lauantaina, huhtikuuta 04, 2009

Operaatio Wanha Jokela

Ympäri Suomea on erilaisia pieniä ja suurempia kulttuuripaikkoja. Joistakin sellaisista tulee käsitteitä ja kulttuuripaikkoja.

Nyt Joensuusta kuuluu kummia.

Kaupungin keskustaa on kehitetty viime vuosina varsin voimakkaasti ja samalla vanhaa - osin ihan ansiostakin kaiketi - on purettu. Kaikki vanha ei kuitenkaan ole tullut puretuksi, ainakaan vielä.

Nyt on herännyt huoli kapungin keskustassa sijaitsevan kulttuuriravintola Wanhan Jokelan kohtalosta. Huoli liittyy siihen, että kiinteistö missä ravintola sijaitsee on päästetty hiljalleen rapistumaan ja tietojen mukaan kiinteistön omistaja - Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö - ei ole ollut halukas neuvottelemaan ravintolan vuokrasopimuksen jatkosta. Pikemminkin on ehdoteltu muuttoa muualle.

Ravintola on toimiut samalla paikalla on lähes muuttumattomana vuodesta 1934 alkaen. Ravintolan säilyttämisen puolesta perustettu Facebook-ryhmä tietää kertoa, että:

"Paikka on nähnyt niin sota-ajan salatanssit, rillumarei-kulttuurin kun nykyrunoilijat ja rockarit. Paikka on vuodesta toiseen lumonnut kulttuurintekijät ja -kokijat Tauno Palosta Heikki Turuseen ja meihin tavan tallaajiin saakka."
Kerrotaanpa paikalla käyneen Omar Sharifin ja Tohtori Živago-elokuvan kuvausryhmänkin.

Kuuluisuuksista huolimatta, paikka on tavallisten kaupunkilaisten paikka ja tunnettu välittömästä menostaan.

Aktivistit ovat tässä tapauksessa kerrankin ajoissa liikkeellä, sillä vuokrasopimuksen umpeutumiseen on aikaa tiettävästi kolmisen vuotta. Aika on kuitenkin kortilla, sillä kivitalojen kokoisista asioista päättämisen sykli on vuosia.

Omistajataho on kertonut, ettei heillä ole tällä hetkellä rahaa kiinteistön peruskorjaukseen. Toisaalta Facebook-ryhmässä on aprikoitu, että kiinteistö päästettäisiin taktisesti niin huonoon kuntoon, että se voitaisiin purkaa ja tilalle pystyttää jotain muuta.

Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö on aikanaan saanut talon ravintolan perustajan tyttäreltä
testamenttilahjoituksena. Säätiön tarkoituksena on karjalaisen henkisen ja aineellisen kulttuurin tukeminen ja karjalaisten perinteiden vaaliminen maassamme.

* * *

Tällainen peli ei vetele.

Jokelan kaltaisia kulttuuripaikkoja, jotka ovat tavallisen kansan helposti lähestyttävissä, ei ole maassamme enää liikaa. Jokelan kaltaisia paikkoja on suojeltava vaikka sitten museoviraston toimesta.

Jokelan purkamisen uhka on yksi ketju isommassa pulmassa, sillä julkisten sisätilojen suojelu on muutenkin yksi kulttuuriperinnön vaalimisen ajankohtaisia kysymyksiä. Kysymys ei ole välttämättä helppo, mutta Wanhan Jokelan tapauksessa nimenomaan käyttötarkoitusta olisi tarkoitus jatkaa sellaisenaan.

Vanhojen paikkojen purkaminen on yksi oire myös sellaisesta hölmöydestä, että ajatellaan kehityksen olevan lähes synonyymi rakentamiselle. Se ei ole. Kehitys ei ole kulttuurihistorian tuhoamista, vaan kehityksellä on myös selvästi sivistymisen ja henkisen kasvun näkökulma.

Kummallista tapauksessa on sekin, että Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön tehtävää on nimenomaan kulttuuriperinnön vaaliminen. Miten sellaista tehtävää voi mitenkään edesauttaa se, että yksi tuon kulttuurin nykyisistä ilmenemispaikoista purettaisiin pois?

Facebook-ryhmä Pro Wanha Jokela on kerännyt lyhyessä ajassa jo lähes 3000 ihmistä (tätä kirjoitettaessa 2667). Se osoittaa vain sitä, että Joensuun kokoisesta yliopistokaupungista taitaa löytyä joukko ihmisiä, "jotka tarvittaessa kiipeävät vaikka Jokelan katolle, jos puskutraktorit lähestyvät Torikatu 26:ää". (Sitaatti on peräisin Facebook-jakelussa olleesta Riitta Nybergin yleisönosastonkirjoituksen luonnoksesta).

4 kommenttia:

Reijo Valta kirjoitti...

Harmillista! On Jokela tuttu paikka, mukavia hetkiä siellä on vietetty.

Peräti harmillista on, että Ympäristöministeriön viime vuoden lopulla annettua luvan Hinkkasen talon purkamiseen Lappeenrannassa (on jo purettu) "tarkoituksenmukaisuus" hakemuksia on tehty ympäri Suomen.

Museovirasto yritti pistää kampoihin, mutta ei sen eväät riittäneet ministeriötä vastaa.

Hinkkasen talon vaiheita seurailin blogissani Rakennuskaari ja Hinkkasen talo otsakkeella.

Vaiheinen kirjoitti...

Se olisi tosiaan harmin paikka. Tuo "tarkoituksenmukaisuus" on joskus vähän sellainen peruste, joka voidaan sopivasti itse aiheuttaakin.

Tuo Hinkkasen talon tarina on jotenkin kuvaava...

Tillman kirjoitti...

Kirjoita uudelleen Wanhasta Jokelasta.

Vuokrasopimusta ei ole kuulemma vieläkään uusittu ja kohtalo on edelleen avoin.

Historiikista olisi apua, mutta sekin kuulemma on loppuunmyyty , eikä painosta uusita.

Kahden viikon perästä on taas tentti. Näin 57 vuoden iässä arvostan sitä, että tentin jälkeen pääsee Jokelaan tenttioluelle. Se on niitä harvoja paikkoja, joissa ykköshanana on Karhun nelonen.

Vaiheinen kirjoitti...

Ihan hyvä kirjoitusidea. Täytyypä ottaa asia listalle.

Aivan. Pitäisi oikeastaan itsekin lähteä Jokelassa pyörähtämään...