maanantaina, maaliskuuta 22, 2010

YK:n päivät

Tuossa aamulla tuli kirjoiteltua tänään menossa olleesta Maailman vesipäivästä ja samalla hieman ihmeteltyä kun erilaisia teemapäiviä pukkaa (eilen oli Rasismin vastainen päivä).

Piti ihan ottaa asiakseen selvitellä hieman paljonko näitä YK:n päättämiä erilaisia teemapäiviä oikein on ja kyllähän niitä riittää. Ei vain teemapäiviä, vaan myös -viikkoja, -vuosia ja -vuosikymmeniä.

YK-liiton sivuilta löytyy FAQ:n kautta kuvaus ja dokumentti (PDF), jossa nämä kaikki on lueteltu. Päivistä löytyy myös YK:n englannin kielisiltä sivuilta luettelo, mistä selviää myös päätös, millä kyseinen päivä on asetettu.

Vuoden mittaan löytyy yhteensä 73 YK:n asettamaa teemapäivää, joista yksi on kaksipäiväinen (toisessa maailmansodassa henkensä menettäneiden muistopäivä, 8.-9.5.) ja neljälle päivälle ainakin joissain maissa sattuu kaksi teemaa samalle päivälle eli 1.10. (lapsen oikeuksien päivä ja kansainvälinen ikääntyneiden päivä), 26.6. (kansainvälinen päivä huumeiden väärinkäytön ja huumausainekaupan vastustamiseksi sekä kansainvälinen päivä kidutuksen uhrien puolesta), 24.10. (YK-päivä ja maailman kehitystiedotuksen päivä) ja 20.11. (lapsen oikeuksien päivä ja Afrikan teollisen kehittämisen päivä).

Eniten teemapäiviä on lokakuussa, jolloin sellaisia löytyy peräti 13 kpl. Tammikuussa teemapäiviä on vain yksi.

Vuosittain pyörivät päivät YK-liiton listauksen mukaan ovat seuraavat:

  • 27. tammikuuta, kansainvälinen holokaustissa menehtyneiden muistopäivä
  • 20. helmikuuta (v. 2009 alkaen), maailman sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivä
  • 21. helmikuuta, kansainvälinen äidinkielen päivä
  • 8. maaliskuuta, kansainvälinen naistenpäivä
  • 21. maaliskuuta, kansainvälinen päivä rotusyrjinnän poistamiseksi
  • 22. maaliskuuta, kansainvälinen veden päivä
  • 23. maaliskuuta, maailman ilmatieteen päivä
  • 24. maaliskuuta, maailman tuberkuloosipäivä
  • 25. maaliskuuta, kansainvälinen orjuuden uhrien ja transatlanttisen orjakaupan muistopäivä
  • 2. huhtikuuta, maailman autismitietoisuuden päivä
  • 4. huhtikuuta, kansainvälinen miinojen vastainen päivä
  • 7. huhtikuuta, maailman terveyspäivä (WHO)
  • 23. huhtikuuta, maailman kirjan päivä
  • 3. toukokuuta, kansainvälinen lehdistönvapauden päivä
  • 8. - 9. toukokuuta , toisessa maailmansodassa henkensä menettäneiden muistopäivä
  • 15. toukokuuta, kansainvälinen perheiden päivä
  • 17. toukokuuta, maailman tietoyhteiskuntapäivä
  • 21. toukokuuta, kansainvälinen kulttuurisen monimuotoisuuden päivä
  • 22. toukokuuta, kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden päivä
  • 29. toukokuuta, kansainvälinen rauhanturvaajien päivä
  • 31. toukokuuta, kansainvälinen tupakaton päivä
  • 4. kesäkuuta, kansainvälinen päivä hyökkäyksen uhreiksi joutuneiden lasten muistoksi
  • 5. kesäkuuta, maailman ympäristöpäivä
  • 8. kesäkuuta, maailman merien päivä
  • 12. kesäkuuta, kansainvälinen päivä lapsityön estämiseksi
  • 17. kesäkuuta, kansainvälinen päivä aavikoitumisen ja kuivuuden ehkäisemiseksi
  • 20. kesäkuuta, maailman pakolaispäivä
  • 23. kesäkuuta, YK:n julkisen palvelun päivä
  • 26. kesäkuuta, kansainvälinen päivä huumeiden väärinkäytön ja huumausainekaupan vastustamiseksi
  • 26. kesäkuuta, kansainvälinen päivä kidutuksen uhrien puolesta
  • heinäkuun ensimmäinen lauantai, kansainvälinen osuustoiminnan päivä
  • 11. heinäkuuta, maailman väestöpäivä
  • 9. elokuuta, kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä
  • 12. elokuuta, kansainvälinen nuorisopäivä
  • 23. elokuuta, orjakaupan lakkauttamisen muistopäivä
  • 8. syyskuuta, kansainvälinen lukutaitopäivä
  • 15. syyskuuta, kansainvälinen demokratiapäivä
  • 16. syyskuuta, kansainvälinen päivä otsonikerroksen suojaamiseksi
  • 21. syyskuuta, kansainvälinen rauhanpäivä
  • valinnainen päivä syyskuun viimeisellä viikolla, maailman merenkulkupäivä
  • 1. lokakuuta, lapsen oikeuksien päivä (ks. 20.11., päivän vietto eri maissa vaihtelee)
  • 1. lokakuuta, kansainvälinen ikääntyneiden päivä
  • 2. lokakuuta, kansainvälinen väkivallattomuuden päivä
  • 5. lokakuuta, maailman opettajien päivä
  • lokakuun ensimmäinen maanantai, maailman Habitat-päivä (asumis- ja asuinyhdyskuntakysymyksille omistettu kansainvälinen päivä)
  • 9. lokakuuta, maailman postipäivä
  • 10. lokakuuta, maailman mielenterveyspäivä
  • lokakuun toinen keskiviikko, kansainvälinen luonnononnettomuuksien torjunnan päivä
  • 15. lokakuuta, kansainvälinen maaseudun naisten päivä
  • 16. lokakuuta, maailman ravintopäivä
  • 17. lokakuuta, kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi
  • 24. lokakuuta, YK-päivä
  • 24. lokakuuta, maailman kehitystiedotuksen päivä
  • 6. marraskuuta, kansainvälinen päivä sotien ja aseellisten konfliktien aiheuttamien ympäristötuhojen estämiseksi
  • 14. marraskuuta, maailman diabetes-päivä
  • 16. marraskuuta, kansainvälinen suvaitsevaisuuden päivä
  • marraskuun kolmas sunnuntai, maailman tieliikenneuhrien muistamisten päivä
  • 20. marraskuuta, lapsen oikeuksien päivä
  • 20. marraskuuta, Afrikan teollisen kehittämisen päivä
  • 21. marraskuuta, maailman televisiopäivä
  • 25. marraskuuta, kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi
  • 29. marraskuuta, kansainvälinen päivä solidaarisuuden osoittamiseksi Palestiinan kansalle
  • 1. joulukuuta, kansainvälinen AIDS-päivä
  • 2. joulukuuta, kansainvälinen päivä orjuuden poistamiseksi
  • 3. joulukuuta, kansainvälinen vammaisten päivä
  • 5. joulukuuta, kansainvälinen vapaaehtoistoiminnan päivä
  • 7. joulukuuta, kansainvälinen siviili-ilmailun päivä
  • 9. joulukuuta, kansainvälinen korruptionvastainen päivä
  • 10. joulukuuta, ihmisoikeuksien päivä
  • 11. joulukuuta, kansainvälinen vuoristopäivä
  • 18. joulukuuta, kansainvälinen siirtolaisten päivä
  • 19. joulukuuta, kansainvälinen etelän yhteistyön päivä
  • 20. joulukuuta, kansainvälinen inhimillisen solidaarisuuden päivä
Maailman parantaminen vaatii aikaa. Ja jos nyt saa hieman ihmetellä, niin mitä tuo "maailman televisiopäivä" tällaisella listalla tekee? Noh, ehkä se mahtuu joukkoon.

