tiistaina, maaliskuuta 31, 2009

Arktinen vuosimaksimi

Arktisen napa-alueen jääpeite saavutti helmikuun 28. päivä vuotuisen maksiminsa. Jääalueen pinta-ala oli tänä vuonna 15,14 miljoonaa neliökilometriä, mikä on noin 720 000 neliökilometriä vuosien 1979 - 2000 välisen ajan keskiarvon alapuolella. Vuosien 1979 - 2000 välillä jäätikön pinta-alan keskiarvooli 15,86 miljoonaa neliökilometriä.

Kyseessä on viidenneksi pienin maksimi satelliittiajan mittausten joukossa vuoden 1979 jälkeen. 6 pienintä vuosimaksimia ovat esiintyneet viimeisen 6 mittausvuoden aikana vuosina 2004-2009. Tulokset perustuvat yhdysvaltalaisen National Snow and Ice Data Center-tutkimuslaitoksen mittauksiin.

Pohjoisnapa on siis sulamassa. Kulunut talvi on ollut toki parempi kuin pari viime vuotta, mutta yhä edelleen lukemat ovat vahvasti keskiarvojen alapuolella eikä mikään näytä kääntävän trendiä.

Kuvassa päättymässä olevan talviajan pääpinta-alan kuvaaja.

NSIDC:n uutisia ja mittauksia voi niinikään seurata nykyään Twitteristä.

Kuva: NSIDC.

Ei kommentteja: