maanantaina, tammikuuta 12, 2009

Suora ja tehokas viestintä

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on antanut viime vuoden puolella ennakkopäätöksen sähköisen kaupankäynnin direktiivin tulkinnasta.

Saksan kuluttajayhdistys vaati jutussa verkossa toimivaa vakuutusyhtiötä julkaisemaan puhelinnumeronsa verkossa ja samalla pyysi tarkennusta direktiivin määrittelmään "suoraan ja tehokkaaseen viestintään".

Sähköisen kaupankäynnin direktiivi vuodelta 2000 edellyttää kaupallisia sivustoja kertomaan kuluttajille ainakin palveluntarjoajan nimen, maantieteellisen sijainnin ja yhteystiedot nopeaa ja suoraa kommunikointia varten. Yhteydenottoja varten pelkkä verkkolomake tai sähköpostiosoite eivät ole esimerkiksi verkkokaupassa riittäviä yhteydenottokeinoja, vaan kuluttajalle pitää tarjota myös jokin muu tapa. Se voi olla puhelin, mutta se voi olla jotain muutakin.

Ja sitten se "suora ja tehokas viestintä". EY-tuomioistuimen päätöksen mukaan se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi verkkolomakkeella esitettyyn kysymykseen vastataan 30-60 minuutissa.

* * *

On järkevää sekä kuluttajille, että esimerkiksi verkkokaupoille, että riittävät yhteydenottotiedot ovat tarjolla. Kuluttajat tietävät mistä myyjä löytyy ja toisaalta myyjän verkkouskottavuus nousee eri tasolle kuin pelkästään anonyymisti toimien.

Miksi kukaan ostaisi sellaisesta verkkokaupasta, josta ei tiedä muuta kuin www-osoitteen?

Tuollaisiakin virityksiä verkosta löytyy.


* * *

Milloin muuten esimerkiksi verkkokauppa on vastannut alle tunnissa johonkin esitettyyn kysymykseen? Tai vaikkapa teleoperaattori?

Omien havaintojen mukaan joskus noihin lomakkeella esitettyihin kysymyksiin ei vastata koskaan tai niihin vastaillaan useiden vuorokausien viiveellä.

* * *

Kuten TiVin uutinen kertoo, niin kotimaiset tuomioistuimet ottavat EY-tuomioistuimen ratkaisut huomioon samanlaisissa tapauksissa.

Eli jäämme odottelemaan ensimmäistä tapausta kotimaassa...

* * *

Lähteet:

Ei kommentteja: