maanantaina, helmikuuta 08, 2010

Maanantaispekulaatio: Moraali, uskonto ja yhteiskunta

Spekuloidaan hieman maanantain kunniaksi.

Tiede-lehden pikku-uutinen kertoo, ettei moraali ole uskonnon tuote eikä ihmisen sisäsyntyinen käsitys oikeasta ja väärästä ei riipu hänen uskonnollisuudestaan.

Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen Helsingin yliopistosta ja psykologi Marc Hauser Harvardin yliopistosta ovat tutkimuksissaan havainneet, ettei yksilöiden moraalisessa suhtautumisessa uusiin moraalisiin ongelmiin ei ole juurikaan eroja, vaikka heillä olisi erilainen uskonnollinen tausta tai ei lainkaan uskontoa.

Tämän tietysti voisi ajatella olevan yhdensuuntainen tulos sen kanssa, että erääksi moraalia määrittäväksi piirteeksi esitetään universaalisuus. Sillä tarkoitetaan sitä, ettei moraaliset arvioinnit riipu ihmisen henkilöstä tai hänen roolistaan. Ihmisillä on samat säännöt moraalisessa mielessä.

Moraalia kuvaavana piirteenä esitetään usein myös autonomisuus eli se, ettei moraaliarvostelmia voida perustella muiden loppujen lopuksi muiden arvostelmien kuten vaikkapa vallan, biologian, estetiikan tai uskonnon arvostelmien avulla.

Ne kaksi muuta usein moraalia määrittäviksi piirteiksi esitetyt asiat ovat preskriptiivisyys ja ylivertaisuus, mutta ei sotketa niitä nyt tähän.

Aika usein kuulee tai näkee puhuttavan esimerkiksi suomalaisisen yhteiskunnan arvoista tai länsimaisista arvoista ikäänkuin moraalisten arvostelmien perusteena erilaisia asioita kohtaan. Jos kerran moraali ei ole uskonnon tuote, se tuskin on esimerkiksi suomalaisuudenkaan tuote. Mitä siis ovat esimerkiksi suomalaisen yhteiskunnan arvot?

Kenties se on määriteltävissä jonkinlaiseksi kokoelmaksi yhteiskunnallisia näkemyksiä, joilla on perinteitä, mutta ne eivät ole kuitenkaan moraalia määrittävä tekijä.

Tulipahan vaan mieleen.

3 kommenttia:

Jukka Aakula kirjoitti...

Moi - olen tuosta viereisestä blogista. (Painoin siis nappia seuraava blogi.)

Hämmästyksekseni huomasin että täälläkin puhutaan suomea ja ollaan kiinnostuneita uskontotietestä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Niin ja ilmastonmuutoksesta.

Vaiheinen kirjoitti...

No terve naapuri!

Suomea yritetään kirjoittaa, mutta uskontotieteet an sich ovat vähän sattumanvaraisesti edustetuna eli eivät ole keskeinen teema täällä. Spekulaatiot ehkä.

Ilmastonmuutos on aika johtava ilmiö nyky-yhteiskunnassamme ja siitä tämä blogi tarinoi paljonkin.

Tulenpas kohta vastavierailulle :-)