Ydinstrategiaa

Osaamisesta on puhuttu juhlapuheissa kauniisti suomalaisen yhteiskunnan keskeisenä elementtinä.

Bulkkituotanto on viime vuosina siirtynyt muualle halvempien tuotantokustannusten ja globaalien markkinoiden läheisyyden perässä. Sillä alueella taloudellisuuta on ajettu huippuunsa, joten korkeasti koulutetussa pohjolassa on päätelty - sinänsä aivan oikein - että täytyy panostaa innovaatioihin, osaamiseen ja korkeaan jalostusasteeseen.

Miten tämä sitten liittyy päivän ydinvoimaratkaisuihin? Monellakin tavalla.

Suomeen suunnitellaan uraanikaivoksia. Samalla kaavaillaan nopeassa tahdissa massiivista ydinvoiman lisärakentamista ja energiantuotannon voimakasta keskittämistä. Ydijätteiden käsitteleminen vaatii lisää infrastruktuuria. Mihin tarkoitukseen?

Koko ydinvoimainfrastruktuurille ei löydy perusteluita kuin siitä, että koko ydinvoimaketjusta tehdään vientituote. Se taas ei ole kovinkaan innovatiivista toimintaa. Sähkö ei ole kovinkaan korkean jalostusasteen tuote, vaikka kuinka ydinteknologialla tuotettaisiin. Ne tuotantolaitokset toki ovat, mutta ne tuodaankin Suomeen ulkomailta.

Yhtä vähän korkean jalostusasteen toimintaa on ydinjätteiden käsittely tai varastointi. Ongelma on kaiken hyvän lisäksi vielä ratkaisematta ja erityisesti nyt esitetyn Fennovoiman mahdollisen laitoksen osalta.

Jos uraanikaivoksia maahamme perustetaan, ketjusta ei puutu muuta kuin uraanin rikastamiseen tarvittavat laitokset. Tosin, uraania on Suomessa kaivettu vähäisessä määrin Enossa 1930-luvulla ja vasta vuonna 2001 STUK totesi sen kaivosjätteet asianmukaisesti loppusijoitetuksi.

Rikastaminen taas ei ole enää maan sisäinen asia, sillä problematiikka on vähintäänkin jollain tasolla samankaltainen kuin Iranilla nykyään. Rikastamoita kun voitaisiin käyttää ydinaseissa tarvittavien materiaalien tuottamiseen. Jos taas malmi kaivetaan Suomessa, rahdataan jonnekin rikastettavaksi ja palautetaan valmiina tuotteena meille käytettäväksi, siitä jalostusasteen parantamisesta iso osa valutetaan ihan muualle.

Kun uusien ydinvoimalupien perustelut pyörivät energiaomavaraisuuden, elinkeinoelämän tarpeiden ja työllisyyden ympärillä, niin silloin nojataan sellaisen tuotannon tarpeisiin, jolla on ollut viime vuosina taipumusta lähteä Suomesta ja se ei ole sitä teollisuuden innovatiivisinta osaa.

Ydinvoimakeskeinen strategia on sen teollisuusstrategian tukemista, joka perustuu muun maailman seuraamiseen, ei kehittämiseen tai edelläkävijyyteen. Uusia nokioita tällä strategialla ei luoda, vaan pelkästään kartutetaan sen verran osaamista, että muualla tuotettu teknologia voidaan meillä ottaa käyttöön. Joudumme siis elämään hintakilpailussa, koska osaamiskilpailu karkaa käsistämme.

Mihin silloin tarvitaan enää mitään innovaatiopolitiikkaa tai panostusta osaamiseen?

Vaihtoehtoja samoilla perusteluilla olisi löytynyt uusiutuvasta energiastakin, jos vain olisi haluttu. Nyt ne mahdollisuudet risupaketeista (vai pitäisikö sanoa pölkkypaketeista) huolimatta ovat kovaa vauhtia menossa loppusijoitettavaksi hukattujen mahdollisuuksien hautaan.