Autoteollisuuden kurjuus

Viime syksynä käyntiin päässyt talouskriisi etenee reaalitaloudessa. Varsinkin autoteollisuudessa tuulee.

Sunnuntaina potkut saivat ranskalaisen Peugeotin ja yhdysvaltalaisen General Motorsin pääjohtajat.

Peugeot ilmoitti viime kuussa 343 miljoonan euron tappioista, kun se vielä 2007 teki voittoa 885 miljoonaa. General Motors on sen sijaan tahkonnut viimeisten neljän vuoden aikana 82 miljardin dollarin eli noin 63 miljardin euron tappiot.

Yhdysvalloissa valtio on joutunut autoteollisuuden rahoittajaksi. Presidentti Barack Obama hylkäsi sekä General Motorsin että toisen kriisiyhtiön eli Chryslerin ehdottamat uudelleenjärjestelyt lisärahan saamiseksi valtiolta. General Motors sai 60 päivää ja Chrysler 30 päivää aikaa pistää suunnitelmat uusiksi. Molemmat yhtiöt saattavat yhä edelleen päätyä konkurssiin.

Esimerkiksi General Motorsilla on kesäkuun alussa vuoden ensimmäinen velan lyhennyspäivä tulossa ja esimerkiksi maaliskuussa autokauppa on käynyt huonosti. Pudostusta vuositasolla on noin 40 %. Ei siis kovin hyvältä näytä.

Autoteollisuudessa ja varsinkin yhdysvaltalaisessa autoteollisuudessa konkretisoituu kolme suurta riskitekijää ja muutospainetta lyhyellä aikavälillä. Kansainvälisten öljymarkkinoiden heilahtelut nostivat bensan hinnan ensin korkealle, jonka jälkeen finanssikriisi toi taantuman tai laman ja vei kuluttajien mahdollisuudet sekä halun auto-ostoksiin.

Kolmas suuri muutostekijä on ilmastonmuutoksen hillintä, joka vääjäämättä ohjaa kuluttajat hankkimaan vähäpäästöisiä autoja, kunhan lama on hellittänyt. Lisäksi nk. peak oil-ilmiö on kolkuttelemassa ovella.

Mikään näistä ilmiöistä ei ole varsinaisesti yllätys. Kaikki ovat sellaisia asioita, joihin kunnollisessa strategiatyössä olisi törmännyt.

On oikeastaan käsittämätöntä, että esimerkiksi General Motorsin tapauksessa omistajat ovat antaneet yrityksensä mennä vuosien mittaan noinkin kuralle. Se osoittaa joko täydellistä sokeutta maailman menolle tai huonon johtamisen mukanaan tuomaa välinpitämättömyyttä ympäröivän maailman menosta.

Yritysjohtajien kannattaisi nyt ottaa oppia näiden yritysten hölmöilystä. Jos esimerkiksi yhdysvaltalaisessa autoteollisuudessa olisi otettu ilmastonmuutos vakavana strategisena uhkatekijänä ajoissa huomioon ja aktiivisesti etsitty tietä kestävämmälle polulle, tilanne ei olisi ollenkaan niin surkea kuin se nyt on.

Tilanne ei taloudessa ole ensinkään ohi, vaan suuret muutokset ovat vielä edessä ja silloin kysytään myös sitä, kuinka paljon liiketoiminta on valmis vihretymään. Eli siis pelastamaan myös itsensä.