tiistaina, maaliskuuta 10, 2009

Miles Davis: Kind of Blue

Jos pitäisi opastaa jotakuta tutustumaan jazziin ja valita yksi ainoa levy sitä varten, se olisi Miles Davisin Kind of Blue. Albumin tekemisestä ja julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

Seuraavassa, ehkä hieman puffinomaisessa videopätkässä on eräitä jazzin merkkihenkilöiden luonnehdintoja albumista.

Ian Carr luonnehtii Miles Davisin elämäkerrassa albumia näin: "siitä muodostui ehkä jazziin kaikkein voimakkaimmin vaikuttanut albumi."

Kind of Blue äänitettiin kahtena päivänä eli 2.3.1959 ja 22.4.1959. Albumi julkaistiin Columbia Recordsin toimesta 17.8.1959 New Yorkissa 30th Street Studiolla.

Ennen äänityssessioita Miles Davisilla ei ollut olemassa varsinaisia sävellyksiä sekstettiä varten, vaan ainoastaan luonnoksia siitä mitä yhtyeen piti tehdä. Sessioiden aikaan Davis kertoi muille muusikoille mitä hän halusi heidän tekevän. Carrin elämäkerran mukaan vain kappaletta All Blues Davis oli työstänyt jo aikaisemmin.

Albumin kappaleet äänitettiin myös kertaotoilla paitsi päätöskappale Flamenco Sketches, josta tarvittiin kaksi ottoa.

Levyn sekstetissä soittavat trumpetisti Miles Davisin lisäksi pianisti Bill Evans, rumpali Jimmy Cobb, basisti Paul Chambers ja saksofonistit John Coltrane ja Julian "Cannonball" Adderley. Albumin toisella kappaleella, blues-pohjaisella kappaleella Freddie Freeloader pianoa soittaa Wynton Kelly, jonka Davis oli pyytänyt studioon ilman, että hän tiesi Bill Evansin olevan paikalla. Evans oli lähtenyt yhtyeestä jo aikaisemmin.

Kolmannella kappaleella, surumielisellä ja kaihoisalla kappaleella Blue In Green saksofonisti Julian "Cannonball" Adderley ei soita.

Albumin tuottajana levykansien mukaan toimi Irving Townsend, joidenkin lähteiden mukaan myös Teo Macero. Carrin teoksen mukaan Macero oli Kind of Bluen levytyssessioissa mukana äänitarkkaamon puolella ("missä hänellä oli hyvin vähän tekemistä"). Äänityksestä vastasi Fred Plaut.

Kaikki Kind of Bluen sävellykset on levykansissa merkitty Miles Davisin nimiin, mutta Blue In Green on sekä Carrin elämäkerran, että Wikipedian lähteiden mukaan enemmänkin Bill Evansin käsialaa. Tosin Davis ilmeisesti antoi Evansille sävellystyöhön aihion, jonka mukaan hän sävelsi kappaleen. Musiikkihistorioitsija Ahsley Kahnin ja rumpali Jimmy Cobbin kirjan Kind of Blue: The Making of the Miles Davis Masterpiece mukaan Evans olisi ollut myös säveltämässä Flamenco Sketches-kappaletta.

Kind of Blue on monella tavalla ollut merkittävä levytys musiikin historiassa.

Levy näytti jazzille uutta suuntaa, sillä se edusti aikanaan uutta modaalista jazzia, joka merkitsi muutosta aikaisempiin bebopiin ja hard bopiin. Improvisaatiota ei enää sidottu sointuvaihdoksiin, vaan kappaleissa käytettiin yhtä tai kahta asteikkoa harmonisen rakenteen sijaan.

Albumilla ei ole yhtään nopeaa kappaletta, vaan harmonisen jännitteinen tunnelma etenee kappaleesta toiseen. Musiikilliset vapaudet, spontaanius ja improvisaatio ovat hyvin läsnä kaikissa kappaleissa.

Albumi on eheä ja hyvin tiivistunnelmainen kokonaisuus. Ehkä avauskappale So What on noussut muita enemmän esiin sen arvostetun soolon vuoksi. Monet muusikot ovat soittaneet ja nuotintaneet sooloa, jota George Russel kutsui Carrin kirjassa "yhdeksi tämän vuosisadan suurista lyyrisistä sooloista".

Monien kriitikoiden mielestä Kind of Blue on kaikkien aikojen paras jazzlevytys tai se listataan monilla listoilla varsin korkealle, kun tarkastellaan ylipäätänsä levytyksiä genrestä piittaamatta. Esimerkiksi Rolling Stone-lehden the 500 greatest albums of all time-listauksessa Kind of Blue sijoittuu sijalle 12.

Julkaisemisen jälkeen albumi möi ajalleen tavanomaisesti. Kultalevyrajan albumi rikkoi vasta vuonna 1993 ja sen jälkeen myyntiluvut ovat olleet korkeat.

* * *
Kind of Blue

Kappaleet:
  1. So What (9:22)
  2. Freddie Freeloader (9:46)
  3. Blue In Green (5:37)
  4. All Blues (11:33)
  5. Flamenco Sketches (9:26)
Lisäksi CD-versiosta löytyy vaihtoehtoinen otto: Flamenco Sketches (9:32)

Muusikot:
  • Miles Davis, trumpetti
  • Bill Evans, piano (muut paitsi 2)
  • Jimmy Cobb, rummut
  • Paul Chambers, basso
  • John Coltrane, tenorisaksofoni
  • Julian "Cannonball" Adderley, alttosaksofoni (muut paitsi 3)
  • Wynton Kelly, piano (kappaleella 2)
* * *

So What-kappaleesta on netissä nähtävissä myös Sound of Miles Davis-ohjelmassa kvintetin kanssa soitettu versio, jonka soolo-osuudet poikkeavat levyllä soitetuista.

Levytettyjen versioiden musiikit:
  1. So What (YouTubessa)
  2. Freddie Freeloader (YouTubessa)
  3. Blue In Green (YouTubessa)
  4. All Blues (DailyMotionissa)
  5. Flamenco Sketches (YouTubessa)
* * *

Lähteitä ja lisätietoa:

Ei kommentteja: