkoitti myös hiilidoksidipäästöjen reipasta vähenemistä sähkön tuotannossa.

Tiedot perustuvat Energiateollisuus ry:n tilastoihin.

* * *

Loppuvuodesta alkanut talouskriisi ja tuotannon väheneminen on luonnollisesti vaikuttanut asiaan, mutta se ei taida olla kuitenkaan koko totuus. Viime vuosi oli lämmin ja sateinen, mikä on vaikuttanut asiaan pidemmälläkin aikavälillä.

Kun nyt olemme menossa lamaan, niin sen voi olettaa pitävän sähkön kulutusta kurissa yhä edelleen.

Samaan aikaan ilmasto- ja energistrategiassa varustetaan maaperään uudelle ydinvoimalle ja vähätellään uusiutuvan energian mahdollisuuksia.

Se saattaa hyvinkin olla nk. historiallinen virhe. Tosin ydinvoimalobbyn ideana ei näytä olevan pelkästään kotimaan sähköntarpeen tyydyttäminen, vaan ydinvoiman rakentaminen vientiin. Näin siksi, että Suomessa jostain omituisesta syystä suhtaudutaan ydinvoimaan poliittisissa piireissä kohtuullisen myönteisesti.

Nyt olisi energiapolitiikassa oiva aika pistää strategiat kokonaan uusiksi, sillä käsillä oleva lama yhdistettynä muihin ajankohtaisiin muutoksiin* saattaa hyvinkin tarkoittaa myös rakenteellisia muutoksia.

Yksinkertaisesti teollisuuden rakennemuutos saattaa vain kiihtyä ja silloin yhteiskuntamme energiaintensiivisyys laskee.

On tietenkin niin, että yksi vuosi ei näissä asioissa isoa kuvaa ratkaise, mutta olisi aidosti järkevää tarkastella asiaan liittyviä heikkoja signaaleja ja tutkia niihin liittyvät todelliset mahdollisuudet sen sijaan, että haikaillaan takaisin menneeseen ja johonkin sellaiseen, mikä tuskin entisellään enää ikinä palaa.

Suomi ei (kohta) enää elä metsästä. Se on vain hyväksyttävä.

Nyt olisi siis mahdollista tehdä todellisia ilmasto- ja ympäristötekoja kääntämällä strategia perustumaan kestävälle pohjalle ja uusiutuviin energiamuotoihin.

Tahdosta se on kiinni.


*) Digitaalinen vallankumous jatkaa kulkuaan, emmekä ole sillä sektorilla vielä nähneet kaikkea. Ilmastonmuutos etenee, jolloin myös esimerkiksi lämmityksen vaatimat energiamäärät tuskin palaavat entisille tasoilleen muuten kuin hetkellisesti.

2 kommenttia:

Pisarat kirjoitti...

Kiinnostava uutinen, jota en ollutkaan muualta huomannut.

Vaiheinen kirjoitti...

Niinpä. Tekniikka & Talous on tällaisessa uutisoinnissa yllättävän edityksellinen.