sunnuntaina, kesäkuuta 06, 2010

Some day classic: Krummi

Sunnuntaiklassikoiden venyttelykiertueella lennähdetään nyt Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, YhdysvaltojenIso-Britannian ja Venäjän jälkeen Tanskaan. Tai jonnekin sinne päin:

Krummi on monikansallisen, mutta Tanskassa päämajaansa pitävän Valravn elektrofolk-tai foltronica-yhtyeen biisi vuoden 2007 albumilta Valravn. Ensimmäisen kerran biisi on julkaistu EP:llä krunk jo vuonna 2005 sekä tupla-EP:llä krunk krunk vuonna 2007. Yhtyeen toinen albumi Koder på snor ilmestyi vuonna 2009.

Vuonna 2003 perustettu Valravn on varsin monikansallinen koostumus. Laulaja, lyömäsoittaja ja elektroniikkaa käsittelevät Anna Katrin Egilstrøð on kotoisin Färsaarilta. Viulisti, huilisti ja laulaja Matrin Seeberg on tanskalainen kuten kampiliiraa ja mandolaa soittava Søren Hammerlund sekä kosketisoittimia, elektroniikkaa ja sampleja käsittelevä Christopher Juul. Lyömäsoittimia, davulia ja sampleja soittava Juan Pino on juuriltaan ecuadorilainen, mutta kotoisin Sveitsistä.

Useat yhtyeen kappaleet perustuvat tavalla tai toisella pohjoismaiseen kansamusikkiin ja tarustoon, mutta eletroniikka ja perinteisten soitinten yhdistelmä luo aika urbaaniakin äänimaisemaa. Uusimman levyn sävellykset on kirjattu koko yhtyeen nimiin, mutta sanoituksista on paria poikkeusta lukuunottamatta vastannut Anna Katrin Egilstrøð.

Valravn esiintyi viimeksi Suomessa Maailma kylässä-festareilla toukokuun lopussa ja meno oli erinomaisen intensiivistä.

Videolla esitetty Krummi perustuu islantilaiseen kansanmusiikkiin. Sanana "krummi" tarkoittaa islannissa korppia. "Valravn" taas on pohjoismaisessa mytologiassa mies, joka noiduttuna muuttui korpiksi.

Videon lähde: YouTube. Video on kuvattu yhtyeen keikalta Roskildesta vuonna 2008. Musiikki tulee kuitenkin levyltä soitettuna. Videolla nähdään myös useilla yhtyeen kappaleilla vieraileva laulusolisti Maria Franz.

Lähteitä ja lisätietoja:

9 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Hypnoottista menoa. Livenä kunnellessa vaipuisi varmaan transsiin.

Tuima kirjoitti...

Jotain intensiivistä tässä on, hypnoottista ja transsimaista kuten SusuPetalkin jo sanoi.

Viides rooli kirjoitti...

Tällä kertaa en olisi edes tarvinnut selostusta biisiin, sillä mieli alkoi heti alkutahdeista tuottaa kuvastoa berserkeistä ja manalan mailta esiin kohoavista olennoista, jotka janoavat verta ja lohikäärmeiden luita. Tai jotain yhtä hyytävää.

SusuPetal sen sanoi: hypnoottista.

Ari kirjoitti...

Kuten muut jo totesivat, intensiivistä, hypnoottista musiikkia.

pilvikki kirjoitti...

Ei jättänyt kylmäksi ja piti pihdeissään loppuun asti yhä tiukemmin ja tiukemmin.

Korppi lavalla näytti myös hyvältä.

Halo Efekti kirjoitti...

Etnisen kuuloista, todellista juurimusaa vaikka modernit soinnut oli mukavasti mukana sopassa.

Tuli mieleen jotkut viikinkibileet.

Ink Narrative kirjoitti...

Tykkäsin hirveästi. Todella hyvää musiikkia.

Hirlii kirjoitti...

Hieno !

Tykkäsin kovasti. Hyvin sekoittavat erilaisia aineksia soppaansa. Skandinaaviset myyttiset olennot ja hahmot alkoivat hetioitis vilkkua silmien edessä.

Vaiheinen kirjoitti...

Onpas ollut kiire, kun ei ole ehtinyt bloggaamaan kunnolla eikä edes kommentoimaan.

Kiitos kuitenkin kaikille. Tuo biisi on tosiaan aika hypnoottista meininkiä ja omaa intensiteettiään sisältävää, kuten bändin tuotanton muutenkin. Se toimii tosiaan ja livenä sitäkin paremmin.