keskiviikkona, marraskuuta 19, 2008

Strategiaa

"Yritysstrategiat ovat työntekijöille sanahelinää", kirjoittaa YLE uutiset.

Työntekijät lähtökohtaisesti eivät ymmärrä työnantajansa strategiaa, eivätkä johtajat koe saavansa viestittyä sellaista perille. Koska strategia jää näin jalkauttamatta, niin syntyy johtamisongelmia, jotka vaikuttavat myös kilpailukykyyn ja niin edelleen.

Johtamisella on nykyään yhä suurempi merkitys, sillä varsinkin nuoret vaihtavat herkästi työpaikkaa. Keskeinen syy on työpaikan henki.

Ymmärrettävän startegian onnistunut jalkauttaminen työntekijöiden pariin vaikuttaa selvästi myös työpaikan henkeen. Ihmiset, jotka eivät tiedä miksi ja mitä varten he työtään tekevät ovat myös vähemmän motivointuneita.

Motivaatio taas on asia, jonka jokainen johtaja pystyy aistimaan työpaikalla kulkiessaan, jos vain niin haluaa.

Se, että työntekijät eivät ymmärrä työnantajan strategiaa ei ole työntekijöiden vika, vaan huonoa johtamista ja viestintää.

Tässä olisi muuten yksi johtamisen onnistumisen mittari. Se miten hyvin työntekijät tuntevat ja ymmärtävät organisaation strategian, on kohtalaisen helppo mitata.

Tuloksen voisi ihan hyvin sisällyttää johtajien tulospalkan kriteeristöön, sillä ilmiselvästi jalkauttamaton strategia aiheuttaa yritykselle myös menetettyjä tuloja ja kilpailukyvyn heikkenemistä.

2 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Entä jos strategia on emergentti, tai jos strategiaa luodaankin koko organisaatiossa? Silloin kai strategiaa ei edes voi jalkauttaa?

terv. kylteri / kauppakorkeakouluvihkot

Vaiheinen kirjoitti...

Malleja on tietysti useampiakin, mutta käytännössä strategia on johtamisen väline. Silloin puhutaan tarkoitteellisesta strategiasta.

Luonnollisesti myös ilman tarkoitusta syntyneitä emergenttejä strategioita syntyy, mutta niitä ei tyypillisesti isommissa organisaatioissa käytetä strategisen johtamisen välineinä.

On järkevää luoda ja käsitellä strategiaa koko organisaation voimin jo valmisteluvaiheessa. Se on sekä osa valmisteluprosessia, mutta myös osa jalkauttamista.

Ja sitten se mutta. Strategiasta päättää organisaation johto. Siitä ei voi tyypillisesti päättää alhaalta ylöspäin katsoen. Johto on vastuussa strategiasta ja se on myös sen työkalu organisaation johtamisessa.

Asiaan liittyy myös se, että strategiassa pitäisi pystysä katsomaan organisaatiota ulkoa sisäänpäin eikä päin vastoin. Usein toki käy päinvastoin.

Kun puhutaan isommista organisaatioista, on syytä myös huomata, että strateginen johtaminen on järkevää erottaa operatiivisesta toiminnasta. Johtajien ei pidä sotkeutua osaajien tekemisiin muuten kuin strategian kautta.

Tietysti, jos strategia on jalkautettu jo luomisvaiheessa tai se jostain syystä on emeregentti, niin silloin ei pitäisi syntyä tilannetta, jossa ihmiset eivät tiedä mistä siinä on kyse.