maanantaina, syyskuuta 20, 2010

Ruotsin vaalit, anekdootti

Ruotsissa kohistaan eilisten valtopäivävaalien tuloksista, joissa valtaapitävä koalitio ja varsinainen oppositio jäivät alle ehdottoman enemmistön. Jonkinlaiseen vaa'ankieliasemaan päätyi yksioikoisesti maahanmuuttajavastainen Ruotsidemokraatit.

Paketti Ruotsissa näyttää olevan vähän sekaisin. Asiaa kauhistellaan lehdissä ja Tukholmassa on osoitettu mieltä puoluetta vastaan.

Moderaattien pääministeri Reinfeldt on rauhoitellut kansalaisia sillä, että hänellä on nyt lokakuun alkupuolelle asti aikaa rakentaa maahan jonkinlainen hallitus.

On hyvä, että ksenofobiasta käyttövoimaansa saavia yhteiskunnallisiin ilmiöihin reagoidaan ja mielipide osoitetaan. Sekin kuuluu demokratiaan. Ehkä siihen on syytäkin, kun myös ihan tyylipuhtaat kansallissosialistitkin nostavat aallon vanavedessä päätään. Sellaisille liikkeille, jotka erilaisten kaapujen varjossa pyrkivät kohottamaan totalitarismin lippua tai rakentamaan yhteiskuntaa erilaisuuden vihaamiselle, ei ole tarpeen ummistaa silmiään. Ei, vaikka demokratiasssa heilläkin on ääniosuuttaan vastaava paikkansa, kuten pitää.

Niin, se anekdootti. Missä on Piratpartiet?

Kun valtiopäivävaalien tuloksia katsoo hieman tarkemmin, viime EU-vaaleissa menestynyt piraattipuolue löytyy osastosta övriga partier. Puolueen ääniosuus ennen lopullista laskentaa oli 0,72 %, mikä on linjassa edellisten valtiopäivävaalien 0,73 %:n tuloksen kanssa. EU-vaaleissa puolue keräsi 225915 ääntä ja 7,13 %:n osuuden. Mihin tämä aalto sitten sitten katosi vai onkohan kaunis väite se, että EU:ssa päätetään asioista enemmän, joten ei se nyt niin haitaa, vaikka valtiopäivät jäävätkin väliin?

Olisi luullut tietoyhteiskunta-asioilla olevan sen verran merkitystä, että näistä suunnista saisi aikaiseksi jotain järkevääkin keskustelua sen sijaan, että kohina menee maahanmuuttopopulismin puolelle.

Toisen pienen jännityksen aiheen ennen lopullisten tulosten julkistamista voi repiä siitä, mikä seuraavista käsin kirjoitetuista ehdokkaista pärjää lopulta vaaleissa parhaiten: Kalle Anka Partiet, Kalle Anka vai kalle anka parti? Ennen lopullisia tuloksia Kalle Anka Partiet johtaa.

2 kommenttia:

Hirlii kirjoitti...

Sanoit tämän niin hyvin:
"Sellaisille liikkeille, jotka erilaisten kaapujen varjossa pyrkivät kohottamaan totalitarismin lippua tai rakentamaan yhteiskuntaa erilaisuuden vihaamiselle, ei ole tarpeen ummistaa silmiään. Ei, vaikka demokratiasssa heilläkin on ääniosuuttaan vastaava paikkansa, kuten pitää."

Minusta se on pelottavaa, että puolue jonka juuret ovat uusnatsistisessa liikkeessä voittaa ja pääsee vaa'nkieli asemaan. Viimeisissä EU-vaaleissakin äärioikeistolaiset menestyivät. Se tuo väistämättä mieleen kansallissosialistien nousun ja ne tekijät jotka vaikuttivat heidän suosioonsa aikoinaan.

Vaiheinen kirjoitti...

Erilaisten totalitarismiin nojaavien liikkeiden leviämisessä on hiipivä vaara, joka meidän pitää historiasta muistaa. Samaa virhettä emme saa päästää tapahtumaan enää uudestaan.

Demokratiassa sivistys on tehokkain ase tätä vastaan, yleensä.