torstaina, tammikuuta 08, 2009

Arktiksen vuosi


Vuosi 2008 oli toiseksi pienimmän jääpeitteen vuosi pohjoisella napa-alueella. Ennätyspieni jääpeite havaittiin vuonna 2007.

Jääpeitteen minimi saavutettiin syyskuussa ja sen jälkeen kohti talvea jääpeite on ollut kasvamaan päin ilmojen kylmetessä. Kuitenkin joulukuussa 2008 jääpeitteen kasvu pysähtyi yhdysvaltalaisen National Snow and Ice Data Centerin mukaan viikon ajaksi. Samanlaisia ilmiöitä on esiintynyt aikaisemminkin, vaikka mitenkään erityisen yleisiä ne eivät ole olleet.

Tutkimuskeskuksen mukaan syynä ilmiöön oli poikkeukselliset ilmanpaineolosuhteet sekä poikkeuksellisen korkea pintalämpötila Barentsin merellä.

Sen jälkeen jääpeitteen kasvun kehitys on noudatellut ennätysalhaisen vuoden 2007 käyrää.

Käyrästä ei vielä voi tehdä mitään erityisiä ennusteita koskien vuotta 2009, mutta verrataan viime vuosien lukemia sitten vuosien 1979-2000 tai 1979-2008 keskiarvoihin, niin selvästi sen alapuolella jääpeitteen kehitys kulkee. Kehitys noudattelee suunnilleen vuosien 2002-2008 keskiarvoa.

Kaikenkaikkiaan näyttää siltä, että kehityksen suunta on sitä kohden, että tämän sukupolven aikana nähdään jäästä vapaa pohjoisnapa. Pelkän jääpeitteen laajuuden lisäksi on syytä huomioida jääpeitteen paksuus ja sekin on huolestuttavasti pienentynyt viime vuosina.

Kuvassa viimeisen vuoden mittaustulokset jääpeitteen laajuudesta Arkitksella. Kuvan lähde National Snow and Ice Data Center.

Ei kommentteja: