keskiviikkona, tammikuuta 07, 2009

Ydinvoima-aie

Piti tänään kirjoittaa auki muutamia ydinvoima-asioita, joita Climate Progress-blogissa ja sieltä löytyvissä tutkimuksissa on Yhdysvalloissa viimeaikoina otettu esiin. Jonkun flunssa-aallon pyyhkäisyn seurauksena köhiminen vei tänään kuitenkin keskittymiskyvyn, joten pistetään tähän ne stoorit linkkeinä ja rankasti tiivistäen muutama pointti.

Ydinvoimasta väitetään meillä Suomessakin kaikenlaista kivaa ja hyvää. Asioita on tutkittu hieman muuallakin ja esimerkiksi Yhdysvalloissa uusia ydinvoimaloita ei viime vuosina sattuneista syistä johtuen ole kovinkaan kiivasta tahtia rakennettu. Eikä ehkä rakenneta tulevaisuudessakaan.

Syitä on muutamia:
  • Ydinvoima ei ole halpaa, vaan tutkimuksen mukaan sen hinta saattaa olla todellisuudessa jopa kolminkertainen yhdysvaltalaisen sähkön keskihintaan nähden
  • Ydinvoima on turmiollista yhtiöiden luottoluokitukselle
  • Ydinvoima ei ole hiilidioksidipäästöjen osalta mitenkään erityisen puhdasta, mikäli asiaa katsotaan kokonaisuutena
  • Ydinvoiman lisärakentaminen ei auta vuoteen 2020 mennessä mitenkään kasvihuonepäästöjen vähennystarpeeseen, tuskin edes vuoteen 2030 mennessä
Sitten on vielä iso joukko muita pulmia ja ongelmallisia kysymyksiä, kuten ydinvoiman hinnan esittäminen ikäänkuin ydinvoimala olisi jokin musta laatikko, jossa todelliset kustannukset piilotetaan jonnekin liikesalaisuuksien sekaan.

Edellä esitettyjen linkkien takaa löytyvien akateemisten tutkimusten yms. eräs pääpointti kiteytyy seuraavassa virkkeessä:
"However, independent studies have concluded new nuclear power is not economically competitive."
Ydinvoima ei ole taloudellisesti kilpailukykyistä. Mieti sitä.

Meillä Suomessakin syötetään samanlaisia argumentteja ydinvoiman puolesta esimerkiksi ilmasto- ja energiapoliittisen strategian kyljessä, mutta jättäisin uskomatta moiset markkinapuheet.

Näyttää olevan vahvasti niin, että kestävä energiatalous ja samalla ilmastonmuutoksen hillintään liittyvät toimenpiteet on saavutettavissa kaikista parhaiten rakentamalla energiatalouden pitkällä aikavälillä energiatehokkuuden parantamisen, tuulivoiman, aurinkovoiman ja maalämmön varaan.

Nyt menen köhimään...

EDIT klo 22.19
Vielä pari asiaa tähän postaukseen piti liittää.
  • Ei näin: Lehtomäki "ylisti" ydinvoimaa Emiraateissa. Suomen ei tarvitse toimia ydinvoimalobbyn jatkeena yhtään nykyistä enempää, eikä Suomen valtion pidä toimia ranskalaisen Arevan myyntiorganisaationa. Kyseisen yhtiön näytöt Suomessa eivät anna aihetta tuulettelemiseen maailmalla. Ympäristöministeriltä varsin outoa toimintaa mennä ylistämään jotain "rauhanomaista" ydinvoimahanketta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On totta, että ydinvoiman potentiaalista suuri osa on menetetty hidastelun takia, josta suurelta osin on kiittäminen ns. ympäristönsuojelijoiden ydinvoimapelottelua. Koska ilmapiiri ei ole ollut sopiva ydinvoiman rakentamiselle, on sitten rakennettu hiilivoimaa. On menty jopa niin pitkälle, että nyt ydinvoimasta luopuva Saksa on korvaamassa sitä hiilellä. Näin siitäkin huolimatta, että Saksassa on, valtion tuen turvin rakennettuna, enemmän asennettua tuulivoikapasiteettia kuin missään muussa Euroopan maassa.

Kannattaa katsoa tämä: http://tinyurl.com/yzh39x

Ja sitten miettiä, miksi tuulivoiman mallimaana tunnetun Tanskan CO2 päästöt per capita ovat noin paljon suuremmat kuin ydinvoimamaana tunnetun Ranskan? No osittain siksi, että Tanskassa on suuria hiilivoimaloita paikkaamassa tuulivoiman vajetta. Ranskassa niitä ei ole.

Hiilidioksidin lisäksi, hiilivoimalat ovat savukaasuissaan levittäneet biosfääriin enemmän radioaktiivisuutta kuin kaikki ydinvoimalat yhteensä, mukaan lukien Tsernobyl. Ilmeisesti tämä ei ole ympäristöjärjestöjä kauheasti haitannut, koska näkyvimmin torjuttuna on ollut joku muu kuin hiili.

Viittaamastasi lähteistä: En ole koskaan ymmärtänyt, miksi kenenkään muun kuin energiayhtiöiden tarvitsisi kantaa huolta jonkun tuotantomuodon kustannuksista? Eivät ne kannattamatonta tuotantoa rakenna.

Olemme kokolailla selkä seinää vasten päästöjemme kanssa, ja ellei tämä ole nimenomaan ollut ns. ympäristöväen tavoite, on dis-informaation levittäminen ydinvoimasta ollut pelkästään suuri virhe.

Tässä vielä pari lukemisen arvoista artikkelia:

http://tinyurl.com/7lt9we
http://tinyurl.com/qa6rn

Vaiheinen kirjoitti...

Enpä pistäisi ydinvoimarakentamisen viivyttelyä aivan tuossa kontekstissa pelkästään ympäristöihmisten piikkiin.

Näin siksi, että mikäli ydinvoimalla olisi olennaista merkitystä nyt käsillä olevien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä, olisi erittäin raju ydinvoimarakentaminen ympäri maailmaan pitänyt aloittaa jo 80- ja 90-luvuilla. Siihen tuskin on ollut valmiuksia ydinvoimateollisuudella tai noita laitoksia pääomittavilla tahoilla kuten valtioilla.

Aiemmin valinta on helposti ollut hiilivoima, koska sen rakentaminen on selvästi nopeampisyklisempää ja se on halvempaa.

Toinen syy on se, että ydinvoiman ongelmat eivät ole pelkästään taloudellisia, vaan tiukasti kiinni infrastruktuurissa ydinjätteineen ja muineen. Koko asiassa on edelleen ratkaisemattomia ongelmia ja kansalaisten vastustus on ollut varsin laajaa.

Samaisesta taulukosta voi päätellä sen, etteivät olemassa oleva ydinvoima ole tarjonnut esimerkiksi Suomelle strategista perustetta rajoittaa päästöjä, vaan ne ovat lähinnä kasvaneet.

Hiilivoiman käyttö ydinvoiman korvaajana ei tietenkään olen perusteltua, sillä vaihtoehtoja on olemassa. Ilmeinen ongelma, jota ei ole edes yritetty sisäistää on se, että koko strategian pitäisi muuttua keskitetyn energiantuotannon strategiasta hajautetumpaan. Myöskään venäläisen maakaasun käyttö ei muuta tätä ongelmaa.

Kansalaisten ja veronmaksajien kannattaa olla kiinnostuneita jonkun energiamuodon kustannuksista aina kun siihen käytetään julkista rahaa. Ja esimerkiksi ydinvoiman lisärakentamista on suunnitelmien mukaan Yhdysvalloissa ajateltu nimenomaan tehtäväksi hyvinkin voimakkaalla valtion subventiolla. Muuten se ei olisi kannattavaa. Silloin kun pistetään miljarditolkulla verorahoja kalliin sähkön tuotantoon, jonka vaikutukset ovat ylisukupolvisia, on kansalaisilla lähes moraalinen velvollisuus olla kiinnotuneita asiasta. Ydinvoimaa voidaan subventoida myös hintamekanismien kautta kuten esimerkiksi Suomessa on tapahtunut.

En osta ajatusta ympäristöväen tavoitteesta tai disinformaatiosta. Arvelen tosin, ettei ole olemassa mitään yhtenäistä ympäristöväen tavoitteistoa asiassa. Disinformaation osalta on todettava, että ydinvoimalobbyn jakama informaatio on sekin tarkoitushakuista ja epäselvää, joten luottamus siihen on erittäin rajallista. Ydinvoimalobbyllä on kyse erinomaisen suurista taloudellisista intresseistä, joten oikopolkujen käyttäminen on varmaankin houkuttelevaa.