Vihertävää infrastruktuuria ja asenteita

Vihreäksi teknologiaksi tai vastaavaksi kutsuttava tapa tuottaa arilaisia perinteisesti teolliseksi ajateltuja asioita leviää ja muuttuu liiketoiminnaksi kiihtyvällä vauhdilla. Vihreydestä on tulossa kannattavaa businesta ja pyrkimys esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintään myös tukee liiketoimintaa käytännössä.

Esimerkiksi vihreiksi luokiteltavien rakennusmateriaalien kysyntä Yhdysvalloissa nousi viime vuonna lähes 57 miljardiin dollariin ja tämän markkinan arvioidaan kasvavan vuosittain yli 7 % yli 80 miljardiin dollariin vuoteen 2013. Ekomateriaalien odotetaan syövän perinteisten rakennusmateriaalien markkinaosuuksia, kunhan nykyinen lama taittuu.

Puhtaan energian sektorit, tuuli- ja aurinkoenergia sekä biopolttoaineet, jatkoivat globaalisti voimakasta kasvuaan viime vuonna. Nämä alat kasvoivat 53 prosenttia edellisvuodesta. Vuonna 2007 näiden energia-alojen markkinat olivat noin 76 miljardia dollaria ja viime vuonna jo lähes 116 miljardia dollaria. Aurinko- ja tuulienergia työllistävät nyt yhteensä yli 600 000 ihmistä suoraan ja epäsuorasti. Vuonna puhtaan energian työpaikkoja voisi olla vuonna 2018 jopa 2,7 miljoonaa.

Energian kulutuksen kasvukaan ei hidasta ekologisemman vaihtoehdon kasvua, sillä esimerkiksi bioenergian käyttö voi kasvaa maailmanlaajuisesti nykyisestä 10 %:sta 20 %:iin vuoteen 2050 mennessä, vaikka samalla energian kulutus kaksinkertaistuisi.

Myös käyttökohteiden kohdalla ennakkoluulot ja entiset näkemykset karisevat uuden tutkimuksen myötä. Tekesin Kestävä yhdyskunta -ohjelman rahoittaman tutkimuksen mukaan aurinko- ja tuulienergia sopivat Suomen urbaaniin ympäristöön paremmin kuin aiemmin on luultu. Auringon vuosisäteilyn voimakkuus on Suomen rannikoilla yhtä hyvä kuin Pohjois-Saksassa.

* * *

Jos perinteiset infrastruktuurialat kuten rakentaminen tai energia ovat vihertymässä, niin samaa voi sanoa myös asenteista perinteistä teollisuutta kohtaan.

Helsingin yliopiston Suomen metsät ja metsäpolitiikka-tutkimuksen mukaan metsiä koskevassa päätöksenteossa pitäisi luonnon monimuotoisuus huomioida nykyistä paremmin. Tutkimus kertoo myös, että suomalaisten mielestä metsäteollisuudella on liikaa valtaa metsiin liittyvässä päätöksenteossa. Valtaa on liian vähän tavallisilla kansalaisilla, metsänomistajilla ja virkistyskäyttäjillä.

* * *

Ettei jäisi epäselväksi, miksi tämä kaikki on oikeasti tärkeää, niin kannattaa lukea toimittaja Pasi Toiviaisen kirjoitus otsikolla "Viestejä Etelämantereelta – yhä pahemmalta näyttää". Siinä hän kuvaa viimeaikaisia tutkimuksia Etelämantereen olosuhteiden lämpenemisestä, maailman jäätiköiden sulamisen aiheuttamista uhkakuvista sekä ilmastoherkkyyden arvioista.

Artikkelissa kuvataan erilaisia mahdollisuuksia jopa siihen, että pitkällä aikavälillä (selvästi enemmän kuin normaalisti arvioissa käytetty aikaväli 100 vuotta) maapallon merenpinnan taso voisi nousta 20 metriä tai jopa 60 metriä. Lämpötila on nousemassa, ei 2°C tai 3°C, vaan mahdollisesti jopa 6°C ja Etelämanner saattaa sulaa kokonaan. Katastrofin aineksia, sanoisin.

Toiviainen viittaa NASAn johtavan ilmastotutkijan, James Hansenin tutkijaryhmän yhteenvetoon:

"Kasvihuonekaasupäästöjen vielä yhdenkin vuosikymmenen jatkuva kasvu käytännössä eliminoi mahdollisuuden, että ilmakehän koostumus voi lähitulevaisuudessa palata alle sen keikahduspisteen, jonka ylittymisestä seuraa katastrofaalisia vaikutuksia."

Meillä ei ole enää aikaa vetkutella. Meillä ei ole enää oikeutusta tekosyille olla tekemättä mitään. Meillä on keinot ja mahdollisuus ryhtyä toimeen heti.

Ilmastoasenteita laman keskellä

Eilen oli puhetta Ruotsin kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä. Samasta asiasta kertovassa YLE Uutisten jutussa on yksi olennainen asia:

"Ministerien mukaan talouslama ei saa olla syy toiminnan lopettamiselle, vaan nyt on päinvastoin muutettava teollisuuden rakenteita ilmastoystävällisemmiksi, jotta ne ovat kilpailukykyiset, kun markkinatilanne aikanaan paranee. Ilmaston huomioonottava tuotantotapa on omiaan luomaan uusia työpaikkoja ja lisäämään vientiä, ministerit uskovat."

"Ministereillä" viitataan Ruotsin talousministeri Anders Borgiin, elinkeinoministeri Maud Olofssoniin ja ympäristöministeri Andreas Carlgreniin, jotka ovat julkaisseet asiasta kirjoituksen Dagens Nyheterissä.

Ruotsissa on siis poliittisella tasolla havaittu se, mistä Suomessa ei puhuta politiikassa oikeastaan ollenkaan. Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii meiltä reippaita rakenteellisia muutoksia myös taloudessa.

Muutos voi tuoda tullessaan uusia työpaikkoja ja kestävään talouteen perustuvaa aktiivisuutta. Mikäli lamaa hoidetaan kuin ennen vanhaa eikä edes yritetä muuttaa talouden ympäristöllistä suuntaa, edessä oleva talouden muutos on entistäkin pahempi.

Suomiko edistyksellinen ilmastoasioissa?

Suomi ei ole erityisen edistyksellinen ilmastokysymyksissä, vaikka kansalaisten huoli asiasta onkin hyvin laajaa.

Ruotsi on asettanut tavoitteet ihan eri lukemille eli Ruotsin hallitus aikoo vähentää päästöt lähes puoleen. Tehdyn ehdotuksen mukaan kasvihuonekaasupäästöjä on määrä vähentää 40 % vuoteen 2020 mennessä. Uusiutuvien energialähteiden pitäisi tuolloin kattaa puolet maan energiankulutuksesta.

Suomi tavoittelee hallituksen laatiman ilmasto- ja energiastrategian mukaan päästöjen vähentämistä 20 % vuoteen 2020 mennessä ja silloin uusiutuvilla energiamuodoilla pitäisi tuottaa 38 % energiasta.

Kireämmät päästöjen vähennykset ovat hyvinkin tarpeen, sillä viimeaikaiset tutkimustulokset ovat osoittaneet huolestuttavia merkkejä maapallon napa-alueiden jäätiköiltä, samaan aikaan kun päästöt ovat vain lisääntyneet. Samaan aikaan NASA Goddard Institute for Space Studies-tutkimuslaitoksen ilmastotutkijat kertovat, että vuodesta 1880 alkaneiden mittausten 10 lämpimintä vuotta osuvat vuosien 1997 ja 2008 väliin.

EDIT 12.3.2009 klo 7.50
Ruotsi hallituksen tavoite on vähentää ilmastopäästöjä 40 % vuoden 1990 tasosta. Tuo tason määrittävä tavoitevuosi on olennainen määritettäessä päästövähennysten tarkkaa määrää.

Ajatuksia Ensimmäisestä Maailmasta-blogin Sampsa huomauttaa WWF:n tietoihin nojautuen, että tosiasiassa Ruotsi aikoo vähentää omia päästöjään vain 27 % ja loput vähennyksestä hoidetaan CDM:n avulla esimerkiksi viemällä teknologiaa kehitysmaihin. Silti Ruotsin tavoitteen taso on korkeampi kuin EU:lla, joka on vähentämässä omia päästöjään vaivaiset 10 % ja CDM:n avulla.

Käsiaseiden saaminen kiristyy

Seurataanpa täälläkin aikaisemmin tarkasteltua kysymystä eli aselupien saamista käsiaseille.

Hallituksen suunnalta kuuluu linjaus, jonka mukaan käsiaseiden lupien saaminen vaikeutuu nykyisestään:

"Käsiaseiden eli pistoolien, revolverien ja niiden pienoisversioiden lupia annettaisiin esityksen mukaan vain 20 vuotta täyttäneille, jotka ovat harrastaneet ammuntaa aktiivisesti ampumaseuran jäseninä vähintään kaksi vuotta. [...] Ensimmäinen käsiaselupa olisi aina määräaikainen, enintään viisivuotinen. [...] Aseluvan hakijoiden terveydentilaa alettaisiin esityksen mukaan testata yhä tarkemmin. Käyttöön on tarkoitus ottaa armeijan p-testistä eli niin sanotusta palikkatestistä kehitetty, tietokoneella tehtävä testi, jolla selvitetään hakijan soveltuvuutta aseen haltijaksi. Lisäksi aletaan vaatia lääkärintodistuksia."

Riittääkö tämä, se jää nähtäväksi, sillä kaiketikin koko joukko poikkeuksia on tulossa.

Kysymys. Mitä sisäministeriö aikoo tehdä nyt laittomien aseiden saamiseksi pois kaduilta? Toinen kysymys on se, miten jo nyt myönnettyjen aselupien kanssa menetellään eli koskevatko nyt ideoidut kriteerit myös niitä?

* * *

Asiaan liittyen, ihan muistutukseksi, pari surullista tragediaa maailmalta:

• Saksan kouluampujan uhriksi valikoitui tyttöjä ja naisia
• Asemies surmasi kymmenen ihmistä ja itsensä Yhdysvalloissa

Käsiaseet ovat siviilien käsissä vaarallisia ja riski. Turha riski.

Sopu ja kysymykset

Hallitus sitten perui erilaisten yllätysneuvotteluiden jälkeen eläkepäätöksensä eli aikeensa nostaa eläkeiän alarajaa kahdella vuodella. Tai siis sai sovun aikaiseksi työmarkkinajärjestöjen kanssa. Samalla työelämään liittyvät kysymykset siirrettiin kolmikantaisiin työryhmiin komiteoitavaksi. Kysymystä edelsi poliittinen kiristys ja eriasteinen politikointi, joka jatkuu yhä edelleen välikysymyksen käsittelyn muodossa.

Opposition tai muiden ilakointi asian ympärillä on turhaa, sillä yhtään todellista ongelmaa ei edelleenkään ole hoidettu.

Eläkeiän alaraja ei ole varsinainen ongelma, vaan se, että maa on nopeasti velkaantumassa, työttömyys kasvamassa ja samaan aikaan valtionkin pitäisi laskut maksaa ja velanhoito suunnitella. Näille asioille ei siis toistaiseksi tehty muuta kuin siirretty osaongelmia työryhmiin.

Voidaanko näiden työryhmien kautta päästä ratkaisuihin, joilla itse ongelmaan pystytään pureutumaan, jää nähtäväksi ja epäiltäväksi.

Kuten jo aikaisemmin todettu, keinoja laman yli pääsemiseksi on kolme: leikataan etuuksia, kiristetään verotusta tai otetaan velkaa. Velkaa otetaan joka tapauksessa ja sen maksamiseen pitää olla suunnitelma, joka voi toki perustua kahteen muuhun keinoon tai laskun maksamiseen tekemällä enemmän töitä.

