keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2007

Äiti Venäjä hunningolla

Aamulla klo 5 aikaan ovat uusnatsit hyökänneet ydinvoiman vastustajien kimppuun ilmapistoolein ja rautatangoin sillä seurauksella, että 21-vuotias Ilja Borodajenko on saanut surmansa ja useita loukkaantunut.

Aktivistit olivat leiriytyneet lähelle Angarskin uraanijalostamoa Siperiassa. Jalostamossa valmistetaan ydinpolttoainetta reaktoreille.

Venäjän ihmisoikeustilanteessa on paljon pielessä ja pahasti. Kun ihmisiä tapetaan tai pahoinpidellään mielipiteensä vuoksi, on se aina merkki siitä, ettei yhteisössä tai valtiossa ole kaikki hyvin. Putinin Venäjällä ei näytä olevan aktiivista pyrkimystä siihen, että ihmisoikeudet tai demokratia vahvistuisi ja se on nykyaikaiselta hallinnolta anteeksiantamatonta. Eikä kyse ole enää yksittäisistä tapahtumista, vaan väkivalta yhteiskunnassa on jatkunut jo vuosikausia.

Lisäksi näiden murhien ja muiden tutkimukset näyttävät olevan tehottomia, aivan kuin hallinto ei edes haluaisi selvittää tapahtumia. Vai oletteko kuulleet, että esimerkiksi Anna Politkovskajan murhaaja olisi saatu kiinni tai edes tunnistettu?

Nyt tapahtunut uusnatsien isku ei ollut kaiketikaan yllätys eli pyrkivätkö viranomaiset mitenkään estämään odotettavissa olevaa väkivaltaa?

Kysymys kuuluu, totetuvatko Venäjällä YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen 18. ja 19. artikla ja haluaako hallinto edistää aidosti niiden toteutumista? Tai edes samaisen julistuksen 3. artiklaa? Venäjä on sitoutunut kyseiseen julkistukseen.

Ja koska harvempi meistä muistaa ulkoa, mitä näissä artikloissa sanotaan, niin kerrottakoon se kertauksen vuoksi seuraavassa:

3. artikla.

Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.

18. artikla.

Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.

19. artikla.

Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.

Julistuksen teksti kokonaisuudessaan löytyy esimerkiksi Wikipediasta.

Ydinvoiman vastustajat Venäjällä ovat järjen asialla, sillä Venäjän ympäristöpolitiikkakin on hunningolla. Venäjällä halutaan rakentaa kasapäin uusia ydinvoimaloita ja samaan aikaan tuhlataan rutkasti energiaa ihan vain tehottomuudella niin tehtaista kuin yksityistalouksistakin.

Anekdootti sinänsä, mutta tuosta laitoksesta, jonka luona mielenosoittajat ovat olleet leiriytymässä saattaa tuottaa ydinpolttoainetta myös Loviisan ydinvoimalaan. Nimittäin Fortum ostaa polttoaineensa Loviisaan TVEL-konsernilta ja TVEL-konsernilla on uraaninrikastamo myös Angarskissa.

Venäjällä on paljon hienoa. Venäläiset ovat lähtökohtaisesti sydämellistä ja mukavia ihmisiä, kansakunta on antanut kulttuurille Dostoveskin tai Tolstoin kaltaisia suurmiehiä ja niin edelleen. Silti väkivalta saa rehottaa ilman, että valtakoneisto siihen tuntuisi mitenkään puuttumaan. Se on valitettavaa.

Ja ettei jäisi epäselväksi, niin ihmisoikeudet eivät koskaan ole pelkästään "maan sisäinen asia".

Venäjä-asioista lisää kertoo varsin laajasti IStori, kannattaa tsekata.

Ei kommentteja: