keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2007

Kirjoita itsesi onnelliseksi?

Sain käsiini Finavian eli ex-ilmailuhallituksen lehden lentomatkustajille, joka on nimeltään Maa & Ilma. Lehdessä oli pitkä haastattelu filosofian tohtori Timo Airaksesta. Hän käsitteli onnellisuutta - ja tietysti lehden teeman mukaan hieman myös matkailua.

Airaksisen mukaan emme saavuta onnellisuutta halujamme tyydyttämällä.

"Liberalistisen käsityksen mukaan ihminen on onnellinen, kun hän saa mitä haluaa. Onnellisuus on omien halujen tyydyttämistä. Mitä enemmän halujaan saa siis tyydytettyä, sitä onnellisemmaksi tulee. Buddhalainen käsitys on päinvastainen. Sen mukaan halut tekevät ihmisen onnettomaksi, koska ihminen ei lopultakaan koskaan saa sitä, mitä haluaa. Haluava pettyy aina kun yrittää toteuttaa halunsa."

Onnellisuus on Airaksiselle elämän haltuunoton kautta saavutettavaa mielenrauhaa ja harmoniaa. Tuohon ei voi väittää vastaan.

"Elämä on hallinnassa silloin - ja vain silloin - kun hyvää on kohtuullisesti ja paha on minimoitu."

Jos tämä olisi ohjenuora laajemminkin, olisimme ihmisyhteisönä paremmissa asemissa esimerkiksi tässä kuussa laajasti käsiteltyyn ilmastonmuutokseen nähden. Nyt ihminen on juossut halujensa perässä itsensä kuilun partaalle ja tuntuu vain kiihdyttävän vauhtia hakiessaan jotain sellaista mitä ei edes ole.

Airaksinen sanoo haastattelussa tulevansa itse onnelliseksi vain kirjoittamisesta.

"Silloin olen vapaa ja omatuntoni on pudas."

Jutun mukaan Airaksinen sanoo kirjoittavansa pohjimmiltaan itselleen, itsensä rakentamiseksi. Hän sanoo oppivansa kirjoittamalla, kokevansa kirjoittamisen ajatteluna.

Tästäkö näissä blogeissakin on kyse?

Ei kommentteja: