torstaina, marraskuuta 13, 2008

Yksityisyyttä

Sähköinen yksityisyys ja tietosuoja ovat yksi aikamme teema. Itseasiassa asia on olennaisempi kuin saatamme kenties kuvitella ja tietoyhteiskuntakehityksen varjolla sen suhteen on oltu enemmän tai vähemmän lepsuja tai kohauteltu olkapäitä.

Kuten monessa muussakin asiassa, myös yksityisyys nettiaikakaudella on oikeus samalla tavalla kuin netin ulkopuolellakin. Siihen pitäisi kohdistua samat velvollisuudet ja moraaliset oikeudet kuin arkielämässäkin.

Lex Nokiaksi ristitty lakihanke, jolla halutaan antaa työnantajille nykyistä laajemmat oikeudet selvittää työntekijöiden sähköpostiliikennettä, etenee. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on antanut asiasta lausuntonsa ja tehnyt eräitä muutosehdotuksia lakiin.

Perustuslakivaliokunnan lausunto sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta on valmistunut. Valiokunta painottaa lausunnossaan sitä, että sähköpostin tunnistetietojen käsittely on viimeinen keino väärinkäytösten ehkäisemiseksi. Lakiehdotuksen mukaan työnantaja saisi tietyin ehdoin oikeuden käsitellä työntekijöidensä viestien tunnistamistietoja viestintäverkon tai -palvelun väärinkäytösten sekä yrityssalaisuuksien paljastamisen selvittämiseksi. Sähköpostien sisältöjä ei kuitenkaan lain perusteella saisi käsitellä.

Lex Nokia on yksi osa isompaa kuvaa, jossa sähköisen viestinnän kohdalla kavennetaan tai rajataan yksilön vapautta ja annetaan instituutioille tai yrityksille lisää oikeuksia.

* * *

Toinen yksityisyyteen liittyvä näkökulma löytyy sähköisestä äänestämisestä ja tämän surulliseksi tapaukseksi kehittyneen kokeilun viimeisimmistä käänteistä.

Kuntavaalien sähköisessä äänestyskokeilussahan jäi antamatta 232 ääntä. Sen sijaan, että kyse olisi ollut käyttöliittymästä, on saatu selville myös itse järjestelmän jumiutumistilanteita. Kyse on ollut minuuteista, mikä yksinkertaisen äänestysoperaation kohdalla on pitkä aika.

Mikäli ilmiö on tosi, niin koko järjestelmän toimintaa on syytä epäillä. Kunnollinen testaus olisi saattanut paljastaa tällaiset ongelmat, mutta ne toteutuksessa on ohitettu.

Pelkkä tekniikan korjaaminen ei kuitenkaan tuo järjestelmää tuotantokelpoiseksi. Uutinen paljastaa myös prosessiongelman eli jos tai kun jumiutuminen tapahtuu, käyttäjät eivät vaalisalaisuuden murtumisen vuoksi välttämättä kehtaa pyytää virkailijoilta apua.

On pelkästään positiivista, että sähköisestä äänestyksestä on tehty valitukset hallinto-oikeuteen. Demokratian toteutuminen ei vaan saa olla kiinni jonkun OK-nappulan toiminnan luotettavuudesta.

* * *

Ja sitten vielä yksi juttu.

David petti virtuaalimaailmassa Amya, jonka kanssa oli oikeassa maailmassa naimisissa mentyään naimisiin myös virtuaalimaailmassa. Tapaus ei ollut Davidilta ensimmäinen ja Amy otti avioeron oikeassa elämässä. Nyt Amylla on uusi mies toisessa virtuaalimaailmassa tapaamansa miehen kanssa.

En ole varma haluanko edes tietää mitä tästä oikeastaan pitäisi ajatella.

Miten tuo nyt yksityisyyteen liittyy? Kaiketi samalla tavalla kuin vastaavat tapaukset oikeasssa elämässä.

1 kommentti:

Halo Efekti kirjoitti...

Tuosta AmyDavid-kuviosta tulee mieleen esim. se että virtuaalissa seikkailevat vielä vain reaalipersoonat kun AI on vielä tulevaisuutta.

Siis minäkin olisin laittanut eropaperit vetämään kuten Amy, mutta tuossa tapauksessa on kyllä muita piirteitä mitkä eivät meikäläisen nykyisessä lifestreamissa voi realisoitua. En esim. pyöri 3D-virtuaalimaailmoissa , eikä ihan kohta ole tarkoistuskaan mennä sinne "elämään".