Se joka muistaa edellisen laman, tietää mihin etuuksien leikkaaminen tai verojen kiristys johtaa. Se johtaa ainakin siihen, että lamasta toipumiseen menee pitempi aika kuin on tarvis ja samalla aiheutetaan yhteiskunnalle turhia vahinkoja.

On syytä jopa olettaa, että työryhmien tuumailusta ei seuraa erityisesti muuta kuin ajanhukkaa. Todelliset työelämää parantavat keinot kun eivät ole kolmikantaosapuolten ratkaistavissa. Ongelmat ovat paljon syvemmällä.

Yksi tämän näytelmän huolestuttava piirre on se, että korporaatioiden sotkeutumisesta parlamentaariseen päätöksentekoon tehtiin joissakin yhteyksissä ikäänkuin välttämätöntä. Sellainen on demokratian kannalta kestämätöntä.

Hallituksen päätöksenteko ei alunperin ollut erityisen tyylikästä, mutta sen jälkeen käytetyissä puheenvuoroissa oli jo viitteitä siitä, ettei demokratia olekaan enää itsessään tavoiteltava arvo poliittisen pyrkyryyden rinnalla.

Voidaan epäillä, että nyt työryhmiin siirretyt kysymykset ratkotaan niin, että suurten ikäluokkien siirryttyä turvallisesti eläkkeelle, nuorempien alempaa eläkeikää joka tapauksessa nostetaan huoltosuhteen edes säädylliseksi turvaamiseksi koska muuhun ei kyetä. Se voi tapahtua seuraavan hallituksen aikana tai muulloin, vaikka nyt korporaatiot uhoavat ettei asiaan palata edes vuoden päästä.

Faksiajan ratkaisuilla ei hoidella internetaikakauden kysymyksiä.

* * *

Yksi omituisimmista analyyseistä on nähtävissä päivän HS:n kommentissa, joka on otsikoitu:"Vanhanen ei ole Kekkonen". Siinä spekuloidaan sillä, miten Vanhasen arvovallelle nyt käy Keskustan piirissä ja miten Kekkonen olisi tällaiset pelit osaltaan hoitanut.

Ensinnäkin. Ollaan Vanhasesta mitä mieltä tahansa, hän ei tosiaankaan ole Kekkonen, eikä tässä ajassa mitään kekkosta edes tarvita. Ihan muuta.

Toiseksi. Johtajan on syytä pystyä muotoilemaan näkemyksensä uudestaan, mikäli todellisen tavoitteen saavuttaminen sitä vaatii. Nyt tehty neuvottelutulos ei muuta hallituksen ja Vanhasen alunperin esittämää ratkaisumallia, vain sen teknistä toteutusta. Riittääkö nyt nähty kolmikantaisuus tai tuottaako se tuloksia, jää nähtäväksi.

Kolmanneksi. Kun viitataan siihen, että "vahvan johtajan perusohje on se, että hänen pitää lähteä vain niihin taisteluihin, jotka tietää varmasti voittavansa", puhutaan ilmeisesti jostain sellaisesta johtajasta, joka menee tarvittaessa vaikka pää edellä kaivoon, kunhan vain saa sanoa olevansa oikeassa. Siinä ei ole vahvuutta havaittavissa. Ei enää.

Tällainen myytti "vahvasta johtajasta" on yksi syy siihen, miksi meillä ihmiset lähtevät työelämästä ennen varsinaista eläkeikää.

Miles Davis: Kind of Blue

Jos pitäisi opastaa jotakuta tutustumaan jazziin ja valita yksi ainoa levy sitä varten, se olisi Miles Davisin Kind of Blue. Albumin tekemisestä ja julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

Seuraavassa, ehkä hieman puffinomaisessa videopätkässä on eräitä jazzin merkkihenkilöiden luonnehdintoja albumista.

Ian Carr luonnehtii Miles Davisin elämäkerrassa albumia näin: "siitä muodostui ehkä jazziin kaikkein voimakkaimmin vaikuttanut albumi."

Kind of Blue äänitettiin kahtena päivänä eli 2.3.1959 ja 22.4.1959. Albumi julkaistiin Columbia Recordsin toimesta 17.8.1959 New Yorkissa 30th Street Studiolla.

Ennen äänityssessioita Miles Davisilla ei ollut olemassa varsinaisia sävellyksiä sekstettiä varten, vaan ainoastaan luonnoksia siitä mitä yhtyeen piti tehdä. Sessioiden aikaan Davis kertoi muille muusikoille mitä hän halusi heidän tekevän. Carrin elämäkerran mukaan vain kappaletta All Blues Davis oli työstänyt jo aikaisemmin.

Albumin kappaleet äänitettiin myös kertaotoilla paitsi päätöskappale Flamenco Sketches, josta tarvittiin kaksi ottoa.

Levyn sekstetissä soittavat trumpetisti Miles Davisin lisäksi pianisti Bill Evans, rumpali Jimmy Cobb, basisti Paul Chambers ja saksofonistit John Coltrane ja Julian "Cannonball" Adderley. Albumin toisella kappaleella, blues-pohjaisella kappaleella Freddie Freeloader pianoa soittaa Wynton Kelly, jonka Davis oli pyytänyt studioon ilman, että hän tiesi Bill Evansin olevan paikalla. Evans oli lähtenyt yhtyeestä jo aikaisemmin.

Kolmannella kappaleella, surumielisellä ja kaihoisalla kappaleella Blue In Green saksofonisti Julian "Cannonball" Adderley ei soita.

Albumin tuottajana levykansien mukaan toimi Irving Townsend, joidenkin lähteiden mukaan myös Teo Macero. Carrin teoksen mukaan Macero oli Kind of Bluen levytyssessioissa mukana äänitarkkaamon puolella ("missä hänellä oli hyvin vähän tekemistä"). Äänityksestä vastasi Fred Plaut.

Kaikki Kind of Bluen sävellykset on levykansissa merkitty Miles Davisin nimiin, mutta Blue In Green on sekä Carrin elämäkerran, että Wikipedian lähteiden mukaan enemmänkin Bill Evansin käsialaa. Tosin Davis ilmeisesti antoi Evansille sävellystyöhön aihion, jonka mukaan hän sävelsi kappaleen. Musiikkihistorioitsija Ahsley Kahnin ja rumpali Jimmy Cobbin kirjan Kind of Blue: The Making of the Miles Davis Masterpiece mukaan Evans olisi ollut myös säveltämässä Flamenco Sketches-kappaletta.

Kind of Blue on monella tavalla ollut merkittävä levytys musiikin historiassa.

Levy näytti jazzille uutta suuntaa, sillä se edusti aikanaan uutta modaalista jazzia, joka merkitsi muutosta aikaisempiin bebopiin ja hard bopiin. Improvisaatiota ei enää sidottu sointuvaihdoksiin, vaan kappaleissa käytettiin yhtä tai kahta asteikkoa harmonisen rakenteen sijaan.

Albumilla ei ole yhtään nopeaa kappaletta, vaan harmonisen jännitteinen tunnelma etenee kappaleesta toiseen. Musiikilliset vapaudet, spontaanius ja improvisaatio ovat hyvin läsnä kaikissa kappaleissa.

Albumi on eheä ja hyvin tiivistunnelmainen kokonaisuus. Ehkä avauskappale So What on noussut muita enemmän esiin sen arvostetun soolon vuoksi. Monet muusikot ovat soittaneet ja nuotintaneet sooloa, jota George Russel kutsui Carrin kirjassa "yhdeksi tämän vuosisadan suurista lyyrisistä sooloista".

Monien kriitikoiden mielestä Kind of Blue on kaikkien aikojen paras jazzlevytys tai se listataan monilla listoilla varsin korkealle, kun tarkastellaan ylipäätänsä levytyksiä genrestä piittaamatta. Esimerkiksi Rolling Stone-lehden the 500 greatest albums of all time-listauksessa Kind of Blue sijoittuu sijalle 12.

