Urheiluspekulaatio

Spekuloidaan urheiluasioilla.

Tulipahan vaan mieleen suomalaisten menestyksestä menossa olevissa olympialaisissa tai oikeastaan niistä keskusteluista, joita asiasta on käyty. Tavoitehan näyttää olleen 12 mitalia, mutta vain yksi on toistaiseksi tullut ja sekin perinteisten suurlajien ja perinteisen valmennusjärjestelmän ulkopuolelta.

Jännityksellä voi odottaa sitä hetkeä, kun urheilubyrokraatit ja muut pääsevät siihen kuuluisaan analyysivaiheeseen pähkäilemään sitä miksi näin on nyt päässyt käymään eli että asetetuista tavoitteista jäätiin kauas. Selitykset ovat aina parhaimmistoa.

Mietitäänpäs hetki. Kristallipallo kertoo, että perustetaan joku työryhmä, jossa voi olla mukana myös operustministeriön väkeä. Työryhmä pähkäilee jonkun tovin ja päätyy ehdottamaan sellaista ideaa, että lisää rahaa urheiluviihteeseen pitäisi nyt saada (tarvitaan lisää valmennusta, lisää leirejä, lisää kaikkea), lisää suorituspaikkoja rakentaa (lisää hiihtoputkia jne.), harrastajapohjaa pitää laventaa (koululiikuntaa lisää) ja strategia pitää uudistaa (strategia on aina hyvä uudistaa, jos vanha ei toimi). Ja tuliko jo todetuksi, että lisää julkista rahaa pitää tähän toimintaan saada?

Tulipahan vaan mieleen, että onko se nyt niin vaarallista, ettei niitä mitaleita tällä kertaa tullut ja mieli vähän maassa? Ne vähäisetkin mitalit luovat sankareita ja iloitkaamme niistä.

Muuten, kuinkas moni tästä olympiajoukkueesta tekee hommaansa käytännössä ammatikseen? Ja jos tekee, niin miksi sitä pitäisi julkisin varoin erityisesti tukea?

Menestyksessä kyse on kuitenkin loppujen lopuksi siitä, miten yksilö - tässä tapauksessa - urheilija saa itsestään oivalluksen ja tekemisen sellaiselle tasolle, että onnistuu paremmin kuin kilpailijansa. Kyse on laadusta ja se tekemisestä. Sitä ei millään tukijärjestelmillä rakenneta, vaikka tietenkin olosuhteilla ja välineillä on väliä.