lauantaina, helmikuuta 27, 2010

Aliarvioitua ilmastonmuutosta

Metrz-jäätikköViime aikoina kansainvälistä ilmastopaneeli IPCC:tä ovat koetelleet kaikenlaiset kohut ja kriisit. Harvadin James McCarthy arvioi Scientific Americanin jutussa, että historiansa aikana IPCC on yleensä ollut arvioissaan konservatiivinen ja pikemminkin aliarvioinut ilmastonmuutosta kuin yliarvioinut sitä.

Ilmasto-ongelma saattaa siis hyvinkin olla suurempi kuin on kuviteltu eikä sitä vaikkapa vanhojen sähköpostien vuotaminen julkisuuteen muuta miksikään.

Esimerkiksi Kanadassa tutkijat ovat Vancouver Sunin mukaan havainneet merijään sulavan Arktiksella nopeammin kuin aikaisemmin on pessimistisimmissä arvioissa kuviteltu.

Kuluvalla viikolla uutisoitiin myös Luxembourgin valtion kokoisesta jäävuoresta, joka on lohjennut Antarktiksesta. Syy voi olla osin ihan luonnollinenkin, mutta myös ilmastonmuutoksella arvioidaan olevan sormensa pelissä. Lohkeaminen voi vaikuttaa myös merivirtoihin, jotka puolestaan säätelevät ilmasto-olosuhteita esimerkiksi täällä pohjolassa.

Maailma muuttuu ja ihmiskunta jahkailee.

Kuvassa Mertz-jäätikön kielekkeestä lohjennut jäävuori kuvattuna 20.2.2010. Lohkareen pituus on noin 78 kilometriä ja leveys noin 39 kilometriä.

(Kuva/Photo by Neal Young © Commonwealth of Australia)

4 kommenttia:

pilvikki kirjoitti...

Ilmasto muuttuu vauhdilla ja täällä me ihmetellään, kun jokapuolella palloa rytisee ja paukkuu. Tuommoinen jäälohkare kun kelluu uintireissulla ensi kesänä vastaan, niin hupsista...ja noita lohkareiden irtoamisia tullaan vielä näkemään!

Vaiheinen kirjoitti...

Uhkana on tietysti se, että muutos eteneekin nopeammin kuin on ajateltu ja pahimmassa tapauksessa riistäytyy käsistä. Rytinästä voi tulla lopulta aikamoinen spektaakkeli.

Se onkin oma jännityksen aiheensa mihin nuo jäävuoret sitten merivirtojen mukana vaeltavat... onneksi tuskin eksyvät Itämerelle :-)

pilvikki kirjoitti...

Tuntuu, että muutos on laittanut isomman vaihteen silmään, kuin koskaan osasimme odottaakaan.
Ehkä käsistä riistäytyminen on jo tapahtunut.

Vaiheinen kirjoitti...

Niinpä. Muutos ei välttämättä ole lineaarinen, vaan kiihtyy esimerkiksi ikiroudan sulaessa ja merenpohjan metaanin vapauduttua. Toki alueellisesti voi olla eroja muutoksen vauhdissa ja esimerkiksi aerosolit saattavat tuoda tullessaan vielä yllätyksiä. Ajatellaanpa vaikka sitä, että Golf-virta menettää aikaa myöten voimaansa, se voi kummasti viilentää oloja pohjolassa, tai sitten ei.

Nykyisellään ilmastonmuutosta ei enää voi oikein estää, vaan kyse on siitä paljonko pystymme sitä hillitsemään.

Ilmeisesti on myös niin, että kun tiedämme mikä muutoksenvauhti tarkalleen oli, on jo synkästi liian myöhäistä.

Kokonaisuudessaan ilmastonmuutos on monimutkainen prosessi, jonka suunnan muuttaminen ei käy kädenkäänteessä eikä mitään taikatemppuja ole. Jo nyt tunnetut keinot eli kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen on välttämätöntä. Tai olisi, nythän päästöt jatkavat vain kasvuaan...