4 kommenttia:

Niko L. kirjoitti...

Onhan tuossa aikamoinen lista päiviä. Moni asia siinä herättää kuitenkin kummastusta.

Torstaina on "kansainvälinen orjuuden uhrien ja transatlanttisen orjakaupan muistopäivä". Siinä on muistelemisen aihetta, sitä en kiellä, mutta miksi juuri transatlanttinen orjakauppa on nostettu yli muiden? Saharan eteläpuolisesta Afrikastakin vietiin kuitenkin orjia suurempia määriä eri islamilaisiin maihin kuin Atlantin yli, ja pääsääntöisesti huomattavasti julmempiin oloihin. Miksei sitä muistella yhtälailla?

Holokaustin uhrejakin muistellaan, kuten syytä onkin, mutta listasta tulee silti mieleen se, mitä Hitlerkin sanoi: "Kuka enää muistaa armenialaisia?"

Tuollaisissa muistopäivälistoista näkee liiankin hyvin paitsi sen, mitä muistellaan, myös sen, mitä ei muistella.

Vaiheinen kirjoitti...

Niinhän se on, että tuollaiset listata heijastelevat omaa aikaansa, mutta myös sitä kenen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä muistellaan.

Kyllähän nuo muistopäivät ovat paikkansa ansainneet.

Mitä orjuuteen tulee, niin on tuo muotoilu vähän rajaava, vaikka tuo alkuosa viittaa kaikkeen mahdolliseen orjuuteen. Orjuus muuten ei isommassa kuvassa ole meille eurooppalaisillekaan mitenkään tuntematon asia, vaan myös tällä mantereella on siitä historian varrella ihan riittävästi kokemuksia. Myös tuolla transatlanttisella orjuudella oli vaikutuksensa Eurooppaan.

Sinänsä transatlanttisen orjuuden merkitys yhteiskuntakehitykselle on ollut varsin laaja ja kestävä, joten kyllähän sekin muistopäivänsä ansaitsee, minkä ei pitäisi tarkoittaa, että muualla tapahtunut orjuuttaminen olisi jotenkin tarpeen unohtaa.

pilvikki kirjoitti...

Siinäpä meille päiviä ihan mojova listallinen.

Ihan asiallisia päiviä, mutta moni on mennyt ohi korvien. Tuo TV-päivä hämmensi ja joku siviili-ilmailupäivä? Vuoristopäivä?
No, maailman merien päivä kuulosti korvaani uutukaiselta ja meret ovat päivänsä myös ansainneet.
Ja se, että vietetään päivää kuivuuden ja aavikoitumisen estämiseksi. Juomakelpoinen vesi alkaa olla jossain päin palloa jo kultaakin kalliimpaa...tai vesi yleensä. Hiekkaan peittyvät kaupungit näyttävät lohduttomilta!

Vuodessa 365 päivää, vielä on listalla mahdollisuuksia kasvaa.
Seuraillaan, mitä jännää YK vielä keksii : )

Vaiheinen kirjoitti...

Jep. Onhan siinä koko joukko päiviä ja kun sitten kalenteriin lisättäisiin kaikkien muiden organisaatioiden nimeämät teemapäivät, niin olisivathan nuo kalenterit aika tukossa :-)

Vaan mikäpä siinä, mahtuuhan noita.

Tosiaan tuo tv-päivä ja sen lisäksi siviili-ilmaislun päivä ovat jotenkin hieman epoäsuhdassa muun maailmanparantamisen kanssa.

Vuoristojen luontoarvot ovat varsin suuret alueellisesti oli kyse sitten Himalajasta tai Alpeista ja jos esimerkiksi niiden jäätiköt sulvat, on tiedossa pulmia laajoilla alueilla. Lisäksi niiden ekosysteemit ovat aika haavoittuvaisia vaikkapa turismin jaloiss ja roskatessa.

Totta turiset. Maailman merin päivästä on päätetty viime vuonna. Ei ole oikein ehditty kunnolla juhlimaan sellaista.

Seuraillaan vaan, eiköhän sieltä vielä jokunen potentiaalinen päivä löydy.