sunnuntaina, helmikuuta 07, 2010

Some day classic: Subterranean Homesick Blues

Joskus esiin kaivautuu historian kätköistä artisteja ja biisejä, jotka on vaan soitettava ennemmin tai myöhemmin ja seuraaava on yksi niistä. Näitä tavattiin tarkasti kouluikäisenä. Mitähän nykykoululaiset "tutkivat"?

Bob Dylan eli Robert Allen Zimmerman on eräs kevyen musiikin, folk-rockin tai ylipäätänsä rockin ikoneita ja suunnannäyttäjiä. Tai ylipäätänsä musiikin. Jos pitää puhua muusikosta pitkällä termillä "laulaja-lauluntekijä", niin Dylan on myös sellainen klassisessa mielessä, vaikka ei aivan pioneeriksi siinä genressä pääsekään.

Dylanin pitkällä uralla on monia vaiheita ja hän on tehnyt musiikkia useampaankin tyylilajiin. Vuonna 1962 alkaneen levytysuran alkuvaiheessa Dylan teki musiikkinsa akustisesti, kantaaottavasti ja nousi folkpiireissä maineeseen. Monet Dylanin myöhemmin versioiduista klassikoista on peräisin tältä aikakaudelta kuten vaikkapa Dylanin toisen levytyksen The Freewheelin' Bob Dylan-albumin biisit Blowin' in the Wind tai A Hard Rain's a-Gonna Fall vuodelta 1963.

Uran alkuvaiheessa Dylanin tekstit olivat usein yhteiskunnallisesti kantaaottavia, kuten esimerkiksi kolmannen vuonna 1964 ilmestyneellä The Times They Are a-Changin'-albumilla.

Vuonna 1965 Dylan tarttui sähkökitaraan ja maailma ei enää ollut entisensä. Dylan julkaisi viidennen albuminsa Bringing It All Back Home, jolla osa kappaleista on akustisia ja osa sähköistä rockia. Sähkö sai jotkut folkpuritanistit raivoihinsa, mutta musiikki sai uutta suuntaa. Albumilta löytyvät muun muassa sellaiset klassikkobiisit kuin Mr. Tambourine Man, Maggie's Farm, It's Alright, Ma (I'm Only Bleeding) ja edellä olevassa videossa esitetty Subterranean Homesick Blues.

Albumi nousi Yhdysvalloissa Billboardin listalla sijalle 6 ja Britanniassa listan kärkeen. Albumilta poimittiin kaksi singleä, joista Maggie's Farm sijoittui Britanniassa listasijalle 22 ja Subterranean Homesick Blues Yhdysvalloissa sijalle 39 ja Britanniassa sijalle 9. Subterranean Homesick Blues on biisinä listattu 332. Rolling Stone-lehden Greatest Song of All Time-listalla.

Kappale tunnetaan myös videostaan, jota siihen aikaan ei vielä olisi sanottu videoksi, vaan promootiofilmiksi. Biisistä tehty video oli kuitenkin ensimmäisiä alallaan.Video tehtiin alunperin D. A. Pennebakerin Dylanin Englannin vuoden 1965 kiertueesta kertovaan dokumenttifilmiin Dont Look Back. Vuonna 1993 Rolling Stone-lehti rankkasi videon 7. sijalle 100 Top Music Videos-listallaan.

Bringing It All Back Home-albumin julkaisemisen jälkeen Dylan lähti kiertueelle vielä silloin Dylania tunnetumman taiteilijan eli Joan Baezin kanssa. Heillä oli myös noihin aikoihin suhde. Sittemmin Dylanista tuli huomattavasti tunnetumpi taiteilija kuin Baezista, vaikka jälkimmäinenkin on jättänyt näkyvän jälkensä länsimaiseen musiikkikulttuuriin.

Videon lähde: YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja:

PS. Idea tämän viikon klassikkoon tuli itse asiassa tuosta videosta, jota Suomessa on omalla tavallaan hyödyntänyt Miljoonasade biisissä Meitä jyrätään, jonka HaloEfekti soittikin tuossa taannoin.

14 kommenttia:

Viides rooli kirjoitti...

Ihanaa, taas kylttilaulu! ;)

Mitä sanoa klassikkojen klassikosta? Toimii. Aina. In Dylan we trust.

