perjantaina, maaliskuuta 27, 2009

Europarlamentti ei pidä nettikontrollista

Europarlamentti on hyväksynyt mietinnön (Word-dokumentti, 108 KB) sananvapauden ja yksilönsuojan kaltaisten perusvapauksien sekä internet-turvallisuuden vahvistamisesta.

Mietinnön mukaan internetistä on on tulossa korvaamaton väline demokraattisten aloitteiden edistämisessä, uusi foorumi poliittiselle keskustelulle sekä keskeinen väline maailmanlaajuisesti käytettäessä sananvapautta ja kehitettäessä liiketoimintaa.

Hyväksytyssä asiakirjassa katsotaan, että demokraattisessa yhteiskunnassa nimenomaan kansalaisilla on oikeus tarkkailla ja arvioida päivittäin hallitustensa ja heille palveluja tuottavien yksityisten yritysten toimintaa ja mielipiteitä. Parlamentti huomauttaa myös, että edistykselliset valvontamenetelmät uhkaavat yhä enenevässä määrin tätä periaatetta, koska toisinaan laissa ei säädetä riittävän hyvin niiden käytön rajoittamisesta.

Yksi tärkeä näkökulma on sekin, että parlamentin mukaan yksilöillä on oikeus ilmaista itseään vapaasti internetissä.

Mietinnössä todetaan, että esimerkiksi hakukoneet ja palveluntarjoajat ovat helpottaneet huomattavasti tietojen hankkimista esimerkiksi muista ihmisistä ja että joissakin tilanteissa yksittäiset henkilöt haluavat kuitenkin poistaa näissä tietokannoissa olevia tietoja. Niinpä europarlamentti linjaa, että yritysten on voitava siksi varmistaa, että yksilöt saavat henkilökohtaiset tietonsa poistettua tietokannoista.

Koska netin palveluita voidaan käyttää esimerkiksi indentiteettivarkauksiin, yksityisyyden suoja internetissä on europarlamentin mukaan perusoikeus, jonka suojaaminen on lainsäätäjien kiireellisimpiä tehtäviä.

Europarlamentti on linjannut myös internet-viestinnän suhdetta rikollisuuteen. Mietinnössä otetaan huomioon se, että internetiä on myös käytetty väkivaltaisten viestien, kuten tahallisesti terrori-iskuihin yllyttävien viestien sekä viharikoksiin mahdollisesti yllyttävien sivustojen, levittämiseen.

Parlamentin mukaan näihin rikoksiin on reagoitava tehokkaasti ja määrätietoisesti muuttamatta internetin pohjimmiltaan vapaata ja avointa luonnetta.

Sosialistiseen PSE-ryhmään kuuluvan kreikkalaismepin Stavros Lambrinidisin valmistelema mietintö hyväksyttiin selvin numeroin 481–25 (21 poissa) ja vaikka sillä ei olekaan lain voimaa, on se selvä viesti muille päättäjille.

Europarlamentti ei nyt pähkäile ensimmäistä kertaa netin sananvapautta ja toimintamekanismeja. Viime kesänä virolainen europarlamentaarikko Marianne Mikko sai meteliä aikaiseksi ehdotellessaan blogeille annettavia laatuleimoja ja bloggaajien rekisteröintiä.

Tässä mietinnössä ääni kellossa on varsin erilainen kuin aiemmin. Rikoksiin pitää puuttua, mutta ei rikkomatta netin vapaata luonnetta tai ihmisten sananvapautta tai yksityisyyden suojaa.

Löytyy sieltä EU:sta tolkkuakin.

4 kommenttia:

Niko kirjoitti...

Tuota, miksi katsot aiheelliseksi mainita Lambrinidisin puoluekannan, mutta et Mikkon? Samaa sosialistiryhmäähän he molemmat edustavat.

Vaiheinen kirjoitti...

Ihan hyvä havainto. Ei siihen mitään sen erityisempää syytä ollut. Pienessä kiireessä en ehtinyt tarkistamaan tuon Mikkon puoluekantaa, joten jätin sen pois.

Mutta siis samasta ryhmästähän nämä tulevat.

Anton C. kirjoitti...

Terve,
ihan mielenkiintoinen blogi sinulla, varsinkin tuo KKS sai aikaan huvittuneita naurahduksia!

Mielestäni EU tekee hyvän linjauksen tässä asiassa, mutta missä on konkretia?

Hauska yksityiskohta: lähetin juuri pari päivää sitten sähköpostin yhdelle poliittiselle puolueelle ehdottaen www.whitehouse.gov -tyyppistä foorumia Suomeen. Tosin tietenkin Suomessa asia hoidettaisiin paremmin teknologian sen salliessa sekä tilastoinnin sekä läpinäkyvyyden ollessa aivan eri luokkaa kuin Yhdysvalloissa.

Pistin sen blogiinikin, jotta ihmiset pääsisivät arvioimaan ehdotusta. Käy ihmeessä katsomassa!

Jatka hyvää työtä, näyttäisi miehellä olevan sana hallussa!

A

Vaiheinen kirjoitti...

:-) KKS on kunnianarvoisa seura, johon kuuluminen vain vahvistaa kirjallista näkemystä (jos sellaista on).

EU:ssa on hetkensä, mutta konkretia mitataan sitten toisaalla eli sananvapautta ja tietosuojaa mitataan usein kansallista lainsäädäntöä sovellettaessa.

Okei. Pitääpä käydä tsekkaamassa ideointiasi.