torstaina, huhtikuuta 22, 2010

Otsikoista

Helsingin Sanomat otsikoi eilen ydinvoimapäätöksestä tekemänsä jutun otsikolla "Hallitus myönsi luvat kahdelle uudelle ydinvoimalalle".

Väärin. Itse asiassa ihan väärin.

Hallitus ei ole tähän mennessä vielä tehnyt edes valtioneuvoston periaatepäätöstä, vaan asia on vain käsitelty hallituksen iltakoulussa.

Kun sitten valtioneuvoston periaatepäätös muodollisuuksineen kaikkineen tehdään, on se ydinenergialain mukaan "viipymättä annettava eduskunnan tarkastettavaksi. Eduskunta voi kumota periaatepäätöksen sellaisenaan tai päättää, että se jää sellaisenaan voimaan".

Yhtään ydinvoimalupaa ei siis ole myönnetty, vaikka HS niin kertoileekin.

Nyt on siis taas se aika, kun lobbarit juoksevat salkut soikeana pitkin eduskunnan käytäviä varmistelemassa ääniä. Siinä touhussa taas koetellaan demokratiaa ja perustuslain 29 §:ää, joka sanoo, että "Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Myös ydinvoiman lisärakentamisen vastustajilla (vai pitäisikö sanoa modernisti ydinvoiman lisärakentamiskriittisillä) on omat mahdollisuutensa ilmaista oma mielipiteensä.

Äänestäjä voi tehdä äänestyssitoumuksen www.ydinvoima.fi-sivustolla, voi soittaa kansanedustajalleen ja kertoa mielipiteensä (Eduskunnan vaihteen puhelinnumero on 09 4321), voi pistää sähköpostia (kansanedustajat löytää sähköpostilla, joka on muotoa etunimi.sukunimi@eduskunta.fi), voi osallistua Ydinvoima historiaan -päivään 8.5.2010 tai liittyä kampanjaan Facebookissa.

Ei kommentteja: