Leffaklassikot ja pysyvä moraali kateissa

Niinhän siinä sitten on käynyt, että klassikkofilmit ovat pääasiassa hävinneet elokuvateattereiden ohjelmistosta. Näin kertoi päivän pääuutislähetys.

Klassikkofilmien kohdalla lipputulot eivät uutisen mukaan riitä kattamaan kuluja. Myöskään Elokuva-arkisto ei uutisen mukaan aio ryhtyä elokuvien levittäjäksi.

Ehdotettuja ajatuksia kulttuuritehtävän hoitamiseksi ovat mm. Elokuva-säätiön tuen saamisen klassikoille ja opetusministeriön tulemisen apuun.

On mitä ilmeisintä, että ilman julkista tukea klassikoita ei nähdä elokuvateattereissa kuin poikkeustapauksissa, elokuvakerhoissa tai alan festareilla.

Tilanne ei ole itseasiassa pelkästään tästä kiinni, vaan viimeaikoina on myös pienempiä elokuvateattereita kuten Bio City sulkenut ovensa ja elokuvateatteritoiminta on keskittynyt Finnkinolle. Näillä pienillä teattereilla oli taipumus esittää myös harvemmin esitettyjä leffoja. Huolen aihe siis tuokin, vaikka ei kulttuurisesti liity suoraan vaikkapa 30-luvun klassikoiden esittämiseen.

* * *

Taasko sitä Vuotosta ajetaan? Kerran jo pitkän oikeusprosessin loppuun käynyt epätoivoinen hanke on jälleen näin hallitusneuvotteluiden alla esillä. Päätti hallitus ohjelmastaan mitä tahansa, Vuotosta ei rakenneta vuosiin, sen verran hidas päätöksentekoprosessi on. Sen sijaan, jos hallitus päättää ryhtyä poikkeuslakeja värkkäämään tai edes pitää sille ovea auki, epävarmuus asian ympärillä velloo jälleen.

Monen muun moraalisen ja ympäristöllisen ongelman lisäksi koko asiassa näyttää olevan sellainen ongelma, että itse kysymyksen ainoa lopullinen ratkaisu olisi kyseisen altaan rakentaminen. Rakentamatta jättäminen kun ei välttämättä kestä päätöksenä vaalikautta pitempään.

Sitä sietäisikin miettiä, kuinka Vuotoksen (tai minkä tahansa muun arvokkaan kohteen) rakentamatta jättäminen voitaisiin varmistaa oikeasti. Nyt asia on pelkästään poliitikkojen moraalin varassa ja sen kestävyyttä koetellaan kerran neljässä vuodessa. Vuotoksen kun soisi pysyvän rakentamattomana pysyvästi.