keskiviikkona, helmikuuta 03, 2010

Lue hitaammin

Simplicitas kirjoittaa hitaasta lukemisesta. Sitä kautta tuli vastaan käsite syvälukeminen, slow reading.

Aina ei kannata kiirehtiä lukemisen kanssa, vaan palata tekstiin ja antaa sen tuottaa nautintoa sekä syventää tekstin ymmärrystä. Tekstin kanssa voi ikäänkuin "seurustella", kuten Simplicitas siteeraa.

Ajatuksessa on viisautta. Kun lukee hitaammin ja yrittää nähdä sanojen taakse, saattaa ymmärtää maailman menoa syvällisemmin ja laajemmin. Kun palaa eri teksteihin uudestaan, muutamaa kokemusta rikkaampana, saattaa löytää aiemmasta tekstistä yhteyksiä, jotka pikaisesti lukaisemalla ovat jääneet kokonaan näkemättä.

Nykyistä maailmaa vaivaa yhden toteuuden julistaminen ja käsittely. Kun jokin asia referoidaan nopeasti iltapäivälehteen, siitä tulee herkästi "totta", vaikka kyseessä olisikin vain tarinan puolikas.

Asia liittyy myös siihen, että kokonaisuuksien hahmottamisella on merkitystä. Asiantuntijataloudessa erikoistuminen herkästi korostuu ja yhteyksien hahmottaminen jää vähemmälle, joskus hyvinkin vahingollisin seurauksin.

Miksi näin? Yksi syy on nk. tuottavuuden parantaminen, jolloin vähemmillä resursseilla pitäisi saada aikaiseksi enemmän (suoritteita), mikä on ristiriidassa sen kanssa, että tehdään enemmän laatua. Laadun tekeminen kun vaatii aina aikaa ja usein noiden asioiden yhteyksien kytkemistä toisiinsa.

On siis syytä lukea hitaammin ja ymmärtää enemmän, eikä pelkästään hosua otsikoiden varassa.

3 kommenttia:

Pellon pientareella kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, kiitos. Tämä pitää muistaa useammin. Joissain kirjoissa se sujuu luonnostaan.

Inkivääri kirjoitti...

Joskus sitä huomaa lukevansa niin lujaa ettei ymmärrä mitään8)

Mitäs Vaiheinen on mieltä - onko ilmastonlämpenemisessä suuren huijauksen makua vai onko tämä huijauspuhe vastaisku, joka ammutaan kohta alas?

Oli lämpeneminen totta tai ei, olen sitä mieltä, että meidän on elettävä vähemmän kuluttavasti...

Vaiheinen kirjoitti...

Pellon pientareella,
Kiitos kiitos. Hitaammin, mutta paremmin. Niinhän se menee, että joidenkin kirjojen kanssa kiire katoaa ihan itsestään - ja unikin maistuu paremmin :-)

Inkivääri,
Noin saattaa joskus käydä. Vauhtia riittää niin, etteivät aivot meinaa ehtiä perässä.

Kun nyt olen tässäkin blogissa rustaillut ilmastotarinaa yli 400 postauksen verran, niin varsin suuresta määrästä erilaisia lähteitä on jäänyt varsin selvä kuva siitä, että olemme pelkästään ilmaston lämpenemisen kanssa suurten muutosten edessä. Seuraukset alkavat hiljalleen näkymään ihan visuaalisestikin ja se ei ole kovinkaan kaunista.

Viimeaikaiset huijauspuheet ovat seurausta kahdesta asiasta eli toisaalta virheistä yksittäisen tutkimustiedon raportoinnissa ja käsittelyssä sekä ilmastodenialistien äänekkäästä meuhkaamisesta asian ympärillä.

Ne, joilla on asiassa suuria taloudellisia intressejä, vaativat ilmastotukijoilta mahdotonta asiaa eli täydellistä virheettömyyttä, tietoa ja ymmärrystä ennen kuin mitään voidaan tehdä. Kun samaa asiaa pyydetään esimerkiksi ydinlobbyltä ydinjätteistä, se todetaan tarpeettomaksi ja tyydytään mallinnukseen. Eikä puute ymmärryksessä estä kuolettavan vaarallisen ydinjätteen sijoittamista jonnekin.

En tiedä mitä kannattaa ajaa alas, sillä kyse on ilmiöstä, joka itsessään ampuu poliittisen spekulaation sinne minne se kuuluu eli pelkällä puheella ilmasto-ongelmaa ei hoideta tai vältetä.

Kuten sanot, niin meidän on tulevaisuudessa elettävä lämpenemisestä huolimattakin vähemmän kuluttavasti sillä ilmaston lämpeneminen ei ole ensinkään ainoa uhka, joka maapalloa uhkaa. Pelkkä hiilidioksidin määrän nousu ilmakehässä on maailman merille pahimmassa tapauksessa tuhoisaa ja se taas tarkoittaa vakavaa uhkaa elintarvikehuollolle jne.