SusuPetal kirjoitti...

Tuo kylttilaulu on myös generaattorina, muistaakseni olen joskus käyttänyt.

In Dylan we trust, lainatakseni edellistä kommentoijaa.

Hirlii kirjoitti...

Kiitoksia. Dylania !

Mymskä kirjoitti...

Dylan on. Kuinkahan paljon tämän videon ideaa on kopioitu ja versioitu, olisi mielenkiintoista tietää...
Hyvä ideat nyt vaan kantavat.

Tuima kirjoitti...

Ja Bob vaan toimii. Ja kelpaa aina. Kiitos.

SusuPetal ehdotti Nurmio-teemaa, minä voisin ehdottaa Dylan-teemaa ja vaikka ihan piankin.

Yaelian kirjoitti...

Tämä on loistava! Dylan on aina hyvä!

Hannah kirjoitti...

Minä se vaan olen yksinäni siellä, missä Dylan on loistava säveltäjä, mutta jonka laulutapa ei oikein miellytä. Kun joku muu laulaa hänen kappaleensa, se on loistava, mutta tuo nasaaliääni. Siksi, on hän hyvä, mutta ei ikinä pure ihan ytimiin.

Eleanor Vatsa kirjoitti...

Kunnioitan näin perusteellista esittelyä, miten teillä ihmisillä on aikaa kirjoittaa näitä?

No, Dylan on ja pysyy.

Taru kirjoitti...

Video aivan loistava ja Dylan tietysti myös!

Kiitos info-iskuista, täällä oppii aina kaikkea uutta. Omissa klassikoissa soi vain musa, eikä tekstiä pahemmin näy ;D

Vaiheinen kirjoitti...

Viides rooli,
Toimiihan tuo yhä edelleen ja hyvin. Kylttilaulut ovat kivoja.

SusuPetal,
Jep. Siihen voi luottaa.

Hirlii,
Ole hyvä vaan.

Mymskä,
On kopioitu ja käytetty, mutta mikäs siinä kun se toimii.

Tuima,
Ole hyvä vaan. Mulle käy sekä Nurmio-teema, että Dylan-teema. Mutta olisko sellainen singersongwriter-teema vähän laajempi ja sujuvampi?

Yaelian,
Jep. Niin se on. Loistava veto tuo biisi.

Hannah,
Siinä on hieman sellaista karheutta, joka varmaankin jakaa mielipiteitäja hyvä niinkin.

Eleanor Vatsa,
Kiitos. Aika on suhteellinen käsite. Tuo nyt syntyi sillä tavalla sujuvasti, kun suoraan muistista saattoi suuren osan stoorista vedellä ja loppu menikin sitten opiskellessa asiaa. Ei siinä hirveän pitkään mennyt...

Taru,
Klassikoissa musa on olennaista ja tekstiä tai ei, niin homma toimii.

Timo kirjoitti...

Tulikin heti mieleen että tuo on hiljan nähty suomeksikin ja silloin muistelin tätä. Se Miljoonasadehan siinä lopuksi olikin mainittuna...

Tässä video pelastaa paljon, tuota tekstiä on hauska seurata korteista. Tuo mieleen muuten myös Rehupiiklesin konserteissa yhden karaokenumeron, jossa tulee aina kertosäkeet tuolleen lapulta yleisölle hoilattavaksi. :-)

Vaiheinen kirjoitti...

Heh. Tiedän Rehupiiklesin ja olen toki kuullut, mutta livenä en olekaan nähnyt. Varmaan sekin bändi on musiikillisesti edes pikkuisen velkaa Bobille:-)

timbut kirjoitti...

Bob aina (paitsi Panun soittama kaamee joulumusa-video, jota me ei uskota edes todeksi). Näin on! Mutta muuten Bob hurmaa kaikesta huolimatta, kaikesta. Helkutin hieno biisi. Tämäkin sanoitus osoitus kirjallisesta nerokkuudesta. Yksinkertaisuudessaan mainio videokin. Kaikki natsaa!
Kiitos taas jaksavasta esittelystä.

Vaiheinen kirjoitti...

Olkaapa hyvä vaan. Biisi on tosiaan hieno ja sanoitus varsin briljantti...