Sopeutuminen kuin toisessa maailmansodassa?

Scientific Americanin sivuilla on stoori siitä, miten globaalisti lähetytään tai ollaan lähestymättä ilmastonmuutosta Kööpenhaminan epäonnistuneen kokouksen jälkeen ja mitä se tarkoittaa taloudelle. Ja ilmastonmuutoksen hillinnälle.

Osa Kööpenhaminan julistukseen sitoutuneista maista ei ole määräajassa reagoineet siinä esiintyväät tavoiteeseen ilmoittaa vapaaehtoiset päästövähennykset. Omat tavoitteensa ilmoittaneet edustavat kuitenkin yli 80 % nykyisistä kasvihuonekaasupäästöistä.

Tavoittet ovat kuitenkin jääneet varsin kauas siitä, mitä niiden pitäisi olla.

Ilmastonmuutoksen hillinnässä olennaisinta on rajoittaa päästöjä. Se taas ei onnistu pelkästään teknologialla, vaan tarvitaan myös muutoksia elämäntapaan, kuten Stockholm Environment Instituten johtaja Johan Rockström sanoo:

All the science shows that technology is not a silver bullet. We'll have to see lifestyle changes, as well.

Numeroina kysymys on siitä, että jos ilmaston lämpenemisen halutaan rajoittaa 2 °C:een, on ilmaston hiilidioksidin enimmäiskonsentraatioksi arvioitu 450 ppm ja nyt olemme menossa noin 390 ppm:n kohdalla.

Tämän tavoitteen onnistumista on myös ryhdytty epäilemään ilman voimakkaita toimia. Columbian Lamont–Doherty Earth Observatoryn tutkija Wallace Broecker arvioi, että tavoitteen saavuttaminen olisi samanlainen sopeuttamisurakka kuin toinen maailmansota.

Hän pitää epätodennäköisenä, että maailma ottaisi ilmastonmuutoksen riittävän vakavasti. Mahdollisuus meillä hänenkin mukaansa edelleen on.

Aika ilmastonmuutoskeskustelussa Kööpenhaminan jälkeen on harhautunut aika sivuraiteille. Denialistien kanssa kinasteleminen vaikkapa Himalajan jäätiköiden sulamisaikataulusta ei johda lopultakaan mihinkään, kun iso kuva kertoo meidän matkustavan pikajunalla helvettiin.

* * *

Oma mielenkiintoinen ilmiönsä on syntymässä siitä, miten uusiutuvaa teknologiaa otetaan käyttöön ja mikä merkitys asialla on. Esimerkiksi Intiassa on menossa suuret projektit aurinkoenergian hyödyntämiseksi ja näissä motivaatio ei ole syntynyt ympäristöliikkeestä, vaan busineksesta, millä on asiassa suuret intressit.

Samaan puhtaan teknologian talouden kasvua tukevaan merkitykseen viittaa myös se, että nykyisellään suurin puhtaaseen teknologiaan investoiva maa on Kiina. Ja raha puhuu täälläkin.

Maailma on busineksessakin muuttumassa, halusivat savupiippufilosofian kannattajat sitä tai eivät. Suomi vaan ei näytä ottavan tätäkään muutosta tosissaan, vaan pitäytyvän menneiden aikojen ajattelussa.