Some day classic: Shine A Little Love
Sunnuntaiklassikoissa on tällä kerralla vuorossa teemasoitto: Old Disco.
Diskomusiikki on 1970-luvulla soulista ja funkista syntynyt tyylisuunta, joka sai oikeastaan alkunsa yhdysvaltalaisten yökerhojen kautta.
Vanha diskomusiikki ei ole oikein Vaiheisen valikoimissa hyvin edustettuna, mutta eräs levy kampesi esiin muistin harmaista kätköistä ja sen LP:n A-puolen avausraita on tämä:
Shine A Little Love on peräisin brittiläisen Electric Light Orchestran albumilta Discovery vuodelta 1979. Albumin nimeä Discovery yhtyeen fanit vääntävät joskus muotoon "Disco? Very!" ja sellainen tuo albumi onkin. Kappale Shine A Little Love julkaistiin myös singlenä ja se nousi Yhdysvaltojen listalla sijalle numero 8.
Koska tässä blogissa on jo kerran kirjoitettu pitkästi ELO:n 1970-luvun tuotoksista, niin tyydytään tässä yhteydessä toteamaan vain se, että vaikka Discovery oli yhtyeen siihen astisen historian suurin myyntimenestys, se musiikillisesti ei sitä ollut.
Albumin kaikki kappaleet löytyvät myös YouTubesta yhdeltä soittolistalta:
Lähteitä ja lisätietoja:
- Electric Light Orchestra Wikipediassa englanniksi
- Electric Light Orchestra Wikipediassa suomeksi
- Electric Light Orchestran www-sivusto
Tekstit
14 kommenttia:
Eloa en oikeastaan yhdistäisi diskoon, mutta soihan tämä diskoissakin aikanaan.
ELO ei oikeastaan ollut mikään diskobändi, mutta tekivät sitten 1970-luvun päätteeksi diskolevyn ja jatkoivat sen jälkeen sitä rataa.
Pulma on vähän se, ettei meikäläisen hyllystä löydy tähän genreen kuuluvia tuotoksia. Disko on aina ollut vähän sellaista "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos"-muskaa, josta ei syvällisempiä muistijälkiä ole jäänyt.
ELO:sta tulee aina mieleen ensirakkauteni. Joten minäkin kuuntelin bändiä siinä samalla kun kerta poikaystäväkin!
En muista discossa tanssineeni tätä ELOa koskaan..
Jotenkin ELO yhdistyy munkin mielikuvissani muuhun kuin discoon, mutta kyllähän tämä on tosiaan sitä ihtiään :)
Tykkään kyllä tästä, se on minusta jotenkin "kuulasta ja kirkasta" (ehkä jotenkinkin oudot määritteet muusiikista):)
Minäkään en ole kai koskaan tanssinut ELOn tahtiin, mutta kuunnellut olen ja paljon.
Muistaakseni minulla on joku ELOn biisi ollutkin sunnuntaiklassikoissa.
No höh! No hm! Mitä tässä nyt sanoisi! .... :o
ELO = Disco
No way, man!
(Biisit on kyllä helvetin hyviä!)
Ja nyt menen päikkäreille pureskelemaan tätä vertailua...
Tai no, voishan näitä tietenkin tanssia :D
@kaikki
Juu. Ei tuo ELO varsinaisesti mikään disko-orkesteri ole, mutta tuo levy on aika diskoilua osittain. Itseasiassa ELO taitaa olla enemmänkin AOR:ää.
lepis,
Mähän varoitin, ettei mulla oikein oo näitä diskoja. Jos ei muuta, niin se "disco" löytyy lätyn nimestä :-)
Tosin nyt kierroksen aikana on selvinnyt, että Stevie Wonderin Talking Book olisi tähän sopinut ihan hyvin sekin.
Mulla on siis hyllyssä peräti 2 diskolevyä :-) Hmm... voi muuten olla kolmaskin, jos Rolling Stonesien Undercover lasketaan sellaiseksi... no ei ehkä lasketa.
Outoa, kävin jo kertaalleen löpöttämässä täällä mielipiteitäni, mutta kommenttini lienee kadonnut netin mustaan aukkoon.
Niin, sitä vain, etten minäkään pidä ELO:n discahtavista biiseistä, mutta esimerkiksi Livin´Thing puree komeasti vieläkin.
Kummallista, jos hävinnyt. Ei näy merkkiäkään missään. Joskus olen kuullut/hainnut jotain vastaavia ilmiöitä.
Joo. ELO:n alkutapialeen meno puree yhä edelleenkin, mutta se mitä bändi teki Discovery-levyllä ja sen jälkeen, on sitten jotain muuta. Kieltämättä tuo levy ei ihan hirveästi nappaa. A New World Record, jolta tuo Livin' Thing löytyy on mahdollisesti ELOn paras kokonaisuus (ellei sitten lasketa Out of the Blue-tuplalta löytyvää Concerto for Rainy Day-kokonaisuutta.
Siis aito discohile sittenkin ;D ;D ;D
No höh. Mitään en tunnusta:-)
Noh... Vaikka kaikki mainitsemani kolme lättyä luokiteltaisiinkin diskoksi, niin ne eivät muodosta edes prosenttia tuossa hyllyistä löytyvistä äänitteistä.
Siis aika ahkera diskohile:-)
Tästä kappaleesta tulee muistoja mieleen, tosin ei diskoisia sellaisia. Mutta hyvä kappale on.
Hyvän levyn kuitenkin iskit, tuo kyllä mulle taisi eniten ELOsta tulla soitetuksi. Ja se The Diary of Horace Wimp nykyään tuntuu parhaalta...
Timo
Toimiihan tuo omalla tasollaan ja ihan kelpomusaa se on. Ainakin hyvin tuotettua.
Omasta mielestäni tuo Discovery jää jälkeen muista ELO:n 1970-luvun tuotoksista, vaikka olikin suuri myyntimenestys.
Totta joo, The Diary of Horace Wimp on jotenkin toimivampi kuin kenties silloin joskus ennen. Tosin itse pidän ko. albumin päätösbiisiä Don't Bring Me Down edelleen levyn parhaimmistoon kuuluvana.
Lähetä kommentti