maanantaina, huhtikuuta 09, 2012

Estetiikkaa?

Ehkä tuo tuo puolikas-teema jää nyt puolitiehen, mutta olkoon siinä. Seuraavaksi tutkitaan kysymystä estetiikasta. Koitetaan tässä blogissa lähestyä kysymystä siitä näkökulmasta, että sillä miten estettisesti rikkaassa ympäristössä elämme, on merkitystä arjen hyvinvoinnillemme.

Jos ei muuten, mielikuvituksen kautta.

Voisi tietysti ajatella niinkin, että miksi ihmeessä ihmisen pitäisi elää jatkuvasti epämääräisen rumuuden ympäröimänä (näinhän tämä menee, vaikka pikkunäppärä vastaväite on siinä, että toisen rumuus on toisen kaunteutta (mutta kuka on täysin vapaaehtoisesti valinnut kaiken sen mitä saa eteensä koettavakseen)).

Tästä päästäänkin siihen, että niin moni tämän ajan viritys tai lähiympäristön tekeminen on mielikuvitusta vailla.

Se taas johtaa ajattelemaan esimerkiksi edellä esitetyn kuvan kaltaisia kannanottoja asian tilojen puolesta. Vai olisiko kuitenkin enemmänkin kysymys siitä, mitä ihmettä tuonkin tekijät ovat ajatelleet? Ja kenties oikein vastaus on:"Eipä oikein mitään".

Pitkin ja poikin tallatessa voi vain ihmetellä, miksi ihmeessä kukaan on suunnitellut ihmisille sellaista estettiikkaa tai sen puutetta, kuin on toteutunut.

Käsitellään nyt tätäkin aihetta kännykkäkameralla, koska se tuntuu sopivan aikaan.

 PS. Tästäpä tulikin mieleen, että pikapuolin saanemme jälleen Helsingin kulttuurieliitin suusta kuulla - emme toki suoraan, mutta sujuvin kiertoilmauksin - kuinka kulttuurivihamielistä on vastustaa veronmaksajien rahojen kaatamista Guggenheim-hankkeeseen. Tai selostusta siitä, miten jotkut ammattivalittajat vastustavat ja polkevat hienoa hanketta mennen tullen. Homman nimi nyt vaan on se, että nuo argumentit osoittavat koko hankkeen heikkouden ja perusteluiden halpuuden.

Ei kommentteja: