perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Pelko pois, hyvältä näyttää

Euroviisut, tuo kansallisen kollektiivisen itsepelon puheenaihe tällä viikolla, näyttää tapahtumana alkavan erittäin hyvin. Tai ainakin näyttävästi.

Karsintojen televisioinnin perusteella kisojen järjestelyt näyttävät euroviisumaisen hienoilta ja varsinkin lavarakennelta mittavine teknisine ratkaisuineen on sellaisella tasolla, jota todellakin kannattaa näyttää miljoonapäiselle kansainväliselle yleisölle.

Samoin juontajapari toimii suomalaistyylisen rennosti ja "postikortti-ohjelmanumerot" ovat muuta kuin mämmiä ja kansantanhuja, joten kansallinen pelko pois. Ei tarvitse hävetä.

Suomalaisilla tuntuu olevan - ainakin median kautta katsottuna - ylikorostunut tarve olla kiinnostunut siitä mitä muut miestä ajattelevat. Se on turhaa, tarpeetonta ja joutavaa itsetunnon puutetta tai sen ilmentymää. Kun suomalaisessa kulttuurissa tehdään hyvin ja intohimolla se mikä osataan, niin se on sillä tasolla missä sen pitääkin olla eikä sitä tarvitse hävetä.

Saman asian yksi ilmentymä on se, että pienenä ja merentakaisena kulttuurina me suomalaiset emme ikinä pärjää britneyspears-sarjassa, vaan meidän on tehtävä jotain muuta. Sen osoitti Lordi, sen on osoittanut HIM ja sen on osoittanut vaikkapa Eläkeläiset. Sama koskee myös esimerkiksi elokuvia, kysykää vaikka Kaurismäeltä (kumpi tahansa veljeksistä kelpaa). Tai kirjallisuudessa, tai...

Meidän lajimme ei ole hollywood, vaan jotain muuta joka lähtee liikkeelle suomalaisesta erilaisuudesta ja painuu joskus marginaaleihin, mutta myös tarjoaa ajattelemisen aihetta kaikille muille. Ja siitä meidä pitäisikin olla ylpeitä, ei siitä että pystyisimme matkimaan American Idolsia.

Ja ettei jäisi epäselvyyksiä, niin todettakoon ettei nationalismi ole se moottori, joka tuottaa niitä ilmiöitä, joilla suomalaiset menestyvät. Asia on täsmälleen sama kuin busineksessa; katse asiakkaaseen tuottaa tulosta, ei omaan napaan tuijottaminen.

Olkaamme siis suomalaisia, koska kukaan muu ei sellainen voi olla. Ja ihan oikeasti arvostakaamme suomalaista ammattilaisuutta oli areena mikä tahansa. Ja media voisi lopettaa sen iänikuisen aprikoinnin siitä että "mehän häviämme tämän ottelun" vaikka peliä ei ole edes aloitettu.

2 kommenttia:

I.S. kirjoitti...

Moi Vaiheinen

Mut siis... et kai sä nyt tosissasi väitä että SIE olet katsonut noita viisukisoja?

Koska mä bloggasin niistä eilen, ja olen jo osallistunut vedonlyöntiinkin, kuten sivuillani kerron. Mä katsoin eilen vähän aikaa (n. 5 biisiä, mutta vain vähän aikaa koska biisit on lyhyitä ja tahti kova).

Ja se oli kyllä hirveetä!

Niin että PLIIS, jotta emme menettäisi kansallista itsekunnioitustamme, OLLAAN VAAN VIIMEISIÄ JA HÄVITÄÄN NOI KISAT!

Lähetetään ensi vuonna kisoihin jotain nakuja mimmejä pelkät neljän tuulen lakit päässä joikaamaan ja joraamaan marcobjurströmien disainaamien koreografioiden tahtiin.

Ai mut pahus, se todennäköisesti voittais taas koko kisan...

Blogiisi täysin koukkuun jäänyt
IStori

Vaiheinen kirjoitti...

Usko tai älä, niin seurasin eilen noin 10 kappaleen ajan toita kilpailuja.

Biiseistä olen pitkälti samaa mieltä eilisen perusteella, mutta tuo tapa, jolla homma tuolla areenalla hoidetaan ja ilmeisen hyvä meininki ansaitsevat respektiä.

Ei ole mikään häpeä olla kisojen viimeinen! Sehän on ihan hyvä sijoitus, jos hommassa on muuten potkua...

Eläkeläiset olisivat minusta mitä mainioin edustusyhtye ensi vuonna:-)