tiistaina, heinäkuuta 24, 2007

Aurinkoa kalliosta

Pinseri bongasi uutisen, jossa kerrotaan, kuinka aurinkoenergiaa voidaan käyttää talojen ympärivuotiseen lämmitykseen myös täällä pimeässä Pohjolassa.

Annebergissä, Ruotsissa, 50 kotitaloutta saa energiaa siten, että lämpimänä ja aurinkoisena kesäaikana pumpataan energiaa 65 metrin syvyydessä sijaitsevaan kallioon ja varastoidaan talviaikaa varten sinne. Järjestelmä toimii sitä paremmin mitä pitempään se on käytössä eli järjestelmän tehokkuus nousee vuosien varrella kun kallio lämpenee.

Uppsalan yliopiston tutkijaryhmän 2 vuoden tutkimuksissa ilmeni ongelmia ja tehokkuus oli odotettua huonompi, mutta ryhmä totesi idean toimivan. Asiasta uutisoi myös NewScientists.

Jälleen kerran on siis löydetty teknologisia tapoja, joilla lyödään ympäristöystävällisiä nauloja siihen arkkuun, jossa väitetään ettei ole olemassa kuin muutamia todellisia - ja tyypillisesti keskitettyjä - tapoja tuottaa energiaa.

Ei kommentteja: