sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2009

Some day classic: Soul Sacrifice

Kevät tulee ja samalla tarvitaan hieman rytmiä:

Soul Sacrifice on Santanan kappale yhtyeen ensimmäiseltä albumilta nimeltään Santana vuodelta 1969.

Santana perustettiin vuonna 1966 nimellä Santana Blues Band ja ajan myötä pelkkä Santana vakiitui yhtyeen nimeksi. Nimi juontaa juurensa yhtyeen nokkamiehen Carlos Santanan nimeen. Carlos Santana on syntyjään Meksikosta ja koko nimeltään Carlos Augusto Santana Alves.

Yhtyeen musiikki luetaan usein latin rockin genreen kuuluvaksi.

Yhtye oli suosittu läpi 1970-luvun, kunnes 1980-luvulla suosio alkoi hiipua kunnes sitten vuosituhannen vaihteessa yhtye oli uudelleen suosion aallon harjalla. Matkan varrella yhtyeen kokoonpano on vaihtunut useaan otteeseen. Myös yhtyeen musiikki on vuosien varrella muuttanut jonkun kerran suuntaansa.

Santana-albumin kokoonpanossa olivat mukana Carlos Santana (kitara, laulu), Gregg Rolie (urut, piano, laulu), David Brown (basso), Michael Shrieve (rummut), Michael Carabello (timbalit, congat, lyömäsoittimet), and Jose 'Chepito' Areas (timbalit, congat, lyömäsoittimet).

Santana-albumi oli ilmestyessään myyntimenestys ja siltä irroitettu single Evil Ways oli top 10-hitti.

Albumin ja yhtyeen menestystä edesauttoi legendaariseksi muodostunut keikka Woodstock Music and Art-festivaaleilla elokuun puolessa välissä vuonna 1969. Yhtye ei vielä silloin ollut julkaissut esikoisalbumiaan ja Bill Graham sai tehtä töitä puhuakseen silloin vielä varsin tuntemattoman Santanan esiintyjälistalle. Santanan keikka oli yksi festivaalien yllätyksistä ja ampaisi yhtyeen suosion kerralla nousuun.

Yhtye on matkan varrella julkaissut yli 30 albumia ja viimeisimmän niistä vuonna 2008.

Santana on esiintynyt viimeksi Pori Jazzissa vuonna 2008.

Videolla esitetty versio Soul Sacrifice-kappaleesta on tuolta nimenomaiselta Woodstockin festivaalilta taltioidulta keikalta. Videon lähde: YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja

15 kommenttia:

Halo Efekti kirjoitti...

Iiik! Mä olen ikuinen Santana fani. Elämäni ihanimpiin ja seesteisimpiin hetkiin on usein liittynyt joku Santanan tilittelu radiosta kuultuna.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikken mikään intoutunut Santana-fani ole (poiketen tuosta kaveristani, ei me aina kuunneltu samaa musiikkia...), niin heidän tuotannossaan on joitain helmiä, jotka vetävät puoleensa. Ja tässä oli yksi niistä.

Tai siis tämä jälkivuosien tuotanto ei nappaa, siellä uran alkupuolella oli paljonkin huikeaa kuunneltavaa.

SusuPetal kirjoitti...

Santanan Abraxas-vinyyli meinasi aikoinaan kulua puhki, tuli soitettua sitä aika paljon....

Jael kirjoitti...

Mä olen aina pitänyt Santanasta.Loistava valinta, varsinkin tuo 5 minuutin congasointi kappaleessa on GROOVYYYY!!

Poldark-Finland kirjoitti...

Santanasta tiesin nimen ja jonkun muun kappaleen, jonka nimeä en nyt muista. Tämä oli enemmänkin mun vanhemman veljen suosikki. Mutta toi Woodstock video oli hieno katsella. Woodstockinkin kun tiedän lähinnä vaan nimeltä...

Anonyymi kirjoitti...

Omistin jonkin aikaa Best of Santana tuplalevyn. En enää, mutta siltä mieleen jäänyt oli Black Magic Woman.

Eli ei ehkä kuulu suuriin suosikkeihin, mutta joskus menee kyllä. Tätä kuunnellessa aloin miettiä, että tätä pitäisi soittaa lämpimässä kesäyössä, juhannusbakkanaaleissa tai jossain. Noissa rummuisa on niin alkukantaisia sävyjä, vaikka soittajat osaavatkin asiansa täydelleen.

