sunnuntaina, elokuuta 29, 2010

Some day classic: Rouge

Sunnuntaiklassikoissa venytellään Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan, YhdysvaltojenIso-Britannian, Venäjän, Tanskan, Belgian, Hollannin, Luxemburgin, Ranskan, Andorran, Espanjan, Portugalin ja Yhdysvaltojen jälkeen jäseniä kohti Japania. Tutustukaamme erääseen sagen voimaperäiseen artistiin:

Michiyo Yagi (eli japaniksi 八木美知依) on japanilainen muusikko ja taiteilija, jonka pääsoitin on perinteinen japanilainen koto. Hän opiskeli koton käyttöä traditionaalisessa musiikissa Tadao Sawain, Kazue Sawain ja Satomi Kurauchin opetuksessa. Vuosina 1989 ja 1990 hän vieraili opettamassa Yhdysvalloissaja sävelsi uutta musiikkia kotolle ammentaen inspiraatiota esimerkiksi sellaisista modernin musiikin nimistä kuin John Cage, Conlon Nancarrow ja John Zorn

Hänet tunnetaan eräänä harvoista kotoa improvisaatiomusiikissa hyödyntävistä. Hän on tehnyt vuosien varrella yhteistyötä useiden improvisaatiomusiikki tekevien taiteilijoiden kanssa kuten vaikkapa Mark Dresser, John Zorn, Peter Brötzmann, Elliott Sharp ja Han Bennink. Yagilla on ollut myös yhteistyöprojekteja esimerkiksi Porcupine Treen Steven Wilsonin ja vaikkapa norjalaisen kitaristin Eivind Aarsetin kanssa.

Yagin musiikki voi olla hyvinkin raivokasta tai koton perinteisemmälle soittotavalle tyypillisempää. Yagin soiton spektri on laaja ja hän saa hyvinkin erilaisia sävyjä irti kanteletta muistuttavasta soittimestaan.

Michiyo Yagi on levyttänyt kaksi sooloalbumia, Shizuku vuonna 1999 ja Seventeen vuonna 2005. Hän on 1980-luvun lopulta lähtien kuitenkin levyttänyt usein muiden artistien projekteissa.

Videolla Yagi esiintyy tuplatrion kanssa. Yhtyeessä on Yagin 17- ja 21-kielisten kotojen lisäksi bassossa Todd Nicholson ja Takashi Sugawa sekä rummuissa Tamaya Honda ja Noritaka Tanaka. Videon lähde: YouTube. Esitys on nauhoitettu 6.6.2010 Tokiossa, paikassa nimeltään Pit In.

Jos tällainen musiikki vetoaa enemmänkin, niin YouTubesta löytyy varsin runsaasti Yagin materiaalia. Niistä voi poimia vaikkapa Tamaya Hondan kanssa tehty duetto Asahi Art Squarella. Siitä löytyy videolla osa 1 ja osa 2.

Lähteitä ja lisätietoja:

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Japanista tullut musiikki on jäänyt itselleni vieraaksi,joten mukava välillä kuunnella sellaistakin.Alussa tuntui kovin pitkäveteiseltä tuo musiikki,kunnes päästiin rumpuihin....

Viides rooli kirjoitti...

Jostain syystä tekniikka kiukuttelee, eikä koneeni suostu näyttämään kyseistä YouTuben videota, ei sitten millään. Sääli. Palaan sivustollesi myöhemmin paremmalla tuurilla, sillä valintasi vaikuttaa (taas!) tosi kiinnostavalta.

lepis kirjoitti...

En ollut aivan varma uskallanko soittaa tätä. Soitin kuitenkin :) ja se osoittautui aikas mielenkiintoiseksi. Täytyypä kuunnella lisää.

Vaiheinen kirjoitti...

Yaelian,
Kieltämättä tuo japanilainen musa ei ole kovinkaan tuttua, mutta mielenkiintoista. Biisi kehittyy :-)

Viides rooli,
Joskus nämä verkkoasiat tekevät temppunsa.

lepis,
Tämä ei ollut edes pelottavimmasta päästä:-) Mutta tuo Yagi on mielenkiintoinen artisti. Japanista näyttää muutenkin löytyvät mielenkiintoisia naisartisteja myös jazzin saralla.

Timo kirjoitti...

Aika myöhässä nyt vasta kävin läpi ja vastailin kommentteihin klassikossa, kiitos vierailusta & kommentista!

Tämähän on kuin japanilaista nykyaikaista grunge-Oldfieldia. Kiinnostavaa.