sunnuntaina, marraskuuta 16, 2008

Onnelliset lukevat

YLE Uutiset kertoo, että Marylandin yliopiston sosiologien tutkimuksen mukaan onnettomat ihmiset katsovat huomattavasti (20 %) enemmän televisiota kuin onnelliset. Itsensä onnellisiksi tuntevat henkilöt sen sijaan lukevat enemmän.

Tutkimuksen mukaan televisio tarjoaa hetkellistä mielihyvää, mutta pitkällä aikavälillä ei anna ihmisille yhtä paljon tyydytystä kuin esimerkiksi lukeminen.

Itseään onnellisina pitävät olivat tutkimuksen mukaan myös mm. sosiaalisesti aktiivisempia ja äänestivät aktiivisemmin.

* * *

Sitä tarina ei kerro, tekeekö televisio ihmisistä onnettomampia ja lukeminen onnellisempia vai onko kyse vain ilmiön ilmentymästä.

Digikieltäytyjän näkökulmasta voi sanoa, että television katselemattomuus ei ainakaan tee yhtään onnettomammaksi, pikemminkin juuri päinvastoin. Lukeminen tekee yleensä aina hyvää.

(Kuvassa Isaac Newtonin Philosophiae Naturalis Principia Mathematica vuodelta 1687. Kuvaaja Andrew Dunn. Kuvan lähde: Wikimedia Commons.)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No ollaan sitten onnellisia :)

Vaiheinen kirjoitti...

Onnellisena oleminen on hyvä juttu.