lauantaina, maaliskuuta 14, 2009

Kevätseuranta

Ulkona on jo kohtalaisen keväiset ilmat varsinkin auringon paistaessa.

Luonto-Liitto on jälleen pistänyt käyntiin Kevätseurannan. Seurannassa tutkitaan kevään edistymistä keväisten eläin- ja kasvilajien avulla. Kevätseurantaan voi osallistua kuka tahansa luonnosta kiinnostunut, eikä kaikkia seurantalajeja tarvitse tuntea, vaan yksittäiset havainnotkin ovat arvokkaita.

Homma on helppoa.

Ihan ensin tarkistetaan mitkä ovat seurattavat 41 vakiolajia sekä vaihtuvat teemalajit. Sitten pistetään tietokoneet kiinni ja mennään ulos ulkoilemaan. Sen jälkeen tarkkaillaan luontoa ja sen keväisiä ilmiöitä herkällä silmällä. Kun sitten reissu on ohi, ilmoitetaan tehdyt havainnot verkossa olevalla lomakkeella. Ilmoituksia voi antaa myös tekstareilla suoraan paikan päältä, ohjeet saat Luonto-Liiton sivuilta.

Kevätseurannassa tarkkaillaan kahta asiaa eli ensihavaintoja ja lajien runsastumista. Ensihavaintoja voi kirjata milloin vain. Lajien runsautta arvioidaan kaksiportaisella asteikolla seitsemänä kevätseurantaviikonloppuna: 14.-15.3., 28.-29.3., 11.-12.4., 25.-26.4., 9.-10.5., 23.-24.5 ja 6.-7.6.

Kevätseurannoilla on oma historiansa eli sitä on tehty vuosittain 1960-luvun alusta lähtien. Vuodesta 1993 lähtien tiedot on tallennettu Luonnontieteelliseen keskusmuseoon.

Sen lisäksi, että kevään havainnoiminen on kivaa, siitä on myös hyötyä. Havaintojen avulla voidaan vertailla kevään etenemistä eri vuosina ja tietoja voidaan käyttää hyväksi esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten tutkimisessa.

Noniin. Mitä sinä vielä siinä teet? Ulos!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Enkä mene! Menen takaisin pehkuihin, vaikka kuinka komentelisit!

Pitikin laittaa tämä esille kun kävin sitä tässä viikolla katsomassa, mutta juttu jäi nyt sairastelun myötä. Ehkis ensi viikolla... Hyvä kun laitoit kaikille muistutukseksi.

Vaiheinen kirjoitti...

Okei. Ei ole pakko:-) Ja varsinkin, jos on flunssaa tai muuta sellaista päällä, niin ei kannatakaan.

Muistuttaminen kannattaa aina.

Täytyy mennä tänään uudestaan, kun eilinen saldo nyt ei kovin hämmentävä ollut...