lauantaina, marraskuuta 01, 2008

Lokakuu

Lokakuussa pinnalla pysyivät teemoina yhä edelleen ilmastonmuutos ja energia. Maailmalla rävähti Yhdysvaltojen asuntolainoista liikkeelle lähtenyt finanssikriisi, jonka vaikutukset reaalitalouteen ovat vielä edessä. Loppukuusta järjestettiin kunnallisvaalit ja niiden yhteydessä harjoiteltu sähköinen äänestäminen meni mokaosastolle ja siksi ansaitsisi Sampo-prenikan.

Kuten edellisessäkin kuussa, sähköiseen äänestämiseen liittyvä postaus nousi yksittäisistä teksteistä suosituimmaksi. Sinänsä kummallista kyllä, yhä edelleen listalla pysyvät kärpäsistä ja Zangosta kertovat vanhat postaukset. Taitaa niistä kärpäsistä olla sitten laajemaltikin riesaa.

Kirjoittajan oma suosikki kuukauden postauksista taitaa olla podcasteista kertova stoori. Muuten postauksissa tuli jälleen uusi kuukauden lukumääräennätys. Postausten lukumäärä (80 kpl) oli sen verran suuri, että se tuskin tuosta kovinkaan paljoa kasvaa, ehkä postausten määrä saattaa laskea. Aikaa kun on rajallisesti käytössä. Toisaalta Vaiheisen toimituspolitiikka on sellainen, että "postaillaan, jos siltä tuntuu" ja se määrittelee lukumäärää ja postausten mittaa.

Varsin moni teksti näyttää olevan varsin pitkä viime kuussa, joten sanomisen tiivistäminen taitaa olla edessä.

Google Analyticsin mukaan blogin kävijämäärät olivat edelleen reippaassa kasvussa.

Kirjoituksia tuli viime kuussa tehtyä 80 (+10 edelliseen kuukauteen verrattuna) kappaletta. Google Analytics kertoo käyntejä viime kuussa olleen 2525 (+532), näyttökertoja 3811 (+860) ja kävijöitä 1550 (+167). Uusia ennätyksiä kaikki.

Keskimäärin viime kuussa oli siis 81,5 (+15,1) käyntiä, 122,9 (+24,5) näyttökertaa ja 50 (+3,9) kävijää per päivä.

Kaikkien aikojen keskiarvot kapuavat jälleen hieman ylöspäin eli nyt on 8.4.2007 jälkeen keskimäärin päivässä ollut 33,3 käyntiä, 51,3 näyttökertaa ja 22,2 kävijää.

Vaiheisen lukijoista 51,92 % tuli viittaavilta sivustoilta (toiset blogit, blogilista.fi jne.), 40,04 % hakukoneista ja 8,00 % suorana liikenteenä. Muutokset edellisen kuukauden lukemiin ovat varsin pieniä.

Katsotaanpas sitten hieman miltä alueellinen jako näyttää. Vaiheista luettiin viime kuussa yhteensä 33 maasta. Valtaosa lukijoista tuli Suomesta (2267 käyntiä). Kärkinelikkoon mahtuvat myös Yhdysvallat (98), Iso-Britannia (20) ja Australia (18). Kävijöitä näyttää kartan perusteella olevan kaikilta mantereilta Etelämannerta lukuunottamatta.

Kuvassa kävijätilastojen kehitys blogin aloittamisen jälkeen. Entryjen määrä esitetään omalla akselillaan, joka on pystyakseleista se oikeanpuoleinen.

Vaiheinen kiittää jälleen.

Ei kommentteja: