perjantaina, huhtikuuta 27, 2007

Hulinointisesonki alkaa

Kevät on tullut ja valon määrä luonnossa lisääntynyt siinä määrin, että näyttäisi olevan taas alkamassa hulinointisesonki.

Lähiaikojen klassikkohulinat eli vappu ja Euroviisut ovat postiivisessa mielessä parhaimmillaan hyvää hulinaa ja jos vielä sattuisi niin onnellisesti, että lätkäjoukkueen Moskovan reissu tuottaisi tulokseksi onnellisen toritapahtuman, niin siinä olisi hyvää vibaa kerrakseen.

Valo on myös saanut myös toisen hulinaporukan kaivautumaan ylös talvenharmaudesta ja viime päivät ovat jo osoittaneet, että paha karmakin valtaa hulinoitsijoiden päät. Tallinnassa historian arpien mukanaan tuoma patsaskiista, Oslossa mellakoitiin NATO-kokouksen edustalla ja vapuksi on Helsinkiin ilmoittanut EuroMayDay mielenosoituksen, jossa uhmakkaasti kerrotaan osallistuttavan taisteluun vapaan kaupunkitilan puolesta.

Onneksi säätiedotus lupaa pakkasta vappuyöksi koko maahan. Perinteisesti huonot kelit ovat toimineen sopivana rajoitteena ylilyönneille.

Väkivaltaiseksi muuttuvat tai sellaiseksi tahallaan suunnitellut henkilökohtaisten patoutumien ja ahdistuksen purkamistilaisuudet ovat aivan väärä impulssi ulospäin ja kääntyvät aina itseään vastaan. Ihan aina.

Anarkismi, josta nämä mellakoitsijat puhuvat on älyllisesti tyhjän päällä eikä tuota kehitystä parempaan suuntaan.

Mielenosoitusten käyttäminen väkivallan näyttämönä aiheuttaa ainakin seuraavia seuraamuksia:

- perusoikeuksiin kuuluvaa oikeutta mielenosoituksiin halutaan ryhtyä rajoittamaan. Rauhanomaiset ja rauhalliset mielenosoitukset voivat olla tärkeitä yhteiskunnallisten viestien ja tuntojen välittäjiä. Kuka muistaa Tianmenin aukiolla panssarivaunuja uhmanneen miehen?

- poliisien määrän ja oikeuksien määrää vaaditaan lisättäväksi. Poliisilla on jo nyt valtaoikeuksia niin paljon, että sillä luulisi tulevan toimeen. Poliisivaltiota tänne ei kaipaa kukaan.

Medialle sitten sellainen toive, että älkää ottako haastateltavaksi niitä joukon lähettämiä kiltin koulutytön oloisia nuoria naisia, jotka toistelevat mellakkajoukkojen todellisten mielipidejohtajien näennäisfilosofioita ja teoriaa siitä, että kukaan ei tunne niitä kivenviskaajia ja ihan yllättäen tapahtui jotain pientä jne. jne.

Kyllä tuntee, Suomi on niin pieni maa, että yhdessä mielenosoitusjonossa on aina joku joka tuntee suoraan tai välillisesti ison osan porukkaa. Ja kukaan ei lähde rauhanomaiseen mielenosoitukseen nyrkkiraudat, pamput ja polttopullot repussa.

On selvää, että julkinen valta tekee virheitä ja vääryyksiä, mutta niitä ei saa parannettua tai korjattua tekemällä uusia virheitä ja tyhmyyksiä. Demokraattisessa yhteiskunnassa on aina useita mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen ilman väkivaltaa.

Miksiköhän talvikaudella näitä huligaaneja ei koskaan näy missään? Tuskin ne asiat ovat silloin sen kummemmin kuin keväällä...

Ei kommentteja: