lauantaina, marraskuuta 01, 2008

Eurovaalit tulee, ole valmis

Nyt kun kunnallisvaaleista olemme selvinneet, on aika kohdistaa katse eurovaaleihin. Eurovaalit pidetään Suomessa sunnuntaina 7.6.2009 ja ennakkoäänestys kotimaassa 27.5. - 2.6. ja ulkomailla 27.-30.5.

Eurovaaleissa valitaan jäsenet Euroopan parlamenttiin kaikista EU:n jäsenvaltioista. Suomesta europarlamentin jäseniä valitaan 13, mikä on yksi vähemmän kuin edellisellä kierroksella. Muutos johtuu uusista EU:n perussopimuksista, joita matkan varrella on solmittu.

Perinteisesti eurovaaleissa on äänestysinto ollut varsin laimeaa. Hiukan turhaan.

On selvää, että kaukana Brysselissä toimiva parlamentti on varsin etäinen instituutio, jonka tehtävistä ei ole oikein selkoa. Tällaisen mielikuvan hommasta helposti saa.

EU ei kuitenkaan ihan turha pulju ole.

EU:lla on hyvin tärkeä tehtävä ilmastonmuutoksen hillinnässä jo lähitulevaisuudessa. Seuraavan europarlamenttikauden aikana mahdollisesti ratkaistaan koko maapallon tulevaisuus ilmastokysymyksissä.

Eurooppa on viime vuodet ollut ilmastoasioissa edelläkävijä, vaikka politiikka onkin ollut toistaiseksi varsin tahdotonta ja tavoitteista on luisteltu.

Viimeisin osoitus siitä, että EU:lla on tehtävä saatiin tänään. YLE Uutiset kertoo, että EU:n jäsenmaat ovat valmiita antamaan autonvalmistajille kolmen vuoden lisäajan uusien autojen hiilidioksidipäästöjen leikkaamiseen nykyisestä vuoden 2012 takarajasta.

EU:n ei pidä hyväksyä tällaisia lipeämisiä tavoitteista, vaan tehdä päätöksiä, joihin jäsenvaltiot keskenään eivät kykenisi.

Kun ensi viikolla valitaan Yhdysvaltojen uusi presidentti, maa saa toivottavasti uuden suunnan myös ilmastopolitiikassa. Tällöin koko ilmastopolitiikka voi saada uuden suunnan ja myös EU joutuu sopeutumaan tiukempiin päästörajoituksiin ja vaatimuksiin.

EU:n pitäisi kyetä myös uudistumaan. Sen pitäisi organisaationa tosiaankin pystyä täyttämään tehtävänsä yhteisten asioiden hoitamisessa, vaikka kaikki eivät niihin haluaisikaan sopeutua. Nyt päätöksenteko näyttää menevän jahkailuksi ja kaupankäynniksi. Siis silloin kun jäsenmaat kinaavat pelkästään omista intresseistään lähtien.

Ilmastonmuutokseen ja siihen asetettuihin tavoitteisiin kytketään väistämättä työllisyys ja sitäei saa käyttää keppihevosena tavoitteista lipeämiseksi. Näin siksi, että mikäli nyt lyhyellä aikavälillä torjutaan työllisyystilanteeseen vedoten ilmasto- ja ympäristörajoitusten kiristäminen, hieman pitemmällä aikavälillä talous- ja työllisyystilanne muodostuu entistäkin pahemmaksi.

Business as usual ei enää käy EU:ssakaan. Nykyinen ympäristökulutuksen kasvattamiseen perustuva meno ei vaan enää voi jatkua ilman, että joudumme oikeasti pulaan.

Siispä. Kun ne vaalit kohta kuitenkin tulee, niin on aika etsiä ehdokkaita, joilla on tahtoa viedä näitä asioita eteenpäin. Ehdokkaita ei vielä ole asetettu, mutta puolueet arvattavasti ovat kohtapuolin rekrytoimassa sellaisia. Puolueiden olisi syytä huolehtia siitä, että valittavat ehdokkaat ymmärtävät mitä heiltä vaaditaan ja mitä on tulossa.

Ja meillä äänestäjillä on melkeinpä velvollisuus pitää huoli siitä, että valituksi tulee aidosti vastuuntuntoisia ihmisiä.

EDIT klo 17.49
Lisätty kuva. Kuvassa Euroopan parlamentin kokoussali Strasbourgissa. Kuvasta löytyy myös Suomen pääministeri, jos oikein tarkkaan katsoo. Kuva otettu vuonna heinäkuussa 2006. Kuvan lähde: Wikimedia commons.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei vielä jaksa! Toipumisaikaa please! Juuri tänään katselin paikallisesta ilmaislehdestä tämän kaupungin uuden valtuuston kuvakoostetta ja näytti hieman jotenkin ... mnnn...

Saas nähdä moniko nyt läpi menneistä intoutuu tuonne suurempaan saliin paikkaa tavoittelemaan.

Vaiheinen kirjoitti...

Ei, ei. No mercy.

Nyt ei passaa jäädä laakereilleen lepäämään, sillä oikeasti näyttää olevan niin, että tällä kierroksella eurovaalit voivat jäädä pahasti aliarvostetuksi tapahtumaksi.

Toivon, että henkiset kunnallispoliitikot eivät edes yritä rynnätä europarlamenttiin. Se on ihan väärä areena paikallisten intressien ajamiseksi. Varsinkin nyt sinne pitää saada globaaleja uhkakuvia ja niiden torjuntamekanismeja ymmärtäviä edustajia.

Se tarkoittaa myös sitä, että on toimittaja kansallisuusrajoista piittaamatta ja siten, että ne uhraukset, jotka on tehtävä, tehdään. Paikallispolitikoinnilla ei ole siinä työssä sijaa.

Vuonna 2010 ei ole mitään vaaleja tiedossa. Silloin ehtii hoitamaan vaaliähkyä :-)

Elegia kirjoitti...

Kyllä nyt jo jaksaa! Häpeäkseni tunnustan, etten ole aiemmin äänestänyt Eurovaaleissa, mutta parannan tapani seuraavalla kerralla.

Jokseenkin tärkeät asiat tuppaavat jäämään kaiken maailman mansikkadirektiivien varjoon. Toivoisin, että europarlamentissa keskittyäisiin oikeasti merittäviin asioihin eikä tomaatin koon määrittelyyn.

Vaiheinen kirjoitti...

Niin sitä pitää.

Tuo on paljon totta, että EU:n pitäisi saada omaa profiiliaan nostettua noissa oikeasti tärkeissä asioissa ja niissä jutuissa, joita varten se on olemassa.

Anonyymi kirjoitti...

Höh! Pitääkö tässä nyt ryhtyä sitten ehdokkaaksi ;D

Kumpi ehtii ensin :D :D :D

Vaiheinen kirjoitti...

:-)

Hmm... odotas kun mä mietin vastausta hetken... Sä ehdit ensin!

Se on vallan helppoa, kun mä en lähde ehdokkaaksi (tosin ei ole kukaan kysynytkään, mutta jos kysyisi, niin vastaus olisi ennalta tiedossa).

Mutta mä voin ryhtyä sun neuvonantajaksi, kun päätät ryhtyä ehdokkaaksi :-)