Some day classic: The Black Rider
Sunnuntaiklassikoissa on vuorossa teemasoitto teemalla Musikaali, joten keskeytetään nyt venyttelykiertue Aasiaan ja soitetaan yksi kunnollinen teatterimusikaali. Ladyyyys and gentlemeeeeeeen, olkaa hyvä (seuraa koko musikaali):
The Black Rider tai tarkemmin The Black Rider: The Casting of the Magic Bullets on ohjaaja Robert Wilsonin, muusikko Tom Waitsin ja kirjailija William S. Burroughsin yhteistyönä syntynyt teos vuodelta 1990.
Tarina perustuu saksalaiseen kansantarinaan nimeltään Der Freischütz. Carl Maria von Weber teki aiheesta oopperan Friedrich Kindin librettoon ja se näki ensi-iltansa Berliinissä vuonna 1821.
The Black Riderin tarinassa toimistovirkailija Wilhelm rakastuu metsästäjän tyttäreen. Saadakseen rakkautensa kohteen isän hyväksynnän ja päästäkseen naimisiin, Wilhelmin pitää osoittaa kuntoisuutensa metsästäjänä. Toimistovirkailijana hänen ampumataitonsa on kuitenkin surkea ja toiveet avioliitosta hiipuvat.
Paholainen, Pegleg, puuttuu kuitenkin tapahtumien kulkuun ja tekee Wilhelmille tarjouksen. Paholainen tarjoaa Wilhelmille taikaluoteja, joilla aina osuu kohteeseensa. Peglegin ehtona on kuitenkin se, että yksi luodeista on hänen kontrollissaan.
Naiivi Wilhelm hyväksyy Peglegin pirullisen tarjouksen ja niinpä Wilhelmin hääpäivänä viimeinen luoti osuu hänen rakastettuun tappaen hänet. Wilhelm tulee hulluksi ja liittyy paholaisen aikaisempien uhrien joukkoon viettämään karnevaaleja.
Tarinassa on hieman liittymäpintaa vuonna 1997 kuolleen Burroughsin omaan elämään. Vuonna 1951 hän ampui vahingossa oman vaimonsa Meksico Cityssä yrittäessään humalassa rekonstruoida William Tellin tarinaa.
The Black Rider: The Casting of the Magic Bullets sai ensi-iltansa 31.3.1990 Hampurin Thalia-teatterissa.
Vuonna 1993 TomWaits teki musiikistaan oman sovituksensa ja julkaisi sen albumina The Black Rider.
Videoiden lähde: YouTube. YouTubesta löytyneet videot on koottu yhteen soittolistaan.
Lähteitä ja lisätietoja:
- The Black Rider IMDB:ssä
- The Black Rider Wikipediassa englanniksi
- Esittely Tom Waits Library-sivustolla
Tekstit
15 kommenttia:
Ohoh, tuo linkki tosielämään. Tekee tragediasta musikaalin, mutta ehkä se on odotettavissa jos alkaa kännissä Vilhelm Tellin temppuja harjoitella :D
Saksalainen Brechtilainen fiilis tässä mun mielestä.
Huh, Wilhelm Tellin temppuja ei tosiaankaan kännissä pitäisi kokeilla...Tästä musikaalista en ole ennen kuullutkaan,joten kiitos esittelystä! Oli kiva tutustua tähänkin.
Aaaah, saksan kieli sorrrrahtaaa niin upeasti, tekee heti ryhdikkään olon. Harmi, että muuttivat sitten tekstin pakkoenglanniksi.
Tom Waitsin levynä tuo Black Rider on tuttu, tätä musikaalia en ole valitettavasti nähnyt.
Halo Efekti,
Aivan. Ihmettelin itsekin tuota "vahinkoa" kännissä. Kännissä ei pitäisi pyssyjen kanssaheilua tai ehkä tehdä montaa muutakaan asiaa.
Totta. Tuossa on tiettyä eeppisyyttä ja avauksessa on jotenkin hieman samaa fiilistä kuin vaikkapa Weilin ja Brectin Kolmen pennin oopperan joissakin sovituksissa.
Yaelian,
No ei pitäisi. Olkaa hyvä vaan. Tästä on tehty pitkin maailmaa erilaisia versioita ja on siitä vuosia sitten myös suomalainen versio.
Mutta ei The Black Rider ole kovinkaan tunnettu verratuna noihin perinteisiin musikaaleihin, vaikka maailmanmenestys olikin.
SusuPetal,
Jep. Tuo saksa-englanti (olisko se sitten sanglanti?:-) vähän kivistää tuossa, mutta saksa santaa esitykseen potkua ja ryhtiä. Tuosta hyllyssä olevasta levystä tämän keksinkin ja osa biiseistä matkan varrella ovat selvästi enemmmän waitsmaisia kuin tuo avaus tuossa (ja siis levyltä tunnistettavissa paremmpin).
