perjantaina, huhtikuuta 03, 2009

Helsinki

HS tänään:

"Helsingin kehittyminen kestävän kehityksen mallikaupungiksi on pysähtynyt ja Helsinki jää kauas taakse muista eurooppalaisista kilpakumppaneistaan."
Jutun otsikointi on jollain tavalla omituinen. Pääkaupungin päälehti nimittäi otsikoi tarinansa sananparrella "Helsingin kehitys ei olekaan kestävällä pohjalla". Ilmeisesti on olemassa jokin yleinen käsitys, jonka mukaan Helsinki olisi jotenkin kestävän kehityksen tiellä tai ainakin lehdessä niin ajatellaan.

Kuka niin on oikeasti luullut? Lähtökohtaisesti kaikki eurooppalaiset suuret kaupungit ovat vähemmän kestävällä pohjalla.

Helsinki ei ole mikään ekologisuuden mallikaupunki, sen näkee hetkessä jo siitä miten energia- tai liikenneasioita kaupungissa hoidetaan. Kaupunki ei ole lämmennyt uusiutuvaan energiaan muuten kuin sanoilla ja liikenteessä on vuosia jankutettu yksityisautoilun autuaaksi tekevästä voimasta. Näin siitäkin huolimatta, että kaupungin joukkoliikenne on huippuluokkaa.

Ei ole tänäkään keväänä varsinainen uutinen, kun kerrotaan Helsingin ilmanlaadun olevan huono. Tämä ei ole mikään poikkeustapahtuma, sillä Helsingin keskustan ilmanlaatu voi olla päivätolkulla huono. Vuodesta toiseen.

Nyt tehdyssä selvityksessä pyyhkeitä tulee nimenomaan energia- ja ilmastopolitiikasta. Kaupunki on toki päättänyt, että vuoteen 2020 mennessä kaupungin on tuotettava 20 prosenttia energiastaan uusiutuvilla energialähteillä. Se on nykymittapuilla varsin vaatimatonta ja toistaiseksi ilman näkyvää konkretiaa.

Herätys nyt. Mikään hymistely muka hyvästä jutusta esiin nostetusta ilmanlaadusta ei auta, kun kokonaiskuva on retuperällä. Vaikka moni asia on joko hyvällä tolalla tai hyvällä tolalla suhteessa muihin kaupunkeihin, kokonaistase jää negatiiviseksi.

Jos kaupungit itselleen jotain kilpailuetuja haluavat, niin mistäpä muusta infrastruktuurin tekijästä niitä kannattaisi hakea kuin tästä kehityksen kestävyydestä. Se heijastuu aikaa - joka ei ole edes hillittömän pitkä - myöte yrityksiin, joille vihreys on yhä tärkeämpi arvo.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huonomminkin voisi olla:

http://www.helen.fi/tiedotteet/tiedotteet.aspx?id=186

http://www.iea.org/g8/chp/profiles/Finland.pdf

Mikä sitten olisi se uusiutuva energianlähde, jolla Helsinki lämmitettäisiin?

Vaiheinen kirjoitti...

Voisi toki olla huonomminkin, mutta voisi olla parempikin.

Lämmön tuotanto on varsin raskas infrastruktuuriasia. Ihan yksinkertaisia ratkaisuja siihen ei ole. Silti asiassa voidaan tehdä jotain.

Hiilen sijaan lämmön tuotantoon voidaan käyttää esimerkiksi haketta, maakaasua tai maalämpöä. Hiilen korvaaminen millään näistä kertaheitolla ei onnistu, vaan muutokseen pitäisi ryhtyä vaiheittain jne.

Yksi asia mikä kannattaa joka tapauksessa tehdä on lämmön hävikin vähentäminen ja esimerkiksi rakennusten lämmöneristyksen parantaminen.