Sooloilija kirjoitti...

Mun ei tarvitsekaan tätä kuunnella, sillä meinasin laittaa tämän klassikokseni ja sitä eilen illalla useaan otteeseen kuuntelin ja muitakin Santanan biisejä. yllättävän huonosti löytyi You tubesta juuri Santanaa.. Vaikka se on niin suosittu!
Lähinnä jätin laittamatta siksi, etten löytänyt itseäni miellyttävää videota..

Onhan tämä Woodstock tietenkin ihan legendaarinen!

Santanaa tuli kuunneltua varsinkin 80-luvulla, poikaystävän kainalossa piti fiilistellä Black Magic Womania ja Europaa.. Ja mitä niitä nyt oli..

Anonyymi kirjoitti...

Hieno löytö ! Santana on eräs niistä, joita kyllä diggasin.

Aivan uskomaton biisi, kuuntelin kahdesti. Kiitos

Vaiheinen kirjoitti...

HaloEfekti,
Santanalla on varsin tunnelmallistakin pätkää olemassa. Mulla on nuo 70-luvun levytykset paria puuttuvaa lukuunottamatta vinyylinä ja on niitä tullut kuunneltua jos silloin joskus.

lepis,
Olen vähän samaa mieltä, etteivät nämä uudemmat oikein jotenkin ole innostaneet samaan malliin kuin nuo vanhat.

SusuPetal,
Abraxas on tuossa vinyylinä ja sen biislista on kerrassaan hieno. Sitä on tullut kuunneltua kerta jos toinenkin.

Yaelian,
On groovy. Tuossa biisissä on intensiteettiä vaikka jaettavaksi. Tuo Shrieve vetää tuossa niin ikään varsin tiukasti.

Hane,
Noh, koskaan ei ole liian myöhäistä tutustua:-)

HannaH,
Black Magic Woman on kaiketi Santanan parhaiten tunnettu biisi. Kyllähän tuollainen sopii kesämeininkiin, hiki tulee jo kuuntelemisesta:-)

Sooloilija,
Kas. Noh, pääset sitten helpommalla:-) Totta, ei ollut ihan helppoa YouTubesta löytää sujuvaa videota tähän pätkään. 80-luvullakin noita 70-luvun tuotoksia tuli soiteltua.

Hirlii,
Ole hyvä vaan. Oli kieltämättä miellyttävää lopulta löytää tuo videonpätkä.

Ink Narrative kirjoitti...

Olin Porissa viime kesänä. Vaikka muutamia lemppareita kuulematta, hieno konsertti.

Vaiheinen kirjoitti...

Mulla jäi Porit väliin, mutta oli tuo Santana kyllä ajatuksissa silloin. Tavallaan harmitti, kun ei tullut lähdettyä.

Äijä kirjoitti...

Minä se myös Santanaa muinoin kovastikin kuuntelin. Ehkäpä itselleni Caravanserai on lähin ja paras Santana-albumeista, joskaan sitä aiemmatkaan eivät huonoja millään muotoa ole.

Juuri eilen ostin tavaratalossa haahuillessani mm tuplaboksin "Santana / Abraxas" hintaan 10 egeä. Ei paha. Hauska niitä oli kuulostella, vaikken enää juuri rock-musiikista välitäkään. Autossa sitä tulee kuunneltua.

Vaiheinen kirjoitti...

Caravanserai löytyy tuosta älppärihyllystä, se on klassikkokamaa siinä nissä tuo hittisikermaksi muodostunut Abraxaskin. Hieman erilainen levyhän se toki on.

Elegia kirjoitti...

Santana on kyllä todella tuttu bändi, mutta minuun ei oikein uppoa. Ihan kivat rytmit, mutta minua alkoi pitkästyttää. Muistaakseni pidän vain ihan muutamista Santanan biiseistä, muuten bändi on minulle aika turn off. ;)

Vaiheinen kirjoitti...

Noh, eihän se kaikille uppoa, eikä tarvitsekaan:-) Yksi tykkää siitä ja toinen tästä, se on ihan hyvä pelin henki sekin.