maanantaina, helmikuuta 22, 2010

OL3 maailman kuudenneksi kallein vekotin

Greenpeace on koonnut tietoja Olkiluotoon rakenteilla olevan Suomen viidennen ydinvoimalan hinnasta ja kustannuksista.

Nyt arvioitu laitoksen kokonaiskustannus on alunperin luvatun 2,5 miljardin euron sijaan 5,5 miljardia eikä laitos ole edes valmis. Valmistumista saadaan vielä odotella ainakin pari vuotta, kenties vielä pitempään.

Ydinvoimalaan liittyvien investointien lupailtiin aikanaan pysyvät näkyvästi Suomessa. Eivät ole pysyneet. Laitoksen toteutuksessa ei pitänyt käyttää julkisia varoja. Julkista tukea hankkeelle on virrannut. Kohta voidaan kysyä, onko laitoksen hakuvaiheen lupauksista yksikään pitänyt.

OL3 on jo nyt surullisen kuuluisa ydinvoimalobbyn monumentti, jonka laskun lopulta maksavat pohjoismaiset sähkönkuluttajat ja ranskalaiset veronmaksajat.

Olkiluoto 3, vaikka se ei edes toimi vielä, on maailman kuudenneksi kallein yksittäinen vekotin. Kallein on kansainvälinen avaruusasema ISS, joka tosin on jo toiminnassa. Jopa CERNin massiivinen LHC-kiihdytin on saatu vaikeuksien kautta toimimaan, mutta OL3:sta selvästi pienemmällä hinnalla.

Nähtäväksi jää, mikä OL3:n lopulliseksi hinnaksi tulee ja tuleeko siitä kenties tuon kalleimpien vekottimien listalla ainoa laite, jota ei saada kunnolla toimimaan.

Typerintä mitä köyhä maamme on seuraavaksi tekemässä, on näiden samaisten vempainten lisähankinta.

(via Yrttimaan aikakirja II)

Ei kommentteja: