keskiviikkona, huhtikuuta 29, 2009

Tuulivoimaa rakennetaan vauhdilla - muualla

Suomen ilmasto- ja energiastrategiassa kaavaillaan rakennettavaksi 700 kpl 3 MW:n tuulivoimaloita vuoteen 2020 mennessä. Tavoitetta on pidetty kunnianhimottomana tai riittämättömänä ja se on sitä.

Yhdysvalloissa on rakennettu saman verran tuulivoimaa tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla. Juuri niin. Kolmessa kuukaudessa Yhdysvalloissa tehdään sama mihin täällä Pohjoilassa on ajateltu käytettävän yli 10 vuotta.

Suomessa on rakennettu tukipaketti tuulivoiman lisärakentamiseksi, mutta yhä edelleen tavoitteet ovat vaatimattomia ja hitaita.

Yhdysvallat on toki iso maa ja tarpeet erilaiset, mutta Suomea voidaan verrata vaikka hieman yli 5 miljoonan asukkaan Minnesotaan. Siellä on nykyisellään tuulivoimakapasiteettia hieman yli 1800 MW ja määrä kasvaa. Suomessa oli vuonna 2008 tuulivoimakapsiteettia vaatimattomat 143 MW.

Tuulivoima on vain yksi palapelin osa. Aurinkovoima voisi olla toinen.

Tekniikka & Talouden mukaan ruotsalainen Sol Voltaics -yhtiö aikoo kehittää aurinkokennoja, joilla pystytään tuottamaan sähköä halvemmalla kuin hiilivoimalla. Yhtiö aikoo nostaa aurinkokennojen hyötysuhteen 60 %:iin. Lisäksi yhtiöstä lupaillaan varsin alhaisia tuotantokustannuksia.

Ja niin edelleen.

Muu maailma näyttää etenevän nyt vauhdilla uusiutuvien energiamuotojen kanssa, mutta meillä tuijotetaan peruutuspeiliin ja nähdään sitä samaa vanhaa kuin aina ennenkin eli keskitettyä energiastrategiaa ja ydinvoimaa.

Muu maailma ilmeisesti osoittaa meille, että muutos on mahdollista. Suomessa tuhlataan sillä vaälin vain aikaa haikailemalla uusia ydinvoimaloita, jotka eivät valmistu kuin sitten joskus 15-20 vuoden päästä aikaisintaan.

4 kommenttia:

zache kirjoitti...

Pistetääs linkkivinkki blogiin, ne tuulivoimakirjoitukset on mielenkiintoisia. Varsinkin tämä.

http://insinortin-maailma.blogspot.com/

Vaiheinen kirjoitti...

Jep. Mielenkiintoinen stoori. Siinä oli montakin pointtia, mutta olennainen havainto on se, että tuulivoiman kasvattamiseen liittyvät asiat ovat ratkaistavissa. Ja itseasiassa ilman hiilivoimaakin.

Se on totta, että meidän nykyinen sähköverkkomme on rakennettu keskitetyn energiantuotannon tarpeisiin ja sen ajattelu varaan, että osin hiilivoimalla säädetään.

Verkonkin kehittäminen on tärkeää ja sen pitää olla mahdollista.

zache kirjoitti...

Juh, mun mielestä tuon kirjoituksen suurin anti oli sen konkretisointi, että riippumatta siitä käytetäänkö perussähköntuottamiseen aurinko tai tuulienergiaa niin siihen rinnalle tarvitaan raskasta säätövoimaa.

Esimerkiksi yhden ydinvoimalan hinnalla voitaisiin rakentaa kasa Dinorwigin kaltaisia energiavarastoja jotka olisivat hyviä ideoita tukemaan ihan perinteistäkin energiantuotantoa. Uusiutuvien energianlähteiden kohdalla ne on pakollisia.

Harmi vain, ettei mikään poliittinen taho (=vihreät) ei ole vielä lähtenyt ehdottamaan moisia meinaan näin kun rakennuspuolen duunarit on työttömänä niin olisi ihan loistava veto rakentaa tukitoimena pari tuollaista.

Jotkut maisemoidut patoaltaat eivät kuitenkaan ole teknisesti mitään hirveää hightechiä niin luulisi niitä voivan rakentaa suht nopeallakin aikataululla kunhan paikat on selvillä.

Vaiheinen kirjoitti...

Totta. Säätövoimaa tarvitaan näiden rinnalle (kuten tarvitaan ydinvoimankin kanssa).

Kokonaiskuvion ratkaiseminen kestävällä tavalla vaatii strategista ja rakenteellista ajattelua, jossa irrottaudutaan ajatuksesta, että jollain tavalla on pakko tehdä koska ennenkin on tehty.

Säätövoiman tarpeesta sinänsä ei millään helpolla tavalla päästä eroon, joten se on ratkaistava ja tuo tuulivoiman ylijäämä hyödyntäminen Dinorwigin kaltaisella idealla ei ole ihan hullu idea itseasiassa. Jos ne siis tehdään järkeä käyttäen.

Vesivoiman lisäksi tähän yhtälöön olisi kaiketi saatava vielä mukaan vetyteknologia, joka voisi jollain aikataululla kehittelemisen arvoinen idea.