Waitsilla on pari muutakin teatteriin kytkeytyvään albumia eli Alice ja Blood Money, jotka julkaistiin yhtäaikaa vuonna 2002.
Kiinnostava merkintä taas, noi uudenaikaiset musikaalit näyttääkin heti hurjemmilta kasvomaalauksineen jne. Puolensa molemmissa.
Kauan eläköön Bela Lugosi ja muut vampyyrit! Siltähän nuo näyttämön veijarit näyttivät. Brechtiläisyyden ymmärrän toisella tavalla.
Näin The Black Rider -esityksen Helsingin kaupunginteatterissa vuonna 1998. Suomalainen versio ei ollut kovin onnistunut, se on itse asiassa ainoa kerta, jolloin olen nähnyt Martti Suosalon -- no, en sanoisi epäonnistuneen, mutta joutuneen rooliin, jota hän ei pystynyt ottamaan haltuunsa. Musiikki oli mahtipontista, mustaa ja välillä helvetinmoista myllerrystä. Toimii jos tekijät ovat täysillä shown takana, mutta meillä niin ei tapahtunut. Tämä olisi ehdottomasti pitänyt nähdä alkuperäisnäyttämöllä Hamburgissa.
Ihan outo tuttavuus minulle, tosin paljon muistakaan musikaaleista tiedä mitään. Aikamoista menoa lavalla.
Komea musikaali. Taustatarina oli koskettava.
Mielenkiintoinen valinta. Minäkään en ollut koskaan ennen kuullutkaan tästä musikaalista.
Tykkäsin tästä kovasti ja kuuntelin todella pitkään. Waitsin versioon taidan mennä vielä illan myöhäisinä tunteina.
Mukavaa, kun maltoit tulla venyttelemästä ja löysit meille näin komean esityksen.
Timo,
Kiitos. Puolensa ja puolensa, totta. Vanhemmissa on glamouria ja viihdyttävyyttä vaikka kuinka. Näissä uudemmissa painutaan joskus avantgarden ja kokeellisemman suuntaan.
Viides Rooli,
Vampyyrifiiliksiähän tuossa on, jos myöskin faustusta kerrakseen:-)
Tuota suomalaista versiot en nähnyt, mutta olen ymmärtänyt ettei se kovin korkealle noussut. Suosalo on keskimäärin onnistunut niissä mitä olen nähnyt.
Tuossa tuo musiikki on varsin vankkaa ja tosiaan mahtipontistakin. Vaatii tekijöiltään se sisälle menemistä ja idena etsimistä, siinä ei ole oikeastaan kuin pari sellaista suoraviivaisemmin laulettavaa biisiä.
Ari,
Jos tuota katselee pitemmälle, niin siellä on tosiaan välillä varsin rankkaa, mutta varmuuden vuoksi varsin sekavanoloista menoa:-)
Kari,
Tuo on lopultakin varsin komea. Olen sen itse noista pätkistä katsellut läpi 3 kertaa ja aika eheä veto.
Krisu,
Tuo on kiertänyt jonkun verran maailmaa ja tosiaan ollut suomalaisessakin ohjelmistossa hetken. Tunnetuimmasta päästä se ei missään tapauksessa ole.
lepis,
Se levy kannattaa kuunnella kanssa. Siinä ja tuossa televisioidussa versiossa on samoja sävyjä ja tunnelmia, vaikkakin Waits on tehnyt omalle levylleen erilaiset sovitukset vähän kaikesta.
Mikäs siinä, joskus on kiva vähän poiketa alkuperäisestä suunnitelmasta :-) Kyllähän sinne Aasiajazziin takaisin ehtii... :-)
Vanha tarina, moderni tulkinta. Ei ehkä ihan mun mieluisinta musikaalia, mutta hyvin kiinnostava.
Totta. Vanhaa kaavaa ja stoorin pohjaa, mutta uusia elementtejä vähän joka puolella. Noista elementeistä on vuosien varrella rakenneltu varsin monta oopperaa tai muuta esitystä.
Mielenkiintoisen näköisiä roolihahmoja ja musikaali pitää katsojasta tiukasti kiinni.
Hurja tuo tosielämän ampumistapaus, voiko siitä ihminen koskaan toipua? Ei kai?
(Kiitos Vaiheinen virkistävistä kommenteista blogissani tämän vuoden aikana = ) Blogin pito loppuu osaltani ja halusin tässä samalla toivottaa jymäkkää syksyn jatkoa!)
Taru,
Kiitos itsellesi. Harmi, että kiinnistava blogisi loppui. Käyhän täällä pyörähtelemässä, jos muuta puuhaa et keksi:-) Ja hyvää syksyä.
Lähetä kommentti