lauantaina, helmikuuta 12, 2011

Lisää kulutusta ja roolimalleja, lapsille?

Kustannustalo Aller kertoo tuovansa Suomeen Tanskassa menestyneen alaikäisille tytöille suunnatun muotilehtikonseptin Suomeen. Yhtiön mukaan 12-17 tai hieman nuoremmille suunnattu lehti keskittyy muotiin, mutta julkaisee myös muotipaperinukkeja, askarteluohjeita ja lehden sivulla seikkailevat mangamaiset tyttöhahmot.

Kun kohderymänä ovat esimerkiksi 12-vuotiaat lapset, niin kaikenlaisen mainonnan kanssa on syytä olla enemmän kuin tarkkana. Varsinkin silloin, kun sekoitetaan keskenään leikki (paperinuket sun muu) ja suoraan kaupallisiin roolimalleihin sekä kulutuskäyttäytymiseen liittyvä viestintä ja toiminta kuten muoti. Miksi 12- tai edes 15-vuotiaan pitäisi saada muotimainontaa tai edes olla kiinnostunut koko asiasta?

Miksi ihmeessä lapsille pitäisi syöttää jotain tiettyjä kulutusmalleja? Eikö pikemminkin pitäisi pyrkiä vahvistamaan vastuullisen kuluttamisen maailmankuvaa? Ilmiönä muoti sopii varsin huonosti tähän.

Lehdillä ei ole aikuistenkaan kanssa ihan aina journalistiset pullat siististi uunissa, kuten olemme vaikkapa kosmetiikkamainonnasta saaneet huomata.

Satiiriblogi (vai mikä se nyt sitten on) Lehti kuvaa problematiikkaa omalla tavallaan myös näin:

"Koskaan ei ole liian varhaista aloittaa nuorten naisten itsetunnon nakertamista. Tarkoituksemme on kiinnittää huomio siihen, että väärin stailattu ihminen ei ole ihminen ollenkaan vaan mikä lie troglodyytti".
Voihan sen tietysti noinkin sanoa.

2 kommenttia:

Tillman kirjoitti...

Kun olin pentu....

Eli siis 30 v. ja perustamassa perhettä. ko. Aller - kustantamo sai minut kusetettua ja tilaamaan jonkun ruotsalaisen tee´-se- itse lehden, jonka käännöstyö suomeksi oli tehty handmade-- hanttityönä.

Sen jälkeen olen ollut vakuutettu, että ko. kustantamo on Karisto - kustantamoakin kehnompi firma, jonka tuotteet ovat vahingollisia ostajalleen.

Anttilan Kallen paidat sentään kestivät viikon miehen päällä aikoinaan. Keskisen tuotteiden välityksellä voi hetkesi päästä Vesan henkiseen maailmaan ja vieraiden naisten syliin, mutta Aller on täyttä roskaa, humpuukia ja petosta.

Kun kuulen sanan, laitan oitis kusetustutkani päälle.

Vaiheinen kirjoitti...

Joidenkin firmojen tuotteiden ja palvelun kanssa sitä ihminen ei vaan tule toimeen.

Minulle ei tule, eikä ole koskaan tullutkaan tilattuna mitään noista Allerin lehdistä.

Valikoimaa vilkaistuani tämä asian tila tulee säilymään myös tulevaisuudessa.

Näkyy tarjooma olevan lähinnä puppua...