Lobbarit

Vaalirahakohun johdannaisena on näköjään syntynyt tai syntymässä keskustelu lobbareiden roolista politiikassa. Se on itse asiassa ihan hyvä asia.

Suomessa "lobbarilla" tarkoitetaan jotain salakähmäistä ja demokraattisen prosessin ohittavaa toimijaa. Tällaiseen johtopäätökseen päätyy helposti vaalirahakohun ympärillä toimineiden liikemiesten tekemisiä lehdistä lukien. Näinhän sen ei tarvitsisi olla.

EU:ssa tilanne on toinen. Siellä lobbarit ovat oma ammattikuntansa, joka koetaan tarpeelliseksi. Lobbarit edustavat selkeästi omaa intressitahoaan ja käyvät kertomassa näkemyksensä poliitikoille. Ja toiminta on säädeltyä. Lobbareilla on omat rekisterinsä ja poliitikot julkistavat listoja siitä keitä he ovat tavanneet. Poliitikot saavat lobbareilta tietoja ja näkemyksiä, mutta sen hinta on avoimuus.

Suomessa erilaiset lobbarit ovat saaneet huseerata rauhassa erilaisen kestitsemisen ja muun parissa ilman sen kummallisempia sääntöjä. Nykyinen tilanne ei ole siis kovinkaan kestävä, esimerkiksi kansanedustajien riippumattomuutta ei tavallaan suojele mikään. Päättäjät ovat alttiita sekä epäasiallisille vaikuttamisyrityksille että erilaisille epäilyksille.

Nyt lobbareita harmittaa vaalirahakohun aikaansaannoksena se, etteivät poliitikot halua tavata heitä. Poliitikoista on tullut allergisia lobbareille. Se on ymmärrettävää ja nykyoloissa hyvinkin perusteltua. Kun ei ole sääntöjä, ei julkisuuden suurennuslasin alle jouduttaessa kannata tehdä mitään.

Lähtökohtaisesti tilanne, jossa lobbareiden toimintaa ei mitenkään säännellä johtaa siihen, että moraalin rajoja kokeillaan päivästä toiseen ja näiden kokeilujen ei voi odottaa lopultakaan päätyvän hyvin.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs sanoo Kauppalehdessä, että "Suomen kaltaisessa maassa ei tarvita lobbauksen pelisääntöjä. Meillä jokainen tietää, mitä on vastuullinen yritystoiminta ja mikä on lainvastaista ja epäeettistä".

Esimerkkiä päinvastaisesta ei tarvitse hakea kovinkaan monen päivän takaisista uutisista, joten lausunnon voi tietysti ymmärtää myös yrityselämän edun ajamisena. Mitä vähemmän sääntelyä, sitä enemmän vaikutusmahdollisuuksia.

Fortumin yhteiskuntasuhteiden ja kestävän kehityksen johtaja Anne Brunila sanoo saman asian varovaisemmin ja hieman toisin. Kun häneltä kysytään pitäisikö ministereiden raportoida julkisesti lobbaritapaamisistaan, hän vastaa ettei "näe siitä mitään hyötyä, mutta ei niillä tapaamisilla mitään salaisuuksiakaan ole". Pitää asiaa ministereiden kannalta hankalana, mutta avoimuutta hyvänä.

Ehkä Brunilan ei kannattaisi miettiä mikä on ministereille hankalaa, sillä se ei sellaista ehkä kuitenkaan ole, jos on olemassa säännöt. Ne tapaamiset on helposti kirjattavissa ja julkistettavissa, jos vain halutaan.

Avoimen yhteiskunnan elementteihin ei oikein sovi kiertleminen ja avoimuuden vaatimuksen karsiminen tarkoituksenmukaisuussyistä. Vaikka kaikki tietäisivät, mikä on epäeettistä (mitä aivan varmasti kaikki eivät tiedä), se ei takaa mitään avoimuutta. Siksi tarvitaan sääntöjä avoimuuden turvaamiseksi.