keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007

Lunastuksen paikka

Tänään on maailman väestöpäivä.

Väestöliiton mukaan "Äitien ja lasten terveyden edistäminen ja tarttuvien tautien leviämisen pysäyttäminen ovat osa YK:n vuosituhattavoitteita, joihin 189 maata on sitoutunut. Suomi on yksi näistä maista. Kun vuosituhattavoitteet saavuttavat puolivälinsä lauantaina 7. heinäkuuta, YK:n vasta julkaisemassa arviointiraportissa todetaan, että terveystavoitteet eivät nykyisellään toteudu. Rikkaat maat eivät ole sitoutuneet kehitysmaiden auttamiseen."

Niinpäniin. Tilanne kuvaa muutamaa muutakin ongelmaa kuten väestönkasvua tai vaikkapa ilmastonmuutosta. Globaalisti luvataan yhtä jos toista, mutta kun tulee lunastuksen paikka, niin itsekkyys pitää huolen siitä että lupaukset jäävät helposti lunastamatta.

Häpeälliseksi länsimaiden kannalta asian tekee myös se, että osa keinoista ei ole edes kalliita eikä mitenkään monimutkaisia. Jos kehitysmaiden - erityisesti Saharan eteläpuolisen Afrikan - naisten ja tyttöjen lukutaitoon sekä tasa-arvoon panostettaisiin, olisi vaikutuksia saatavissa 10-15 vuodessa ja vaikutukset eivät näkyisi pelkästään terveydessä, vaan myös hyvin monessa muussakin asiassa. Ja tämä ei ole oikeasti edes kallista. Ei ainakaan silloin, jos vertaa maailman miesten asevarusteluun käyttämiin rahoihin.

Auttaisikohan asiaa yhtään se, että itse kukin saisi päättää edes osasta maksamiensa verojen kohdentamisesta?

Ei kommentteja: