perjantaina, joulukuuta 07, 2007

Hyödyllisiä ajatuksia?

Vapaapäivän kunniaksi tulin pohtineeksi kenties hyödyttömiä ideoita ja ajatuksia. Tosin, mistä me tiedämme mikä ajatus tai idea kulloinkin on hyödytön tai hyödyllinen?

Se mitä nyt kenties pidämme hyödyttömänä utopiana, voi olla hyvinkin todellisuutta huomenna. Kuten vanha kansanviisaus sanoo, "mahdoton on asia jota kukaan ei ole tehnyt, kunnes joku tekee sen".

Jos ihminen ei ajattelisi hyödyttömiä asioita, moni innovaatio ja keksintö olisi jäänyt tekemättä. Kuinka hyödyllistä olisi esimerkiksi pohtia sitä, miltä tuntuisi olla fotonin kyydissä katsella maailmaa valon nopeudella? Muunmuassa tällaista tuumailua käyttäen Einstein kehitti suhteellisuusteoriaansa ja kuten tunnettua tuo teoria muutti käsitystämme ympäröivästä maailmasta.

Tietysti on myös niin, että kaikista hyödyttömistä ajatuksista ei ole kehiteltävissä mitään järkevää. Esimerkiksi, jos jokainen meistä saisi itse päättää millä aikavyöhykkeellä elää eli millaista kellonaikaa käyttää, siitä seuraisi aikalailla varmasti melkoinen sekasotku. On siis ehdottomasti parempi, että tästä asiasta vallitsee yhteinen sopimus ja sääntö.

Mutta tuollaisen huonolla tavalla hyödyttömän ajatuksen selvittäminen on arvokasta sekin. Tiedämmepä ettei kellonaika ole yksilöllisesti päätettävissä oleva asia.

Tietysti epätodennäköisen tuntuisilla ajatuksilla voi myös testata erilaisia kehityskulkuja. Mitä jos Yhdysvallat valitsisivat presidentiksi ei-heteroseksuaalin mustan keskiluokkaisen naisen, joka tunnustaa eurooppalaisittain katsottuna vasemmistolaisia arvoja? Miten maailman olotila ja kehityskulku muuttuisi? Kuinka markkinat reagoisivat ja loppuisiko Irakin sota?

Hyödyttömillä ajatuksilla voi myös huvitella. Ajatellaan maan ulkopuolisten olioiden tähtialus, joka saapuu vieraalta galaksilta aurinkokuntaan ja on varustettu laitteistoilla, jotka voivat tuottaa määrättömästi ilokaasua, jonka alienit sitten pulauttavat Maan ilmakehään Maan asukkaitten nautittavaksi. Aineksia sci-fi-satiiriin siis.

Taitaa olla niin, että hyödyttömiä ajatuksia tai ideoita ei edes ole olemassa, vaan jokaisesta tällaisesta aina saamme jotain. Jos ei muuta niin oppia ja uutta tuumittavaa.

Ei kommentteja: