sunnuntaina, elokuuta 22, 2010

Some day classic: Precious

Sunnuntaiklassikoiden venyttelykiertueella tehdään nyt Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, YhdysvaltojenIso-Britannian, Venäjän, Tanskan, Belgian, Hollannin, Luxemburgin, Ranskan, Andorran, Espanjan ja Portugalin jälkeen pistokeikka Atlantin yli Yhdysvaltoihin, mistä löytyy seuraava nuori taiteilija, joka saattaa hyvinkin muuttaa käsitystämme basisteista (videon alussa on lyhyt haastattelu ja itse biisi alkaa noin 1 min 32 s kohdalta):

Vuonna 1984 syntynyt Esperanza Spalding on laulaja ja basisti samassa paketissa. Hän myös säveltää omaa musiikkiaan. Spalding aloitti keikkailun jo teini-iässä Oregonin Portlandissa. Spalding on opiskellut Berklee College of Music:ssa. Sittemmin hänestä tuli opisnahjon kaikkien aikojen nuorin professori ryhtyessään opettamaan 20 vuotiaana.

Spaldingin tekee musiikkiia varsin laajalla skaalalla yhditellen fuusiojazzia ja brasilialaisia rytmejä. Onpa hän käyttänyt myös hip-hop-vivahteita teoksissaan.

Spalding on uransa aikana levyttänyt kolme soolo albumia: Junjo (2006), Esperanza (2008) sekä Chamber Music Society (2010). Hänet tunnetaan myös yhteistyöstä esimerkiksi sellaisten yhtyeiden ja artistien kuin Fourplay, Stanley Clarke, Christian Scott, Donald Harrison, Joe Lovano, Nino Josele, Nando Michelin ja Theresa Perez kanssa.

Videolla esitetään kappale Precious, jonka Spalding on levyttänyt vuoden 2008 albumille Esperanza. Videon lähde YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja:

6 kommenttia:

pilvikki kirjoitti...

Ah, tämä oli parasta, mitä olen kuullut pitkään aikaan. Kiitos!!!

Viides rooli kirjoitti...

Vaiheinen, sinuun voi luottaa! Aivan uskomattoman hieno, sympaattinen, taitava ja valloittava esitys. Esperanza Spalding ansaitsee kaikki nämä adjektiivit. Mieltä ilahduttavaa musiikkia. Sukelsin heti hänen sivustolleen löytämään lisää. :)

Hirlii kirjoitti...

Kiitos. Sopi hyvin tämän päivän iltasoitoksi. :)

Mutta jos pitäisi jazztarjottimeltasi valita mielikit, niin tämä ei olisi mieluisin.

Tuima kirjoitti...

Kiinnostavaa ja sympaattista, jota sitä määritelmää nyt jazzista voi käyttää.

lepis kirjoitti...

Kolmannen kuuntelukerran jälkeen tämä vasta aukesi, tai oikeastaan sitten vasta jäi jotain muistiin. Hyvinhän tyttö soitti ja lauloi.

Vaiheinen kirjoitti...

Taru,
Ole hyvä vaan. Minustakin tuo on sangen sympaattinen veto.

Viides rooli,
Kiitos. Spalding on vielä kovin nuori jazzmuusikoksi, mutta sangen taitava ja luova, joten voinemme odottaa kuulevamme hänestä vielä pitkään.

Hirlii,
Sopivat musat sopiviin hetkiin:-)

Tuima,
Kyllä, jazzista voi käyttää muun muassa noita määritelmiä:-) (Ja muutamaa muuta)

lepis,
Se kestää hetken ottaa biisi sisään ja sitten se kestääkin hieman aikaa.