tiistaina, maaliskuuta 03, 2009

Tähtiä ja pölyä

Tiesitkö, että Suomen julkinen panostus avaruustoimintaan vuonna 2008 oli noin 50 miljoonaa euroa? Pääasiassa tuo raha menee tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. Avaruuslaitteita valmistavan teollisen toiminnan liikevaihto Suomessa oli vuonna 2007 noin 15 miljoonaa euroa ja se työllisti noin 150 henkeä. Nämä tiedot selviävät tänään julkistetusta kansallisesta avaruusstrategiasta vuosille 2009-2011.

* * *

Joku suomalainenkin saattaa olla kohta matkalla avaruuteen. HS:n mukaan Euroopan avaruusjärjestö ESA valitsee uudet neljä astronauttiaan toukokuussa noin 8 000 hakijan joukosta. Viime vuonna alkaneeseen hakuprosessiin lähti mukaan yli 300 suomalaista.

* * *

Mikä on kirkkain tähti, jonka voimme nähdä? Aivan oikein, se on Aurinko.

Mutta tiesitkö, että Aurinko ei ole keltainen? Jos se olisi, niin myös maahan vastasatanut lumikin näyttäisi keltaiselta. On myös muutama muu asia, mitä et kenties tiedä Auringosta. Bad Astronomy-blogin Phil Plait on julkaissut yleistajuisen artikkelisarjan Ten Things You Don’t Know About the Sun. Kannattaa tarkistaa miten Maan käy ennen pitkää, vai käykö?

* * *

Entäpä sitten galaksit? Tutkimuksen mukaan ne ovat pölyisempiä paikkoja kuin aikaisemmin on ajateltu. Galaksit levittävät pölyään myös intergalaktiseen avaruuteen. Tutkijat hämmästyivät, kun tutkimukset osoittivat hienojakoisen pölyn levinneen satoja tuhansia valovuosia galaksien ulkopuolelle. (via Tähdet ja Avaruus)

* * *

Palataanpa Maahan kun vielä voimme. Asteroidi DD45 ohitti tänään Maan vain 74800 kilometrin etäisyydeltä. Kyseessä on läpimitaltaan noin 35 metrinen murikka, jonka kaltaisen oletetaan paiskautuneen maahan vuonna 1908 Tunguskan jokilaaksossa Siperiassa aiheuttaen selvästi mittavampaa tuhoa kuin Hiroshiman atomipommi. Tämän päivän tieto on se, että taivaalla on 1033 asteroidia, joka törmätessään Maahan aiheuttaisi suurta tuhoa. (via HS)

(Kuvassa Hicksonin galaksiryhmä noin 400 miljoonan valovuoden päässä. Kuvan lähde: Wikimedia Commons)

Ei kommentteja: