torstaina, toukokuuta 13, 2010

Joukkopako Facebookista

Muutama päivä sitten tuli kertoiltua Dan Yoderin 10 syystä, miksi Facebook-profiili kannattaa tuhota. Samanlaisia ajatuksia näyttää olevan vähän muillakin sillä, joukko webbusineksen näkyviä nimiä on Read Write Webin mukaan lähtenyt Facebookista. Asiasta suomeksi kirjoittaa Tietoviikko. TechCrunch taas kertoi aikaisemmin usean Googlen insinöörin ottaneen pitkät palvelusta.

Syynä monen kohdalla näyttää olevan se, miten Facebook käsittelee käyttäjiensä tietoja. Facebookhan on muutellut käyttäjien yksityisyysasetuksia ja avannut palvelusta ulospäin rajapintoja, joilla kuka tahansa pääsee käsiksi joihinkin käyttäjien tietoihin.

Facebookin vastaiskuksi on verkkoon noussut myös Diaspora-projekti, jonka eräänä ideana on luoda sosiaalinen media, jossa käyttäjät voivat itse kontrolloida omia tietojaan paremmin.

Facebookin käyttäjille sillä on merkitystä millaisilla yksityisyysasetuksilla siellä pelataan ja jos oletus on se, että kaikki on julkista, käyttäjille olisi todellakin isoilla kirjaimilla syytä kertoa, miten tiedot saadaan piiloon. Toki Facebookissa on ohjeet ja vipuset tämän tekemistä varten, mutta asenne, jolla erilaisia muutoksia palvelussa on tehty, ei ole ihan kohdallaan.

Toisen näkökulman saa siitä, että paljonko kannattaisi maksaa esimerkiksi 500 miljoonan kuluttajan profiilitiedoista? Varmaankin aika paljon. Tiedämmekö mihin Facebookissa tosiasiallisesti käyttäjän tietoja erilaisten applikaatioiden yms. kautta käytetään? Emme. Tiedämmekö mihin kaikkeen näitä tietoja voisi käyttää? Emme ehkä tule ajatelleeksi, mutta varsin monenlaiseen käyttötarkoitukseen oli asia sitten kaupallinen tai vaikkapa viranomaistoimintaa.

Tämän blogin pitäjän oma profiili saa nyt toistaiseksi olla naamakirjassa, mutta jo aikaisemmin on erilaiset tykkäämiset sun muut lopetettu.

EDIT klo 13.29
Maggie Shiels kertoo BBC:n blogissaan, että Facebook näyttää menneen paniikkimoodiin yksityisyysvalitusten vuoksi ja asiaa pohtiva palaveri on All Facebook-blogin mukaan kutsuttu koolle. Nähtäväksi jää mitä siitä seuraa.



* * *


Toisaalta, joillekin tuntuu näiden sosiaalisten medioiden käyttäminen olevan vaikeaa. IT-viikko kertoo miehestä, jonka elämä meni pilalle hänen nk. vitsailtuaan Twitterissä. Doncasterilainen mies turhautui lentojen peruutusuhkaan huonoista säistä johtuen ja rääkäisi Twitteriin uhkauksen räjäyttää koko lentokenttä.

Heppu sai potkut, rikosrekisterin ja sakot vitsistään. Oikein.

Mietitäänpäs hetki tätä. Mitä tapahtuu, jos joku menee sinne lentokentälle ja ryhtyy huutamaan keskellä lähtöaulaa ja uhkaamaan pommilla? Putkaa varmasti. Mitä tapahtuu, jos saman tekee vaikkapa torilla? Huutelija joko luokitellaan kylähulluksi tai virkavalta vie mennessään.

Miksi sitten samanlainen huuteleminen jossain Twitterissä olisi jotenkin sallitumpaa?

6 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Itselläni ristiriitainen suhde facebookin kanssa.
Kiva sinne kuulua, mutta minne tietoni menevät? Kuka niitä käyttää... ja mihin?

Helteistä viikonloppua!

Vaiheinen kirjoitti...

Sinänsä kiva palveluhan se on, mutta oikeasti kannattaa parikin kertaa miettiä mitä sinne tai muihin vastaaviin palveluihin pistää. Tiedot, jotka sinne antaa ovat sitten verkossa eikä niitä sieltä välttämättä saa pois.

Ja juuri niin. Kuka niitä tietoja lopulta käyttää ja mihin tarkoitukseen. Maailma on täynnä informaation hyödyntämiskohteita.

Hauskaa viikonloppua sinnekin!

lepis kirjoitti...

Näin joukkopaon alla oli sitten hyvä mennä ja liittyä ;D

Vaiheinen kirjoitti...

Heh. No sinne sitten vaan. Ei siitä joukkopaosta mitään tule, parikymmentätuhatta aktiivia 400 miljoonasta eroaa ja siinäpä tuo.

Jos liityt, niin oikeasti kannattaa tarkasti katsoa mitä tietoja sinne pistää ja mitä klikkailee. Se systeemi vuotaa niitä tietoja tarkoituksella ja joskus jopa vahingossa.

lepis kirjoitti...

Jep, kiitos neuvosta. Nihkeellä tiedottamisella olen lähtenyt liikkeelle ja veikkaisin ettei se tule sen kummoisemmaksi koskaan muuttumaan. Täytyy kesän aikana tutkiskella paremmin mitä siellä on ja mitkä ovat mahdollisuudet. Haitoistahan jo tiedotetaan varsin riittävästi.

Vaiheinen kirjoitti...

Mahdollisuuksiahan siellä on koko joukko ja nyt kun kaikenlainen tökkiminen ja ylenpalttinen dingelidongelien lähettämien muistutusten tula on kontrolloitavissa, jää feediin enää kohtuullisen olennaisia asioita.

Mutta siis varovainen noiden kanssa kannattaa olla, tietovirtaa kuuntelee kenties muutkin kuin kaverisi.