keskiviikkona, tammikuuta 28, 2009

Laskuja ydinvoimasta

Olkiluoto 3:n eli Suomen viidennen ydinreaktorin rakentamisen tiimoilla tapahtuu taas. Nyt puhutaan rahasta, eikä kyseessä ole pikkurahat.

Pahasti myöhässä olevan ydinvoimalan tilannut TVO vaatii Siemensin mukaan reaktoria rakentavalta Areva-Siemens-koalitiolta 2,4 miljardin korvauksia myöhästymisestä. Joulukuussa Areva-Siemens vaati TVO:lta miljardin korvauksia, koska koalitio on katsonut TVO:n syypääksi viivästymisiin.

Suurten suomalaisten netto-ostajien omistaman ElFi Oy:n mukaan Olkiluoto 3:n 2,5 vuoden viivästyminen maksaa pohjoismaisille sähkön käyttäjille yhtä paljon kuin koko ydinvoimalaitosinvestointi eli noin 3 miljardia euroa. Suomen ElFi Oy:n omistajat ovat suomalaisia merkittäviä sähköä käyttäviä teollisuuden, kaupan sekä palvelualan yrityksiä, joiden osuus Suomen sähkön käytöstä on noin 15 %.

Kuten Greenpeace tiedotteessaan sanoo, kävi tässä korvauskiistassa lopulta miten tahansa, joku ottaa tästä seikkailusta takkiinsa oikein kunnolla. Selvä riski on sekin, että loppujen lopuksi tuon viivästymisen kustannukset maksatetaan suomalaisilla sähkönkuluttajilla.

Greenpeacen Lauri Myllyviidalla on selvä strateginen pointti:

"Jos Olkiluoto 3:a ei olisi koskaan alettu rakentaa, samassa ajassa olisi hyvin ehditty rakentaa vastaava määrä uusiutuvaan energiaan perustuvaa sähköntuotantoa. Toisin kuin vuosikymmenen kestävät ydinvoimahankkeet, joiden kustannukset yleensä kaksin- tai kolminkertaistuvat hankkeen aikana, uusiutuvan energian hankkeet ovat nopeita toteuttaa ja pysyvät hyvin budjetissaan."
Tämä on se strateginen asia, joka nyt viimeistään olisi syytä ottaa huomioon ja vakavasti, kun ilmasto- ja energiastrategiaa laaditaan. Lisäksi on syytä muistaa se, että mahdolliset uudet ydinvoimapäätökset eivät ehdi vaikuttamaan niihin ilmastotavoitteisiin, jotka esimerkiksi EU on jo asettanut.

Tämä ydinvoimahanke koko kompuroinnissaan on osoittanut jo sen, ettei ydinvoima ole yhteiskunnassamme strategisesti viisas valinta eikä edes taloudellisesti mitenkään ennustettavalla pohjalla. Se, että kokonaiskustannuksiin tulee miljardeja lisää, vaikuttaa merkittävästi myös pääomaintensiiviseksi tiedetyn ydinvoimalla tuotetun sähkön kilpailukykyyn.

Olkiluoto 3:n sopimukset ovat poikkeuksellisia ja siksi näitä korvausvaatimuksia voidaan heitellä, normaalisti viivästyskustannukset lankeavat tilaajan (ja sitä kautta sen asiakkaiden maksettaviksi).

* * *

Mikähän merkitys muuten noilla korvausvaatimuksilla ja sillä, että Areva on viimeaikoina antanut tulosvaroituksia, jotka johtuvat osin Olkiluodosta, Siemensin irtaantumiseen koko Arevasta?

Virallinen syy on Siemensin vähäinen vaikutusmahdollisuus Arevan liiketoimintaan.

Ettei vaan tarina rotista ja uppoavista laivoista sopisi tähänkin kuvaan jotenkin?

Ei kommentteja: