torstaina, marraskuuta 20, 2008

24/7-yhteiskunta

Suomi on liukumassa kohti 24/7-yhteiskuntaa, jossa myös muut kuin netissä olevat palvelut ovat yhä laajemmin auki. Esimerkiksi kelpaa kauppojen sunnuntaiaukioloaikojen laajentaminen. Se nojaa liberaaliin ajatukseen siitä, että palveluiden tuottajat voivat vapaasti päättää milloin palveluitaan tarjoavat. Loogista.

Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen.

Yhdestä näkökulmasta katsoen kuluttaminen ja etenkin materiaalinen kuluttaminen on kasvattanut ekologisen jalanjälkemme liian isoksi eikä lisäkuluttamista pitäisi enää tukea. On mentävä toiseen suuntaan ja pienennettävä ympäristökuormaa.

Esimerkkiä voi hakea vaikka 28.11.2008 vietettävästä Älä osta mitään-päivästä.

Kuluttaja voi tässä maailmassa vaikuttaa siten, että yksinkertaisesti ei osteta ylimääräisiä asioita tai esimerkiksi sunnuntaisin kauppoja ei käytetä. Ne eivät ole nykyfilosofiaa seuraten auki, mikäli kuluttajia ei käytävillä näy.

Ympäristökuorma ei ole ainoa syy kritisoida 24/7-yhteiskunnan kehittymistä.

Kuluttamisesta on tullut yhteiskunnassamme sekä viihdettä, että elämänsisältöä. Suunnilleen surkeinta mitä voi ajatella on se, että joku "harrastaa shoppailua". Tällainen maailmankuva on jo niin läpimaterialistinen ja kaupallistettu, että se lähestyy jo uskonnollista ajattelua.

Kauppakeskuksista on tullut tuotemerkkien katedraaleja, joissa käydään antamassa ropoja kassojen alttareille. Ei oikeastaan ole ihme, että kirkonmiehet kritisoivat kauppojen aukiolon laajentamista kutsuen sitä "polvien notkistamiseksi kulutusjumalalle".

Samasta vakavasta asiasta, joskin ilmeisen viihteellisemmin herätellen, saarnaa myös Revender Billy. Kyseessä on yhdysvaltalaisen Bill Tallenin näyttelemä hahmo, joka haluaa viestiä siitä, että onnea pitäisi etsiä muusta kuin ostamisesta. Reverend Billy on käynyt manaamassa myös helsinkiläisiä kauppakeskuksia. Hänen elokuvansa What would Jesus buy esitetään Lens Politica-festivaalilla perjantaina.

Etsimmekö onnellisuutta tavarataivaasta vai jostain syvällisemmästä? Annatko aikasi pikemmin tavaroille ja niiden haalimiselle kuin esimerkiksi läheisillesi ja perheellesi?

Mieti sitä samalla kun kiinnitätä huomiota siihen, että tänään on lasten oikeuksien päivä.

4 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

En kaipaa lisää kauppojen aukioloa, en kaipaa lisää äitejä enkä kyllä isiäkään vuorotyöhön ja epämääräisiin työaikoihin.

Annettakoon vapaat työajat yksityisyrittäjille, heidän omana työnään tehtävälle työlle, jos he sitä kerran kaipaavat.

Aina silloin, kun työ teetetään toisella unohtuu, että sillä toisella on myös muu elämä. Mitähän varten meillä on ammattiliitot?

Unknown kirjoitti...

En minäkään suoranaisesti kaipaa lisää aukiolotunteja kaupalle, kunhan aukioloaikoja ensin rukattaisiin minulle paremmin sopiviksi, esimerkiksi 12-03 sopisi vallan hyvin.

Mutta koska muu yhteiskunta ei kuitenkaan halua minun aikatauluihini sopeutua, on kauppojen pakko olla auki ympäri vuorokauden.

Eikä muuten minun kulutukseni määrään kauppojen aukioloajat vaikuta. Ostan yhtä paljon (vähän) riippumatta siitä mihin aikaan kauppaan pääsen.

*itKuPiLLi* kirjoitti...

No olipa hyvä kirjoitus. On kyllä todellakin surullista, että välttämättömästä pahasta onkin tullut itse asia.

Täällä Jenkeissä tietty ollaan menty tuossa aivan äärimmäisyyksiin. Täällähän useat kaupaut ovat auki 24/7. Ja esim. juhlapyhinä on kaupoilla oikein erikois tempauksia, silloin saattaa olla kaupoissa oikein ryysis. Juhlan kunniaksi shoppaillaan oikein koko perheen voimin.

Vaiheinen kirjoitti...

Tässä nimenomaisessa tapauksessa ammattiliitto on ristiriitainen sisältä, mutta ulospäin lakiehdotuksen takana.

Kyse sinänsä on tässä vain yhdestä laista, joka kenties selventää nykyistä sekavaa systeemiä, mutta samalla tuottaa sen ilmiön, että yhä enemmän ajasta halutaan varata työnantajan ajaksi.

Yksityisyrittäjille on tietysti hyvä antaa valinnanvapautta, mutta tässä ei ole pelkästään siitä kyse, sillä isompien ketjujen ehdoilla tätä uudistusta tehdään.

Shoppailu kulttuurin ja elämisen sisältönä on jotakin oireellista. Niin tyhjääkö tämä on?