Julkaisemisen jälkeen albumi möi ajalleen tavanomaisesti. Kultalevyrajan albumi rikkoi vasta vuonna 1993 ja sen jälkeen myyntiluvut ovat olleet korkeat.

* * *

Kind of Blue

Kappaleet:

1. So What (9:22)
   
2. Freddie Freeloader (9:46)
   
3. Blue In Green (5:37)
   
4. All Blues (11:33)
   
5. Flamenco Sketches (9:26)
   

Lisäksi CD-versiosta löytyy vaihtoehtoinen otto: Flamenco Sketches (9:32)

Muusikot:

• Miles Davis, trumpetti
• Bill Evans, piano (muut paitsi 2)
• Jimmy Cobb, rummut
• Paul Chambers, basso
• John Coltrane, tenorisaksofoni
• Julian "Cannonball" Adderley, alttosaksofoni (muut paitsi 3)
• Wynton Kelly, piano (kappaleella 2)

* * *

So What-kappaleesta on netissä nähtävissä myös Sound of Miles Davis-ohjelmassa kvintetin kanssa soitettu versio, jonka soolo-osuudet poikkeavat levyllä soitetuista.

Levytettyjen versioiden musiikit:

1. So What (YouTubessa)
2. Freddie Freeloader (YouTubessa)
   
3. Blue In Green (YouTubessa)
   
4. All Blues (DailyMotionissa)
   
5. Flamenco Sketches (YouTubessa)

* * *

Lähteitä ja lisätietoa:

• Miles Davis Wikipediassa englanniksi
• Miles Davis Wikipediassa suomeksi
• Kind of Blue Wikipediassa englanniksi
• Kind of Blue Wikipediassa suomeksi
• Miles Davisin www-sivut
  
• Ian Carr: Miles Davis, Like 2002, ISBN 951-578-933-8 (suomentaneet Jukka Jääskeläinen ja J. Pekka Mäkelä)
  

Tietoyhteiskuntapäivä

Tänään vietetään kuulemma tietoyhteiskuntapäivää. Se tosin ei oikein mistään selviä, mihin tarkoitukseen tällaista päivää tarvitaan.

Päivän on organisoinut liikenne- ja viestintäministeriön alainen arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta, joka kertoo sivuillaan vain kyseisenä päivänä pidettävästä ilmeisen korkeamman tason tapahtumasta.

Tapahtumassa jaetaan palkintoja, kuten tunnustus "vuoden sähköisimmästä palvelusta arjessa" jne.

Ilmeisesti tällainen teemapäivä on tarkoitettu jonkun joukon keskinäistä olalle taputtelua tai muuten vaan tietoyhteiskunnan establishmentia varten. On vaikea nähdä, että tällaisella konseptilla itse tietoyhteiskunnan ideaa voidaan mihinkään päin viedä tai edistää.

Mitä tietoyhteiskunnallisiin tavoitteisiin tulee, niin siitä kertoo kenties selkeimmin tietenkin joku blogi eli tässä tapauksessa Digital Economy. Virallinen Suomihan on asiasta lähes hiljaa näinä päivinä.

* * *

Muuten. Olisiko nyt ihan oikeasti mahdollista luopua tällaisista korneista käsitteistä kuin "sähköinen palvelu" tai "sähköä asiakaspalveluun" (em. tilaisuuden erään keynoten otsikko)?

Sähkö on sähkövarausten ylijäämästä (negatiivinen varaus) tai alijäämästä (positiivinen varaus) ja varattujen hiukkasten, yleensä elektronien, liikkeestä syntyvä luonnonilmiö.

Jopa "digitaalinen palvelu" olisi käsitteenä a) ymmärrettävämpi ja b) kuvaavampi.

BTW. Sitäpaitsi merkittävää osaa näiden palveluiden infrastruktuurista hoidetaan nykyään valolla eikä enää sähköllä.